Seuraava onkelma. Pyörä paukuttaa kevyesti putkeen. Vaimeaa, epäsännöllistä pauketta, sekä kylmällä että kuumalla koneella. Pyörä kuulostaa karkealta alakierroksilla mutta kun antaa hanaa, kiihtyy, kulkee ja kuulostaa normaalilta.
Kovista helteistä huolimatta lämmöt on pysyneet alhaalla mutta tänään kone kuumeni oudon kuumaksi. Flekti jäi pyörimään sammuttamisen jälkeen hetkeksi.
Kylmänä käynnistäminen on vaikeutunut. Keväällä oli tiedossa että venttiiliremontti saattaa oll edessä kun säätövara alkaa olla jossain venassa lopussa.
vastaavatko oireet venamurheita? Tuota lämpenemistä lähinnä ihmettelen...?
Lainaan itse itseäni. Nyt lopetti kulkemisen kokonaan. Toissapäivänä vielä käynnisty, tosin helevetin huonosti. Kuulosti siltä, että kävis kolmella, mutta kaikki pakarin käyrät kyllä kuumeni.
Tänään ei enää mitään. Kokeilin piruuttani Motor starter-suihkeella ja sillä sai pariksi sekunniksi eloon. Mutta se siitä. Oliskohan bensapumppu finito vai mitä viisaammaat veikkaa?
Vaihdoin akun ja pyörittää hyvin, siitä ei ole kiinni. Tulpat vaihdettu äskettäin myös.
Yritin kurkkia käynnistäessä bensafiltteriin, näkyykö siellä mitään eloa, ei ainakaan meikäläisen töllöttimillä näkynyt.
Pajalle kai se on hommattava, sateeseen ja pakkaseenkaan nyt raukkaa talveksi voi unohtaa.