Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Miksiköhän näille vapaan nopeuden vaatijoille on niin äärettömän vaikea ymmärtää liikenteen yhtä peruspilaria: Ennustettavuutta. Lienee kaikkien kannalta toivottavaa, että voi olettaa sen mopon tai auton tulevan sieltä jostain nyppylän takaa noin 50 tai 60 km/h, eikä jollain mielivaltaisella nopeudella 50-200 km/h välissä.Taajamassa 60, piha/omakotitaloalueilla missä kapeat tiet niin 30 tai 40. Maanteillä 110 ja suorilla moottoriteillä vapaanopeus poislukien kohdat joissa on tiukempia mutkia kuten turun moottoritiellä siinä espoon jälkeen, niissä vaikka 160.Mikä olisi sopiva nopeusrajoitus?Kyllä niitä noudatettaisiin, jos ne olisivat järkevät ilman yltiöholhousta. Nyt niin ei ole - etenkään nopeusrajoitusten kohdalla. Myös STOP-merkkejä on liikaa, kuten myös punaisena palavia liikennevaloja ja keltaisia viivoja.Liikennesäännöissä on omat hyvät puolensa ja lisäksi jos niitä noudatettaisiin.
Tässä kohtalokkaassa tapauksessa näyttäis pyörä ajaneen tattiksentietä kaupungista maalle päin ja tyrä tullut takoraudantieltä eteen.Suhtaudun skeptisesti "rajuun" ylinopeuteen, pyörä ei näytä siltä että sillä on törmätty autoon 200km/h vauhdilla. Sitäpaitsi ei eteen pidä tulla kun katsoo että joku tulee nyt tuolta kovaa, en minäkään mene koska arvostan myös omaa turvallisuuttani.![]()
Jos lujaa on tultu niin onhan se syy motskarikuskin mutta aika saatanan ratkaisevassa roolissa on myös se tyrä joka tunki tielle! No ainakin on taas yksi autokuski enemmän joka vastaisuudessa kattoo hiukka tarkemmin.![]()
Silti perin surullista että lähes ikätoverini joutuu antamaan henkensä sen takia.
Mä oon moottoripyöräilijä enkä mikään ennustaja. Jos perustaa liikennekäyttäytymisensä tähdistä lukemiseen, kristallipalloon ja mutuiluun "ei tuolta ennenkään ole tähän aikaan ketään tullut", niin mennään kyllä aika pahasti metsään.Miksiköhän näille vapaan nopeuden vaatijoille on niin äärettömän vaikea ymmärtää liikenteen yhtä peruspilaria: Ennustettavuutta. Lienee kaikkien kannalta toivottavaa, että voi olettaa sen mopon tai auton tulevan sieltä jostain nyppylän takaa noin 50 tai 60 km/h, eikä jollain mielivaltaisella nopeudella 50-200 km/h välissä.
Sama toimii myös motarilla, vaikka kaikki ajavat samaan suuntaan.
Kun voi ennustaa, voi myös toimia oikein.
Ja havainto saattaa olla, että tässä on 50km/h alue ja mopoilija on 100 metrin päässä. Eli ehdin kääntymään tästä aivan mainiosti ennen mopoilijaa. Sitten kun mopoilija tuleekin 150km/h vauhtia, niin homma onkin aivan toinen. Onneksi lainsäädäntö on kuitenkin kohdallaan ja jos kyseisessä tapauksessa kolisee, niin mopoilija on syyllinen.Mä oon moottoripyöräilijä enkä mikään ennustaja. Jos perustaa liikennekäyttäytymisensä tähdistä lukemiseen, kristallipalloon ja mutuiluun "ei tuolta ennenkään ole tähän aikaan ketään tullut", niin mennään kyllä aika pahasti metsään.Miksiköhän näille vapaan nopeuden vaatijoille on niin äärettömän vaikea ymmärtää liikenteen yhtä peruspilaria: Ennustettavuutta. Lienee kaikkien kannalta toivottavaa, että voi olettaa sen mopon tai auton tulevan sieltä jostain nyppylän takaa noin 50 tai 60 km/h, eikä jollain mielivaltaisella nopeudella 50-200 km/h välissä.
Sama toimii myös motarilla, vaikka kaikki ajavat samaan suuntaan.
Kun voi ennustaa, voi myös toimia oikein.
Liikenteessä tehdyt ratkaisut pitää perustaa havaintoihin, tietoon ja faktoihin, eikä mihinkään toivotaan, toivotaan skenaarioon.
Liikenteessä tehdyt ratkaisut pitää perustaa havaintoihin, tietoon ja faktoihin, eikä mihinkään toivotaan, toivotaan skenaarioon.
Kaveri tarkoittanee ennustettavuudella sitä että voimassa olevia pelisääntöjä suurinpiirtein noudatetaan eli käytetään vilkkua, ajetaan about sitä nopeutta mikä on uurin sallittu, hiljennetään risteyksiin jos on väistämisvelvollisuus, ryhmittäytymiset menee loogisesti jne. Ennustettavuus ei ole sama asia kun ennustaminen kristallipallosta. Ainoa fakta on että kaikki me kuollaan joskus ja verojakin pitäisi maksaa...Mä oon moottoripyöräilijä enkä mikään ennustaja. Jos perustaa liikennekäyttäytymisensä tähdistä lukemiseen, kristallipalloon ja mutuiluun "ei tuolta ennenkään ole tähän aikaan ketään tullut", niin mennään kyllä aika pahasti metsään.Miksiköhän näille vapaan nopeuden vaatijoille on niin äärettömän vaikea ymmärtää liikenteen yhtä peruspilaria: Ennustettavuutta. Lienee kaikkien kannalta toivottavaa, että voi olettaa sen mopon tai auton tulevan sieltä jostain nyppylän takaa noin 50 tai 60 km/h, eikä jollain mielivaltaisella nopeudella 50-200 km/h välissä.
Sama toimii myös motarilla, vaikka kaikki ajavat samaan suuntaan.
Kun voi ennustaa, voi myös toimia oikein.
Liikenteessä tehdyt ratkaisut pitää perustaa havaintoihin, tietoon ja faktoihin, eikä mihinkään toivotaan, toivotaan skenaarioon.
Kun mietitään tarkemmin liikennesääntöjen ideaa, niin juuri tuoKaveri tarkoittanee ennustettavuudella sitä että voimassa olevia pelisääntöjä suurinpiirtein noudatetaan eli käytetään vilkkua, ajetaan about sitä nopeutta mikä on uurin sallittu, hiljennetään risteyksiin jos on väistämisvelvollisuus, ryhmittäytymiset menee loogisesti jne.
Vanhukset tai muuten hitaat vois mun puolesta ajella rauhassa sitä oikeaa kaistaa alle rajoitusten. Mikään pakkohan ei olisi ajaa moottoritiellä 160km/h, jos katsoo ettei siihen turvallisesti kykene.Yllättävän maltillinen kortus kyllä. Totta on, että nuorelle, virkeälle, hyväkuntoisella mopolla/autolla ajavalle tuollainen olisi jollain moottoritiellä ihan ok.Sehän riippuu tietenkin paikasta. Mutta jos olisin yksinvaltias niin nykyisiä nostettaisiin 20-40 km/h. Siihen sitten vaikka sääntöuskovaisten mieliksi 0-toleranssiMikä olisi sopiva nopeusrajoitus?![]()
Mutta kun siellä on niitä vanhoja ja hitaampia kuskeja myös. Kortitko heiltä pois?
Edelleenkin sodin sitä ideaa vastaan että liikenteessä tehdään ratkaisuja ennustamalla. Ennustamiseen liittyy aika vahvasti todennäköisyydet ja mitä enemmän oletuksia näihin ennustuksiin otetaan mukaan alkaa virheen määrä kasvaa.Kun mietitään tarkemmin liikennesääntöjen ideaa, niin juuri tuoKaveri tarkoittanee ennustettavuudella sitä että voimassa olevia pelisääntöjä suurinpiirtein noudatetaan eli käytetään vilkkua, ajetaan about sitä nopeutta mikä on uurin sallittu, hiljennetään risteyksiin jos on väistämisvelvollisuus, ryhmittäytymiset menee loogisesti jne.
ennustettavuus on aivan ylivoimaisen keskeinen asia.
Tuosta ennustettavuuden tärkeydestä ei voi koskaan puhua liikaa.
Se on se seikka, joka parhaiten pitää hengissä ja terveenä.
Yllättävää, että tarkoitettu ajatus ei tule ymmärretyksi, vaan saivarrellaan yhdestä sanasta. Kaikki muut tuntuivat asian ymmärtäneet.Edelleenkin sodin sitä ideaa vastaan että liikenteessä tehdään ratkaisuja ennustamalla. Ennustamiseen liittyy aika vahvasti todennäköisyydet ja mitä enemmän oletuksia näihin ennustuksiin otetaan mukaan alkaa virheen määrä kasvaa.Kun mietitään tarkemmin liikennesääntöjen ideaa, niin juuri tuoKaveri tarkoittanee ennustettavuudella sitä että voimassa olevia pelisääntöjä suurinpiirtein noudatetaan eli käytetään vilkkua, ajetaan about sitä nopeutta mikä on uurin sallittu, hiljennetään risteyksiin jos on väistämisvelvollisuus, ryhmittäytymiset menee loogisesti jne.
ennustettavuus on aivan ylivoimaisen keskeinen asia.
Tuosta ennustettavuuden tärkeydestä ei voi koskaan puhua liikaa.
Se on se seikka, joka parhaiten pitää hengissä ja terveenä.
En tiedä teistä, mutta ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että mikäli olisin ajourani aikana olettanut muiden noudattavan liikennesääntöjä olisin kuollut jo aika monta kertaa. Ei tuolla todellisessa elämässä voi luottaa siihen että se umpisokea, puolikuuro ja "kaikuluotaimella" ajava epileptikkopapparainen mitään sääntöjä noudattaa tai vilkkuja käyttää. Jännä homma että se ei siltikään saa minkäänlaista rangaistusta törttöilystään vaan poliisi päästää papparaisen jatkamaan ajoa toivottaen rauhallista matkaa.
Ehkä tässä nyt ei ole niin isoa mielipide-eroa. Totta kai meidän kaikkien pitää pitää silmät auki ja aistit valppaana. Miettiä ja analysoida muiden mahdollisia tekemisiä. Tuosta on kuitenkin mielestäni pitkä matka siihen, että varaudun joka hetki siihen että kuka tahansa voi tehdä aivan mitä tahansa - ajaa millä hyvänsä nopeudella tai kääntyä eteen varottamatta.Edelleenkin sodin sitä ideaa vastaan että liikenteessä tehdään ratkaisuja ennustamalla. Ennustamiseen liittyy aika vahvasti todennäköisyydet ja mitä enemmän oletuksia näihin ennustuksiin otetaan mukaan alkaa virheen määrä kasvaa.
En tiedä teistä, mutta ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että mikäli olisin ajourani aikana olettanut muiden noudattavan liikennesääntöjä olisin kuollut jo aika monta kertaa. Ei tuolla todellisessa elämässä voi luottaa siihen että se umpisokea, puolikuuro ja "kaikuluotaimella" ajava epileptikkopapparainen mitään sääntöjä noudattaa tai vilkkuja käyttää. Jännä homma että se ei siltikään saa minkäänlaista rangaistusta törttöilystään vaan poliisi päästää papparaisen jatkamaan ajoa toivottaen rauhallista matkaa.
Onko arjalaiset sittenkin yli-ihmisiä motareillaan? Miten ihmeessä ne pystyy?Oli miten oli, millään ei sellaisesta oletuksesta voida lähteä, että muut pystyisivät ennakoimaan, jos toisen tielläliikkujan nopeus on ihan mitä vaan (siis huomattavasti sallittua suurempi).
Näin hyvin yli-ihmiset pystyy..Onko arjalaiset sittenkin yli-ihmisiä motareillaan? Miten ihmeessä ne pystyy?Oli miten oli, millään ei sellaisesta oletuksesta voida lähteä, että muut pystyisivät ennakoimaan, jos toisen tielläliikkujan nopeus on ihan mitä vaan (siis huomattavasti sallittua suurempi).
Mutta muuten olen suurinpiirtein samaa mieltä kuin muutkin, kaupungissa ja risteysaluilla liika hanan avaaminen on järjetöntä. Tämän kaverin nopeudesta en sitte tiedä mitään.
Kukas täällä on vaatinut kaupunkin vapaita nopeuksia?Miksiköhän näille vapaan nopeuden vaatijoille on niin äärettömän vaikea ymmärtää liikenteen yhtä peruspilaria: Ennustettavuutta. Lienee kaikkien kannalta toivottavaa, että voi olettaa sen mopon tai auton tulevan sieltä jostain nyppylän takaa noin 50 tai 60 km/h, eikä jollain mielivaltaisella nopeudella 50-200 km/h välissä.
Kun voi ennustaa, voi myös toimia oikein.
Aika off topichan tämä on mutta Suomessa kuoli 2008 344 ihmistä, Saksassa 4400. Suhteutettuna väkilukuun sakemannien suhdeluku hieman pienempi.Näin hyvin yli-ihmiset pystyy..Onko arjalaiset sittenkin yli-ihmisiä motareillaan? Miten ihmeessä ne pystyy?Oli miten oli, millään ei sellaisesta oletuksesta voida lähteä, että muut pystyisivät ennakoimaan, jos toisen tielläliikkujan nopeus on ihan mitä vaan (siis huomattavasti sallittua suurempi).
Mutta muuten olen suurinpiirtein samaa mieltä kuin muutkin, kaupungissa ja risteysaluilla liika hanan avaaminen on järjetöntä. Tämän kaverin nopeudesta en sitte tiedä mitään.
Eivät ole yli-ihmisiä. Ihan joustavaa ja mukavaa kansaa liikenteessä kyllä, ja Saksassa on kaikinpuolin oikein ilo ajaa (kunpa vaan Suomessa joskus opittaisiin heiltä noita hyviä tapoja!)Onko arjalaiset sittenkin yli-ihmisiä motareillaan? Miten ihmeessä ne pystyy?