Suuret kiitokset kaikille, jotka kisasta teitte mahdollista! 
Suurkiitokset myös kaikille, jotka mukaan kannustitte! Olisi nimittäin kaduttanut ja huolella, mikäli olisin jättänyt osallistumatta.
Ensimmäistä kertaa viivalla ikinä ja vaikka sijoituksista ei päässyt tällä kertaa vääntämään, niin ei haitannut tippaakaan. Vääntöä riitti omaa päätä ja kelloakin vastaan.
Kierrosennätys parani kohisten, jääden kauden 2017 osalta lukemaan 1:24.03(optimi 1:20.43) ja miltei kaikki kisan kierrokset sekunnin sisällä toisistaan. Ei hassummin sadekelissä. 
Kokemuksena MotOrg Race oli aivan sanoinkuvaamaton. Ei voi kuin suositella!
Itsellä on ensimmäisistä R6R:llä ajetuista ratapäivistä lähtien ollut haaveena joskus tulevaisuudessa ajaa kilpaa ja tällainen kerhokisa oli todella omiaan antamaan hieman osviittaa, mistä siinä maailmassa on kyse. Lisää tällaisia!
Kisa tuli tallennettua GoProlle, mutta kun siinä ei lähdön jälkeen ihan hirveästi muita kuskeja näy ja omakin ajo näytti olevan tyypillisistä tyypillisintä keskiryhmän kohellusta, niin en kehtaa julkaista.
Endurance taitaisi itsellä jäädä ajamatta, kun tuossakin kisassa oli ihan tarpeeksi endurancea. Seuraavaa MotOrg Racea odotellessa!

Suurkiitokset myös kaikille, jotka mukaan kannustitte! Olisi nimittäin kaduttanut ja huolella, mikäli olisin jättänyt osallistumatta.
Ensimmäistä kertaa viivalla ikinä ja vaikka sijoituksista ei päässyt tällä kertaa vääntämään, niin ei haitannut tippaakaan. Vääntöä riitti omaa päätä ja kelloakin vastaan.

Kokemuksena MotOrg Race oli aivan sanoinkuvaamaton. Ei voi kuin suositella!
Itsellä on ensimmäisistä R6R:llä ajetuista ratapäivistä lähtien ollut haaveena joskus tulevaisuudessa ajaa kilpaa ja tällainen kerhokisa oli todella omiaan antamaan hieman osviittaa, mistä siinä maailmassa on kyse. Lisää tällaisia!
Kisa tuli tallennettua GoProlle, mutta kun siinä ei lähdön jälkeen ihan hirveästi muita kuskeja näy ja omakin ajo näytti olevan tyypillisistä tyypillisintä keskiryhmän kohellusta, niin en kehtaa julkaista.
Endurance taitaisi itsellä jäädä ajamatta, kun tuossakin kisassa oli ihan tarpeeksi endurancea. Seuraavaa MotOrg Racea odotellessa!
Harmittavan tyhjä elokuu.