• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Motoristeille kovemmat sanktiot?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Skeletor
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Väitän, että ennen ajettiin lujempaa ja holtittomammin, mutta ei jääty läheskään niin helposti kiinni. Jos jäätiin kiinni, aihe ei silti yltänyt valtakunnallisen lehden pääuutiseksi.
Pitää paikkansa. 60-luvulla vaan kuoli liikenteessä tuplamäärä ihmisiä nykyaikaan verrattuna vuodessa, vaikka liikennesuorite oli n.1/10 osa nykyisestä (siis liikenne oli ennen 20-kertaa vaarallismpaa). Miksi? Koska silloin 60-luvulla otettiin käyttöön nopeusrajoitukset, ja alettiin myös valvoa niitä. Siltä tieltä ei ole valitettavasti paluuta. Mitä korkeampi elintaso, sitä kovemmat on kaikki turvallisuusvaatimukset. Niin se vaan on.

On hiton kivaa ajaa kovaa, myönnän. MUTTA yleiset tiet ei ole mikään leikkipaikka, menkää radoille leikkimään. Kun olette selvästi leikki-iässä vielä.
 
yleiset tiet ei ole mikään leikkipaikka, menkää radoille leikkimään. Kun olette selvästi leikki-iässä vielä.
Onkos se sitten sitä esileikkiä, jos radalle ajaessa hieman hurjastelee?

Jos tässä puolen tunnin ajomatkan päässä olisi joku kohtuuhintainen ja iltaisin vapaa rata, niin voishan sitä sinne mennäkkii. Ei vaan aina oo aikaa matkustaa satoja kilometrejä kattilaa kiertämään. Paljon helpompi käydä vetämässä sopivassa kohtaa jollain lähitiellä...
 
Löysin tuommoisen linkin, kun kuuklasin hepun nimellä:
http://www.smoto.fi/koulutus/ei-kaahareille

Smotolta saa hienoja tarroja, jotka voi laittaa siihen bomber magazine- ja yoshimura-tarran väliin.
ei-kaa1.jpg


Kalevassa uusia uutisia, klick
Noiltakin voisi rikoksentekovälineet ottaa pois ja pari vuotta ehdotonta.
 
Smotolta saa hienoja tarroja, jotka voi laittaa siihen bomber magazine- ja yoshimura-tarran väliin.
Saako sieltä myös tarroja "Ei aikuisten ihmisten paapomiselle" tai "Tupakka tappaa"?

Toisaalta tuolla tarralla voisi saada alennusta seuraavasta sakosta; voisi kertoa juuri olleensa jäljittämässä kaaharia tehdäkseen kansalaispidätyksen.

[edit] ROFL! Kalevan uutisen mukaan Poliisipartiota ajoi karkuun kovalla ylinopeudella mopo tai kevytmoottoripyörä Sotkamossa Vuokatinvaarantiellä torstaiyönä. En ole tiennytkään, että mopolla pääsee kovaa ylinopeutta; ennen ne kulkivat maksimissaan 100 km/h.. Milloinhan tulee ensimmäinen uutiskynnyksen ylittävä törkeä kaahaus polkupyörällä?
 
Kuka muuten tietää, että mikä helkatin organisaatio on tämä "MoToS" ja mistä ovat saaneet päähänsä, että juuri he edustavat Suomen motoristeja? Miten paljon heillä on jäsenkuntaa ja seisovatko he toisaan puheenjohtajansa takana? Veikkaan, että aika paljon tulee shittiä ja olisin todellakin yllättynyt, jos kaveri enää tämän jälkeen uskaltautuu näyttäytyä muiden motoristien keskuudessa. Turpiinsa saa vähemmästäkin. Missä päin tämä tyyppi muuten majailee?
 
pitäisiköhän paskanjauhantaan laittaa äänestys ns. vetomiesten ja kukkisten iästä. Kukkikset kun tuntuvat olevan "kypsässä iässä olevia elämänarvot omaavia motoristeja" että kaikki vetarit on "lapsettomia häiriköiviä kakaroita" vai ?
 
Ei voi kuitenkaan sanoa että rangaistuksen koventaminen ei vähentäisi rikollisuutta, koska:

1. rangaistus on reaktiivinen rikokselle
2. ei ole vertailukelpoista vaihtoehtoa, jossa vastaavassa tilanteessa samanlaisessa yhteisössä olisi toimittu eri tavalla.
Niinpä niin.

Kohtaan 1 tarvitsen rautalangasta vääntämisen. Miten tuo sanahelinä osoittaa mitään?

Kohtaa 2 voi käyttää mitätöidäkseen minkä tahansa empiiriseen päättelyyn nojaavan tiedon.

Olen esittänyt väitteideni tueksi edes kliseitä. Mitä vastapuoli pystyy tarjoamaan?
 
Monikin tähän ketjuun kirjoitaneista taitaa unohtaa miten helposti mp:llä vaikka 50km/h nousee 200km/h... Varmaankin pointti on juuri siinä.
 
Pitäis vetää kölin alta koko aurinkolasi-Jokilampi. Tai noh, kännissä varmaan letkautettu Eihän täyspäinen motoristi selvinpäin voisi suoltaa moista skeidaa.
 
Pitäis vetää kölin alta koko aurinkolasi-Jokilampi. Tai noh, kännissä varmaan letkautettu Eihän täyspäinen motoristi selvinpäin voisi suoltaa moista skeidaa.
+1

Laitoin äsken postia tuolle smoton puheenjohtajalle ja kyselin miten smoto seisoo näiden Jokilammen esittämien mielipiteiden takana. Saas nähdä mitä vastaavat ja etenkin miten jäsenkerhot mukaanlukien Salo MC reagoivat etujärjestönsä toilailuun?

Täytyypä soitella sille Jarmolle vielä huomenissa ja kysellä tarkemmin minkä merkkinen ajopuku pitää olla päällä, jotta nää perkeleet ei takavarikoi uutta pyörää alta. Veikkaanpa, että siinä pitää olla ainakin smoton hyväksymistarrat ja se keltainen "Ei kaahareille- teippi, jotta pääsee edes 6kk ajokiellolla. On tää vittu uskomatonta!
 
Voi helvetti mihin tää mailma on menossa. Koventakoot vaa rangaistuksia mutta sitte kyllä lisääntyy karkuun ajot koska jos tulee monen vuoden ajokielto pikku ylinopeudesta nii kuka helvetti siihen muka viittii pysähtyä..? Vedetää sit koko rahan edestä 250Km\h taajamassa poliisit perässä. Uskomatonta paskaa.
Ei tuo jeppe mitään lakimuutosta voi tehdä. Keksi sinäkin joku kiva juttu ja tuo se muiden tietoisuuteen, niin siinä on verrattavissa oleva asia tuohon lehtijuttuun.

Esim. Kaikkien rumien ihmisten pitäisi pitää pussia päässä pään poistamisen uhalla.
biggrin.gif
Ei olis kyllä huono idea. hmm tota pitääki alkaa miettimää ihan tosissaa..
 
Rissalasta lensin itäänpäin
Oli huono lentosää
Suurta ja mahtavaa me veisattiin
Mentiin kohti Venäjää

Me mennään Neukkuihin
Takaisin Neuvostoliittoon
Me mennään Neukkuihin

Maailmanrauhan puolesta me vedottiin
Lailla pioneerien
Kaviaarit sampanjalla huuhdottiin
Kanssa muiden työläisten

Me mennään Neukkuihin
Takaisin Neuvostoliittoon
Me mennään Neukkuihin

Moskovan tytöt saa mut sekaisin
Hei, proletaarit yhtykää!
Gruusian tyttöjä mä unhoita en
Lännen pimut taakse jo jä-jä-jä-jä-jä-jä-jää

Komsomolidiskossa me rokattiin
Balalaikka siellä soi
Ripaskaakin parketilla jorattiin
Ja peppu sanoi oi-oi-oi!
 
Taitaa SMOTO:lla olla muutenkin pallo hukassa, H-DCF lähti litomaan SMOTO:sta ja olikohan niin että Touring Finlandia ja Virago Club lähti samalla ovenavauksella? Ei ainakaan näy SMOTON jäsenlistoissa...

H-DCF taisi olla myös yksi suurimmista kerhoista eli myös SMOTO:n rahoittajista?
 
Mielestäni pitäisi antaa kovemmat sanktiot niin motoristeille kuin autoilijoillekkin. Toistuvista rikkeistä vaan lopullisesti kortti pois. On täysin vapaaehtoista ajaa kännissä tai ylinopeutta molemmat voi välttää jos niin haluaa. Sääntöjen rikkominen on valittu riski josta kuuluu kantaa myös seuraukset. Yleensä kun moottoriajoneuvolla rikkoo noita sääntöjä vaarantaa myös muut. Voidaanko puhua tapon yrityksestä jos joku ajaa huomattavaa ylinopeutta tai
Ootko poliitikko ?  
biggrin.gif
biggrin.gif
biggrin.gif
biggrin.gif
En ole mutta pidän vaan sellaisita säännöistä joilla lisätään toisten ja omaa parastaan ymmärtämättömien turvallisuutta.
Kun maailma on niin ihanan selkeä ja yksikäsitteinen, totuuskin tulee mustavalkoisena kaikkiin tilanteisiin ylhäältä, niin hyvä niin, pysy siinä.

Se mikä on turvallista tai ei ole sitä, on aina tapauskohtaista, eikä sitä voi keskitetysti ohjaistaa. Mikäli aivoitomintaan ei ole kasvanut tällaista tunneälyä, henki lähtee, ajoi sitten ukko ylijumalan sääntöjen mukaan tai omien. Harkintakyky, joka välillä ajattaa alle rajoituksen ja joskus vähän ylikin on se taito, jota meitä koitetaan saada olemaan oppimatta.

Jos tällainen yleistyisi, niin ihmisethän saattaisivat kyseenalaistaa nykyisen käytännön ja silloin he olisivat huonoja hallintoalamaisia. Pitää osata lakata ajattelemasta ja noudattaa hetkeäkään kyseenalaistamatta ja kritisoimatta missään tilanteessa kaikkia niitä ohjeita joita meitä viisaammat samanlaiset ihmiset kuin me meille suvaitsevat osoittaa.

Meillä muilla voi olla vielä liikaa omaa ajattelukykyä tai osaamista ymmärtää asioita toisin. Ja ei, en kannusta reikä päässä aivot narikassa kaahaamiseen.

Ja kyllä - minulle turvallinen liikenne on tärkeä asia, mutta nykytempuin sellaista ei meille saada. Ref: UK.

Meidän ongelmamme eivät ole siellä, missä niitä koitetaan korjata. Ne ovat siellä jotka ovat vaikeampia korjata, vaativat enemmän työtä ja kuluja kuin nykyinen linjaus joka takoo rahaa.

Kun rattijuoppoihin ja itsemurhiin ei osata puuttua, niin pamputetaan muuten kuuliainen kansa hengiltä nopeusvalvonnalla ja opetetaan olemaan ymmärtämään turvallista nopeutta ja vain noudattaman rajotusta.

(Nämä ovat sitten niitä ketkä ajavat pahimmassa lumimyrskyssä rajoituksen mukaista nopeutta, vaikka missään tapauksessa ei olisi turvallista tehdä niin, koska heillä ei ole liikennetajua. Hyi!)
 
Aaaah, huomenna saa ajaa täysillä. Vaikka rajoittajat lyö päälle 250 on se hienoo. Ja laillisesti. Good Summer and Good Luck.
cool.gif
 
Jokainen saa mun puolesta vaarantaa oman henkensä mutta tehköön sen suljetulla alueella jolloin siitä ei koidu vaaraa viattomille. Vetäähän ihmiset itseään narunpäähänkin roikkumaan mutta ei ne uhkaa muiden henkeä siinä samalla.
Kannustan täysillä sitä että olisi riittävästi mahdollisuuksia ajaa radallla, mutta edes tämän tilaisuuden lisääminen ei tarkoita sitä etteikö jäljellä olisi n+1 tieliikenneälyttömyyttä joita puolustamaan löytyy aina niitä keiden mielestä kaikki mitä ylhäältä tulee on täydellistä.

On hyvä että on pelisäsännöt, mutta kun niitä aletaan vääristelemään toiselta puolelta erilaisin vihjeettömin rajoituksin, jotka eivät korjaa varninaista ongelmaa ja edelleen työnnetään ymmärryksen ja osaamisen osuutta liikkumisessa, niin saamme lisää ja lisää ruumiita.

Turvallisin kuljettaja ei ole se joka noudattaa kaikkia sääntöjä kaikissa olosuhteissa, vaan se joka ajaa tilanteen mukaan ja jopa ymmärtää mikä se tilanne on.
 
YLInopeutta vakavampi ongelma on tyhmien äänioikeus ja lisääntymiskyky. Siitä ei ole hyvä seurannut ja pahempaan päin ollaan menossa. Idiooteille pakkokastraatio!
Talleta äkkiä pari kädellistä pankkiin jo meinaat joskus lapsia saada
smile_org.gif
Lentoheitto!  
biggrin.gif
Ennen kun pankkiin laitettiin jotain, niin se oli pano. Nyt sekin on enää kädellinen..
 
Jokilampi jatkaa omaan tyyliinsä -
sanoi:
Koheltajien oikea hoitopaikka ei ole vakuutusyhtiö vaan mielisairaala, Jarmo Jokilampi täräyttää.
 
pftroest.gif


Aamulehti
Aamulehdestä lainattua:

"Keskimäärin viisi moottoripyöräilijää vuodessa kuolee onnettomuudessa, jonka taustalla on käsittämätön riskinotto tai riskikeskittymä, esimerkiksi hurja ylinopeus sekä tankojuoppous."

Jumalauta jopa VIISI VUODESSA! Mitä vittua. Uimakausi on lyhyempi, mutta siinä porukkaa vasta kuoleekin. Uiminen kiellettävä!
 
Back
Ylös