Niinpä, ei poliisin pitänyt saada käyttöönsä myöskään sormenjälkitietoja jotka on tallennettu uusiin passeihin. Mutta kun se olisi vaan niin näppärää että haun aina voisi pyöräyttää myös tuohon rekisteriin tarvittaessa. Arvaa vaan saavatko tuon rekisterin käyttöönsä.Ei, kyseessä on nimenomaan kaksi eri järjestelmää, poliisilla omansa ja tiehallinnolla omansa. Tuosta oli juttua jossain lehdessä, että tiehallinnon systeemissä kilven tiedot kulkee salattuna, ja auton ohittaessa toisen kameran, tiedot poistuvat matka-ajan laskemisen jälkeen automaattisesti.Minun käsittääkseni tässä on koko ajan annettu puutteellista tai valheellista tietoa. Keskinopeuksia ei minun mielestä aiotakkaan mitata pääsääntöisesti kameratolpilla vaan juuri niillä pienillä kameroilla, joita on joka paikassa varsinkin etelässä ja pääteillä. Miten muuten on saatu investoitua semmoinen määrä kameroita muka liikenteen määrän laskemiseen? Niitä varmasti on käytetty jo pitkään keskinopeuksien laskemiseen ja tekniikkaa on testattu. Niitä on monesti myös molempiin suuntiin eli varmaan pystyvät laskemaan myös moottoripyörien nopeudet toisella kaistalla. Järkyttävää valvontayhteiskunnan lisäämistä ja yksilön oikeuksien rajoittamista noin periaatteessa.
Kun näin paljon valvotaan niin pitäisi alkaa keskustella myös sakkojen saattamisesta järkevämmälle tasolle eli noin 90% alemmaksi ja jonkinlaiset kattosummat.
Lisäksi tiehallinnon järjestelmä kuvaa pelkästään kilven, joten sakkolapun perusteeksi siitä ei ole koska kuljettaja pitää myös näkyä kuvassa...
Miksi ei sitten käytettäisi hyväksi tiehallinnon kameroita kun niillä on katettu jo koko suomi. Ei ne kamerat todellakaan mitään pelkkiä rekisterikilpiä kuvaa (niistä varmaankin vain tunnistetaan ohjelmallisesti kilvet tällä hetkellä ja muu on hukkaa). Ja joo infrapunavalolla saaa nykyään yllättävän hyviä kuvia yöaikaankin.