• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Erilainen matkakertomus: Highsider Norjassa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja noz
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Aikaa oli varattu pari viikkoa ja tarkoituksena oli ajaa Norja etelästä pohjoiseen MC kart Norgen suosittelemia reittejä pitkin ja sieltä sitten kotiin. Suunnitelmat muuttuivat pian toisenlaisiksi.

Sunnuntaina oli lähtö Turusta Tukholmaan. Mopo ja kuski lähtivät matkavarusteissa kulkemaan kohti Turkua. Ensimmäinen "enne" tulevasta tuli pian Tampereen jälkeen. Peltipoliisi välähti. Prkl. Tätä ennen ei ole kamera välkkynyt tai muitakaan sakkoja tullut, vaikka kilometrejä ja vuosia, on takana reilusti. Navigaattorissa nopeutta 83 8-kympin alueella. Ei siinä muuta kuin sadatellen kohti määränpäätä (tiedän, tiedän, ei ne kamerat takaa kuvaa). Mopo laivaan ja parilla remmillä kiinni. Useimmat mopoilijat eivät käyttäneet remmejä ja silti pysyivät pystyssä, joten aika turha lienee niitä remmejä tuolla välillä käyttää. Laivassa nautin runsaan illallisen matkan kunniaksi.

Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena Tukholmassa. Luvassa oli puuduttava matka Ruotsin läpi Norjaan. Moottoritietä ajaessa "pääsi" kokeilemaan juuri ennen reissua uusittujen jarrupalojen ja -nesteiden toimivuutta ohitettavan auton kiilatessa eteen. Takarengas piirsi muutaman metrin mustaa viivaa asvalttiin ulinan saattamana. Takajarru osoittautui turhan tehokkaaksi, joten loppureissua varten takaraivossa hakkasi "varo takajarrua, varo takajarrua". Iltapäivällä saavuin Norjan Sarpsborgiin. Motellikin löytyi, mutta sisään pääsisi vasta kahden tunnin päästä. Nyt oli hyvä aika käydä tutustumassa alueen mutkapätkiin, eikä niiden etsimiseen suuremmin aikaa kulunut. Pari tuntia mutkapätkillä ja sitten kohti höyhensaaria.

Tiistain oli tarkoitus aloittaa varsinainen mutkapätkien kesytys. Päivä alkoi isolla tiellä ajamisella Larvikin kohdille saakka. Sieltä sitten em. mainitun kartan avustuksella pikkuteitä pitkin kohti pohjoista (valitan, nyt ei ole kartta käsillä ja puhelimen Mapsilla reittiä on tuskallista löytää). Kolmen-neljän maissa alkoi jälleen majoituksen etsiminen. Jossain kuvankauniissa vuonossa sijaitsevassa kylässä kävi mielessä, että jospa sitä ajaisi suoraan Lysebotniin. Puhelin käteen ja soittelemaan tiedossa olevaan hostelliin. Täyttä tuntui olevan, joten piti turvautua varasuunnitelmaan. Edlandin seutuvilta löytyi yösija ja aamulla oli tarkoitus lähteä kohti Lysebotnia.

Keskiviikko avautui aurinkoisena, mutta kylmänä. Ajotakin sisään vuori ja kohti uusia seikkailuja. Tietä 362 kohti Edlandin keskustaa ajaessa tulikin sitten suunnitelmat muuttava yllätys. Vuorenrinnettä alas ajettaessa vasemmalle kääntyvässä mutkassa tulikin sitten kuorma-auto osittain omalla kaistallani vastaan. Omaa vauhtia oli n. 40-60 km/h. Kallistaa ei voinut, koska auto blokkasi tien, eikä oikealle voinut väistää. Paniikkijarrutuksessa takapyörä lukkiutui. Kaarteen vuoksi takapyörä lähti tulemaan sivulle ja pidon palautuessa kuskia vietiin. Lensin ohjaustangon yli, onneksi, ajoradalle vasen olkapää edellä. Kaiteen toisella puolella kun olisi ollut muutaman metrin verran pudotusta, eikä kuormurin keulakoristeenakkaan olo olisi naurattanut. Kuormurikuski pysähtyi tarkistamaan tilanteen ja sen jälkeen "lähti hakemaan puhelinta". Autossa se ei ainakaan ollut, koska varsin pian auton äänet hävisivät mutkan takaa. Ei auttanut muuta kuin soittaa itse poliisille, joka laittoi matkaan ambulanssinkin.

Puolisen tuntia keräilin itseäni, ja mopon osia, pitkin tietä. Muutamat ohikulkijat pysähtyivät kyselemään vointia, mutta päästin heidät jatkamaan matkaa. Kiitos heille! Valitettavasti ainakin puolet, joiden mukana kanssamotoristejä, ajoivat ohi. Toivottavasti he näkivät ja käsittivät minun olevan kunnossa, ja tämän vuoksi jatkoivat pysähtymättä matkaa. Vihdoin apu saapui perille. Poliisi kirjoitti raporttinsa ja järjesti mopolle kuljetuksen jollekin varikolle. Ambulanssihenkilökunnankaan toiminassa ei ollut moitteen sijaa, vaikka heidän englanninkielentaitonsa, ja minun ruotsin-, oli hieman puutteellinen. Ambulanssi kaarti lähemmän terveyskeskuksen pihaan. Keskuksessa tarkustettiin, ettei luita ole pahemmin murtunut tai suurempia vammoja ole. Oikea nilkka ja vasen olkapää olivat sen verran kipeänä, ettei niillä mitään kärsinyt tehdä. Tarkistuksessa todettiin, ettei akuutille hoidolle ole tarvetta, joten ei muuta kuin taksilla kohti sairaalaa tarkempiin tutkimuksiin.

Aairaalassa pääsin heti röntgeniin (Suomen sairaaloihin verrattuna täällä ei ollut laikaan jonoja!). Röntgenissä todettiin oikeassa isovarpaassa ja vasemmassa olkapäässä hiusmurtumat. Niskakin kuvattiin ja todettiin kunnossa olevaksi. Lääkkeenä lepo ja paketti särkylääkettä. Käsi on nyt kantositeessä ja jalassa pitäisi käyttää jäykkää kenkää, ettei varvasta suuremmin potkisi mihinkään. Viikon päästä pitäisi käydä kontrollissa tarkistuttamassa tilanne. Mukaan sain kuvat cd-levyllä ja erikseen jouduin vielä pyytämään lappusen lääkäriltä, josta selvisi vammat ja mitä oli tapahtunut. Muutenkin tuntui meno siellä olevan hieman vähättelevää.

Olin tällä välin soitellut vakuutusyhtiöihinkin. Mopossa on pakollisen liikennevakutuksen lisäksi pienempi kasko, joten jos vastapuolesta ei kuulu mitään, joudun maksamaan mopon korjauksen itse. Pyörän arvoon suhteutettuna iso kasko olisi ollut liian kallis, mutta enpä arvannut vahingon käyvän ulkomailla. Kotimaassa olisin voinut parsia mopon kasaan itse, mutta täällä joutuu turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Saa nähdä mitä tuon ajokuntoon saattamiseen menee... Mutta palatakseni vakuutusyhtiöihin. IF, jossa liikennevakuutukseni on asenne vahinkoon on kärjistettynä "maksa itse, saanet rahat sitten takaisin meiltä". Muutenkin tuntui siltä, että linjan toisessa päässä oli kesätyöntekijä töissä, kun ei suuremmin tietänyt ulkomaanvahingoista. Myöhemmin soittaessani uudelleen ja tiedustellakseni maksajaa seuraavalle yöpymiselle ja taksimatkalle sinne vastauksena tuli, jälleen kärjistettynä, "vakuutuskäsittelijänne ei ole nyt paikalla, en voi auttaa; jätän soittopyynnön hänelle aamuksi". Toisena pelinappulana on Pohjola, jossa on kotivakuutukseni. Yritin tiedustella ajokamojen korvauksesta, mutta "kiireellisestä soittopyynnöstä" huolimatta siitä suunnasta ei ole mitään kuulunut. Täytynee kokeilla huomenna uudelleen.

Nyt olen Morgendalin hotellissa, ja huomenna olisi tarkoitus saada mopo lähimpään korjaamoon Skieniin parin tunnin ajomatkan päähän. Hinausyhtiölle pitäisi saada toimitettua jonkinlainen maksusitoumus, jotta lähtevät liikkeelle. Toivottavasti aamulla saa IFin kanssa sovittua sen. Kuvia yritän lisäillä, jos niitä osaan puhelimella siirtää. Lopuksi täytyy erityisesti kiittää paikallista taksikuskia, joka jaksoi olla koko päivän mukana, käydä apteekissa, järjellä majoitusta, korjaamopaikan löytymistä ym.

Olkaa siis tarkkana liikenteessä, ei ole kiva kun vuoden odotetuin matka katkeaa ensikilometreille. Jatkuu...
 
No voihan viheliäinen! Hyvä että ei pahemmin käynyt ja äijä on kuitenkin pääosin kunnossa. Toivottavasti saat asiat hoidettua :thumbup:
 
Pakko lukia oikein kahteen kertaan, siltikään en ymmärrä? Minkä tähren jarrutat takasella, vai onko kyseessä Hontan dual jarrut?
Hyvä miäs jos kyse ei ole dual jarrujen viasta olet rölli peikko tai käynyt yhren EAK kurssin liikaa. Takajarruun ei ole sitten mitään asiaa kajota, vaikka metrin lyhyepi olisi pysährys matka niin NOT. Voit tiätysti kertoa omin sanoin mistä oikein näin korkian tason ajtus oli lähtöösin?
Parasta viihrettä tän voorumin törpöt, toiset viälä hösöttää ja pahottelee minä taas olen se mulkku joka sanoo asiat suaraan eikä taputtele päätä ja voivottele. :)-
 
PanDude sanoi:
Pakko lukia oikein kahteen kertaan, siltikään en ymmärrä? Minkä tähren jarrutat takasella, vai onko kyseessä Hontan dual jarrut?
Hyvä miäs jos kyse ei ole dual jarrujen viasta olet rölli peikko tai käynyt yhren EAK kurssin liikaa. Takajarruun ei ole sitten mitään asiaa kajota, vaikka metrin lyhyepi olisi pysährys matka niin NOT. Voit tiätysti kertoa omin sanoin mistä oikein näin korkian tason ajtus oli lähtöösin?
Parasta viihrettä tän voorumin törpöt, toiset viälä hösöttää ja pahottelee minä taas olen se mulkku joka sanoo asiat suaraan eikä taputtele päätä ja voivottele. :)-

Kiitos tästä vinkistä (mikä on kylläkin ihan oikean suuntainen). Varmaan olkapää nyt parani.

Tsemppiä aloittajalle. Oo tiukkana Ifin kanssa. Heidän piikkiin menee henkilövahingot, ja käy kotomaassa kanssa tarkistuksissa.
 
Viimeksi muokattu:
Aikanaan autokoulussa opetettiin jarruttamaan molemmilla, mutta tekniikka lienee muuttunut vuosien saatossa :dunno:
 
Myötätuntoni. Itsellä viime vuonna konerikon ( jymähti kiinni vauhdista) takia kahden päivän jälkeen matka keskeytyi joten tiedän ainakin jotain tunnemaailmasta mikä mielessä pyörii. Itsellä takanen lukkoon onneksi vauhdissa 8 km tunnissa joten muilta vahingoilta säästyin. Nyt ylihuomenna uudella koitolla matkaan...joten toivon kohdallasi samaa ensi vuonna. Koitahan pärjätä.
 
Vähän vastaavia kokemuksia myös allekirjoittaneella ulkomaanvakuutusasioista Saksasta vajaan kuukauden takaa. Meillä oli tosin 3000km mittarissa ja vielä viikko suunniteltua lomaa jäljellä kun rysähti. Auton äkkijarrutuksesta 100km/h alueella alkanut tilanne johti omalta osalta nilkan venähtämiseen ja ducatin lunastamiseen (kiitos lowsiderin), kaverin osalta sitten kylkiluukaupassa käymiseen, kiitos highsiderin.

Viikko tehokielikurssia englannintaidottomien sakemannien kanssa (oli muuten koulusaksa hyödyksi!), yksi viranomaisten kourissa hukkunut lompakko käteisineen ja kortteineen sekä vakuutusyhtiön kesätyöläiset tulivat tosiaan tutuksi. Penniäkään ei ole vielä tipahtanut tilille, mutta tämän nyt pitäisi olla vain ajan kysymys koska ropisevat. Ulkomaat ja kielimuuri aiheuttavat selkeästi monta mutkaa matkaan.

Vaikka huonoa tuuria monesti tarvitaan edesauttamaan näitä tilanteita, on siinä kuitenkin onneakin matkassa jos ruhjeillä, venähdyksillä ja luunmurtumilla selviää. Pikaista paranemista ja voimia sekä menestystä vakuutusasioiden puimiseen!

PS. Suomalaisten vakuutusyhtiöiden hallinnoima (?) SOS International tarjoaa näissä ulkomaantapauksissa hinaus- ja matkakuluja tms varten "hätälainaa" olikohan maksimissaan 1500 euron summalle, mikä voi tilanteessa auttaa. Ei ollut tarvetta tälle joten tarkemmin en tiedä, mutta ilmeisesti kyseessä on joku vakuudeton laina jonka voivat puhelimitse myöntää.

PPS. Saksasta sai myös CD:llä röntgenit ja kaveri kävi ultran ja rtg:n lisäksi heti magneettikuvauksessa tuppukylästä huolimatta, ja helikopterikin seisoi sairaalan pihassa, joten kannattaa ilmeisesti hankkiutua hoitoon mieluiten näissä budjettiylijäämäisissä maissa
 
noz sanoi:
Mutta palatakseni vakuutusyhtiöihin. IF, jossa liikennevakuutukseni on asenne vahinkoon on kärjistettynä "maksa itse, saanet rahat sitten takaisin meiltä". Muutenkin tuntui siltä, että linjan toisessa päässä oli kesätyöntekijä töissä, kun ei suuremmin tietänyt ulkomaanvahingoista. Myöhemmin soittaessani uudelleen ja tiedustellakseni maksajaa seuraavalle yöpymiselle ja taksimatkalle sinne vastauksena tuli, jälleen kärjistettynä, "vakuutuskäsittelijänne ei ole nyt paikalla, en voi auttaa; jätän soittopyynnön hänelle aamuksi". Toisena pelinappulana on Pohjola, jossa on kotivakuutukseni. Yritin tiedustella ajokamojen korvauksesta, mutta "kiireellisestä soittopyynnöstä" huolimatta siitä suunnasta ei ole mitään kuulunut. Täytynee kokeilla huomenna uudelleen.

Ihan varmuuden vuoksi kysyn / totean, että tiedäthän että ainakin IF:llä ja olettaakseni myös Pohjolalla on erillinen puhelinnumero "hätäpäivystykselle". Sieltä pitäisi saada ympäri vuorokauden neuvoja menettelyyn akuutissa tilanteessa. Saattaa olla, että tavallisen asiakaspalvelun kautta linjalle saa helpommin "kesätyöläisiä", joilla ei ole uskallusta tai valtaa sanoa mitään.

Lisäksi tämä taitaa toimia valitettavana esimerkkinä siitä, että vähintään tapaturmaisen loukkaantumisen hoitokulut ja matkan keskeytymisestä johtuvat uudelleenjärjestelyt korvaava matkavakuutus on erittäin hyödyllinen ulkomaille lähtiessä.
 
Lisäksi kaskoon mahdollisesti sisältyvä keskeytysturva/liikkumisturva korvannee majoitus- ja matkakustannuksia, ja normaalissa kolaritilantessa ajokamppeet kustannetaan syyllisen osapuolen liikennevakuutuksista. Näissä korvauskysymyksissä tosin yhtiöiden linja, ainakin eri maiden välillä, eronnee toisistaan.

Itse ei matkavakuutusta em. syistä tarvinnut edes hyödyntää, mutta suosittelen kyllä jatkuvaa matkavakuutusta vuosittain "ulkoileville" mikäli ei montaa kymppiä kustanna. On nimittäin hyvällä tuurilla voimassa mm. kaverin mökilläkin, ei tarvitse aina kaukomaille lähteä. Ei myöskään tarvitse huolehtia muusta kuin matkavakuutuskortin mukanaolemisesta.
 
Tsemppiä ketjun aloittajalle. Toivottavasti kuski ja pyörä saadaan kuntoon. Itse kippasin pyörän lauantaina (tosin paljon vaatimattomammin kuin tässä tapauksessa) ja nyt on prosessi kesken Ifin kanssa. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin, mutta saa nähdä kun aletaan puhumaan rahasta, nii mihin suuntaan kääntyy.

Hieman off topic, mutta liittyy kuitenkin onnettomuuden syyhyn eli autojen ilmestyminen omalle kaistalle. Viime aikoina on alkanut ###uttamaan todella paljon se, että karteessa vastassa onkin auto omalla kaistalla. Kaiken muun paskan lisäksi mitä liikenteessä joutuu väistämään ja varomaan niin sitten vielä nämä. Tuntuu, että vähintään kerran viikossa saa olla väistämässä jotain oman elämänsä Neste Rallia vetävää turakaista jossain sivutiellä. Jos ei ajoneuvon ominaisuudet ja omat ajotaidot riitä, niin sitten on parempi ajaa hiljempaa. Viimeksi eilen joku corsa leikkasi melkein syliin Vihdissä.
 
Asiaa hieman sivuten... kun yleensä tällaiset reissut tehdään lomalla. Niin muistakaa pyytää lääkärintodistus esim. englanniksi tai tarvittaessa käännättää se sitten suomeksi ja ilmoittaa työnantajalle kirjallisesti, että haluaa siirtää lomaa. Eli työpaikan HR-osastoon yhteyttä jne.

Nykyään ei siis ole onneksi mitään karenssipäiviä, vaan lomansiirto-oikeus sairaustapauksissa alkaa heti, kun pyyntö lomansiirrosta kirjallisesti eli e-mailitse tms. (ja dokumentit sovitulla tavalla) toimitettu työnantajalle sairaustapauksen vuoksi.

Tämä hieman off-topic, mutta auttaa sentään henkisiin vammoihin, ettei tarvi kitua lomalla.
 
Helposti se perä tuntuu lähtevän sivuraiteille. :sad: Toissailtana peura viljapellossa tien reunassa aiheutti jarrutuksen ja aika mielenkiintoista on miten tajusin että jarrun aikana perä tulee sivulle, enkä edes tietoisesti tajunnut painavani takajarrua. Samoin kävi TouRingissa viimevuonna, mutta peura oli venetraileri, eikä se ollut viljapellossa. Kuitenkin, jostain kumman syystä se takajarru tuntuu tulevan käyttöön, normaalisti en kertakaikkiaan koskaan käytä takajarrua muuta kuin liikennevaloissa tms. käsijarrun korvikkeena. En tiedä olisiko tuo jossain alitajunnan selkärangassa mopoiluajoilta jäänyt, jolloin pysäyttäminen hiekkatiellä vaati sen takajarrunkin mukaan.
 
Joka vuosi vähintään yhden kerran on poro aiheuttanut paniikki jarrutuksen +80 nopeuksista ja joka kerta on takanen ollut mukana ja lukossa ja kyllä.... perää viedään eteen käsittämättömällä nopeudella.

Tähän saakka on joko tuurilla taikka sitten selkäytimeen talletetulla refleksillä osannut löysätä takasen ajoissa irti että ohjattavuus palautuu, eikä tökkää kun luisto loppuu. Tsemppiä aloittajalle.
 
Joo, aina ei mene matkat suunnitelmien mukaan.. Tämän vuoden "pyreneet, meri-alpit ja alpit" -kierros päättyi henkilökohtaisesti pyreneille erään aamun ensimmäiseen varsinaiseen mutkaan. Katselin liian paljon karttaan ja peileihin ja yht'äkkiä olikin stonga kiinni sisäkaiteessa ja sit mentiin.. :kääk:

TÄYSIN oma vika ja typerä keskittymisvirhe. Vauhtia n. 100km/h (mikä oli myös rajoitus, eikä ollut mitenkään jyrkkä mutka, tuommoista perus-suomi-mutkaa vastaava) ja sinne jäi gixxer romutettavaksi. Itselle pienehköjä nirhautumia oikeaan käteen ja jalkaan ja monta päivää myöhemmin alkanut kylkikipu, johon yhä täytyy ottaa särkylääkettä nyt 4 viikkoa tapahtuneen jälkeen. Koska olin jo Espanjassa, niin jatkoin sit matkaa vuokra-autolla pohjoista Espanjaa pari viikkoa kierrellen ja oli ihan hauska reissu kyllä sekin. Vähän kalliiksi tuo kaato tuli, kun olis ottanut kaskon pois just keväällä, mut on tässä nyt jo R1 tullu hankittua tilalle.. :doh:

Tuossa vielä viimeisiä kuvia kikottimesta tien laidassa ennen kuskausta romutukseen:

10485300_691387670927178_7978548053195248534_n.jpg


1623686_691387600927185_7246903195818415300_n.jpg
 

Liitetiedostot

  • 10485300_691387670927178_7978548053195248534_n.jpg
    10485300_691387670927178_7978548053195248534_n.jpg
    76,1 KB · Katselut: 74
Toivottavasti aloittajan asiat sujuu ilman suurempia ongelmia noiden vakuutusyhtiöiden kanssa.

Tuo takajarrun lukkiintuminen on vaikeaa hallita ns. paniikkitilanteessa, kun sitä tulee ninku runtattua täysillä!
Ja usein se on aika tunnoton.

Tietysti abs-jarruilla varustetussa pärrässä voi huoletta jarruttaa myös takasella.
 
Ei ollut liikennevahinko vaan akillinen sairastuminen Baltiassa (sappirakko sanoi poks).
Matkavakuutusten ohella ammattiliiton sairastumis/itsensa telomis vakuutus ja metalliliiton jasenkortin takana olevaan sos internationalin puh numeroon soitto niin asiat alkoivat oikeasti rullaamaan (IF:invakuutus tuokin).
Soittelivat useaan otteeseen takaisinkin ja kyselivat etta eihan ole ite tarvinnut maksaa mitaan ja paasenko omin voimin ja omalla kulkineella takaisin, tarviiko perhe majoitusta/ kyyteja jne, laakarikin soitteli ja kyseli etta mita mulle on tehty jne.
Olin kylla oikein tyytyvainen hoitoon ja palveluun. Tarkeaa on myos pitaa se eu kelakortti matkassa.
 
LaMasquerade sanoi:
Joo, aina ei mene matkat suunnitelmien mukaan.. Tämän vuoden "pyreneet, meri-alpit ja alpit" -kierros päättyi henkilökohtaisesti pyreneille erään aamun ensimmäiseen varsinaiseen mutkaan. Katselin liian paljon karttaan ja peileihin ja yht'äkkiä olikin stonga kiinni sisäkaiteessa ja sit mentiin.. :kääk:

TÄYSIN oma vika ja typerä keskittymisvirhe. Vauhtia n. 100km/h (mikä oli myös rajoitus, eikä ollut mitenkään jyrkkä mutka, tuommoista perus-suomi-mutkaa vastaava) ja sinne jäi gixxer romutettavaksi. Itselle pienehköjä nirhautumia oikeaan käteen ja jalkaan ja monta päivää myöhemmin alkanut kylkikipu, johon yhä täytyy ottaa särkylääkettä nyt 4 viikkoa tapahtuneen jälkeen. Koska olin jo Espanjassa, niin jatkoin sit matkaa vuokra-autolla pohjoista Espanjaa pari viikkoa kierrellen ja oli ihan hauska reissu kyllä sekin. Vähän kalliiksi tuo kaato tuli, kun olis ottanut kaskon pois just keväällä, mut on tässä nyt jo R1 tullu hankittua tilalle.. :doh:

Tuossa vielä viimeisiä kuvia kikottimesta tien laidassa ennen kuskausta romutukseen:

10485300_691387670927178_7978548053195248534_n.jpg


1623686_691387600927185_7246903195818415300_n.jpg

Romutukseen? Eikö toi nyt ois tullu vaikka kuormalavalla Suomeen? Monesti pyörä näyttää kaadon jäljiltä pahemmalta kuin se oikeasti on. Kun pesee hiekat pois ja ottaa rikkinäiset osat irti, niin siellä on yleensä vielä suurin osa ehjää jäljellä.
 
PanDude sanoi:
Pakko lukia oikein kahteen kertaan, siltikään en ymmärrä? Minkä tähren jarrutat takasella, vai onko kyseessä Hontan dual jarrut?
Hyvä miäs jos kyse ei ole dual jarrujen viasta olet rölli peikko tai käynyt yhren EAK kurssin liikaa. Takajarruun ei ole sitten mitään asiaa kajota, vaikka metrin lyhyepi olisi pysährys matka niin NOT. Voit tiätysti kertoa omin sanoin mistä oikein näin korkian tason ajtus oli lähtöösin?
Parasta viihrettä tän voorumin törpöt, toiset viälä hösöttää ja pahottelee minä taas olen se mulkku joka sanoo asiat suaraan eikä taputtele päätä ja voivottele. :)-

Jälkiviisaus se on paras viisaus. Kyllä se takanen lähtee alta etujarrullakin jos mutkassa kallellas olet ja paniikkijarrutuksen heität ?

Autokoulussahan tuo ole että pyörä pystyyn ja tehokas jarrutus, mutta jos tiukka on mutka ja pelästyy niin virhearvioita syntyy ..
 
Back
Ylös