En ole jaksanut lukea noita Bad to the bonen sekavia jaaritteluja, mutta ilmeisesti jonkinlaisten aineiden käytöstä on kyse.
Mä jaksoin lukea. Aineiden käytöstä en tiedä, mutta tossa viimeisimmässä pitkässä tekstissä osuttiin naulan kantaan: resurssit.
Näissä hommissa resurssi on yhtä kuin ihminen. Ihminen tulee töihin joko talkoohengessä tai palkattuna. Tällä hetkellä kaikki SMOTO:n hommissa olevat ihmiset ovat talkoolaisia. Koska leipänsäkin pitää jostain tienata, jää aikaa hoitaa SMOTO:n hommia melko rajallisesti. Hommia taas olisi hoidettavaksi paljon ja ne ovat usein vaativia. Ja suhteellisen vittumaisia.
Palkollinenkin oli, mutta nykyisellä SMOTO:n tulokertymällä sellaista ei ole varaa pitää. Pelkkä jäsenmaksun korotusesityskin taasen johti muutaman ison jäsenkerhon eroon koko putiikista. Muutama euro per ihminen per vuosi jäsenmaksua oli liikaa.
Joten mitä tulee resursseihin, ei hyvältä näytä.
Mitä taas tulee otsikon aiheeseen, jotain tarttis tehdä just nyt. Niin että kukahan tekis?
Heh-heh...
. Onneksi jokainen täyspäinen tietää, ettei
nyt tosiaan ole oikea aika lähteä Manskulle mopoilemaan
.
Vaan onko massiiviset mopoparvet ainoa ilmentymä vaikuttaa
asiaan ns. Ranskan mallilla? Eikä nyt välttämättä liioin
puhuta erilaisesta vandalismista
.
Voisi olla tosiaan ihan avartavaa tutustua hieman esim.
eri ympäristöjärjestöjen "organisaatioihin", toimintamalleihin,
tapoihin ja rakenteisiin......
EU:n, kansallisen ja kunnallisen puolen hallintojärjestelmien
toimintaan ei liioin ole huono tutustua paremmin.
......Tunne "vihollisesi" ja sen toimintaa.
Vihollinen on ehkä huono ilmaisu, monelta osin on kuitenkin
kyse käytännössä "vastapuolesta"..... virkamieskunnankin
toiminta ja asenne pitäisi olla jo lähtökohtaisesti kovin
erilainen tähänastisesta..... pelkästään jo hyvän hallintotavan määritelmien pohjalta. Näin pääosin.
Kukahan tekis.... ? Yksinkertaistaen, alan organisaatiot, liitot, yhteisöt jne... SMOTO mukaanlukien. Erityisesti sen rooli vaikuttaisi olennaiselta.
Kaikissa näissähän on omat "organisaationsa" ja miehityksensä.... ja tehtävänsä.
On nykyinen "järjestelmä" kentässä..... mutta täyttääkö se tehtävänsä.... tarpeiden mukaisesti ?
Jos tuntuu, että ei, silloin ne jotka siellä toimivat, ovat
"tulessa" sen suhteen että jotain tarttis jonkun tehdä.
Näin lähtökohtaisesti, enkä nyt TAASKAAN henkilöi
tekemisiä, tekemättä jättämisiä jne.
On oikeasti hienoa huomata, että jossain ymmärretään mitä tarkoittaa ASIOISTA KESKUSTELU.
Olisi aika masentava tilanne jos kaikki erilaisissa organisaatioissa "työskentelevät" ottaisivat kaiken muiden
esilletuomat asiat joista eivät itse satu pitämään.... syystä tai toisesta.... silkkana vittuiluna.
Asioista nyt on kyse.... missä tehdään mitäkin ja millä satsauksella.
Jos nyt "sisälläkin" on eri paikoissa se tunne että
happi loppuu eikä oikein kulje.... silloin on tosiaan vähintä mitä
voidaan tehdä että kyetään edes avoimeen keskusteluun ?
Jopa Oobussa
Yksi (esimerkiksi) asia josta varmasti myös olisi kokonaisuuden
kannalta merkityksllistä käydä "julkista keskustelua" on
esimerkiksi tuo mainittu "muutaman ison jäsenkerhon"
ero SMOTOSTA "pelkän jäsenmaksun korotusesityksen" vuoksi.
En tunne asiaa tai sen taustoja, mutta ihan yleisten realiteettien valossa.... mikäli asia on noin selkeä kuin on sanottu..... se kertoo omaa karua kieltään.....
kuten myös tuo "JOTAIN TARTTIS TEHDÄ JUST NYT. NIIN
ETTÄ KUKAHAN TEKIS ?
Ei siihen tähän hätään ole mitään muuta todellista vastausta kuin tämä: Ne joilla on just nyt nimi paperissa ja "jakkara perseensä alla". Tästä se on lähdettävä.... mutta ei se tarkoita sitä, ettei tämä porukka voi hankkia "apua" !
Sitä voi olla helpompi saada.... jos ei aleta vittuilemaan kun joku kysyy "miten meinaat itekses noi tuulimyllyt nuijia sileeks"... ei se oikeen historian valossa oo tahtonu sujua...että ootko ajatellut jos vaikka.....
On paljon mikä ei "höpöttämällä" muutu miksikään, mutta sen verran on kyettävä siihenkin että saadaan selville
missä, miten ja mihinpäin käydään niihin hommiin jolla kääritään hihat ja tehdään selvää jälkeä.
Jotenkin tuntuu että "just nyt" olis sen aika.
PS. Yksi palikka koko systeemissä on esim. kilpailutoimintaa
järjestävät kerhot. Kaikki kentällä toimivat tuntevat tuolla
tasolla olevat ilot ja murheet suomessa.
Mitenkään fanittamatta svedupettereitä, kannattaisi tarkastella ihan ajatuksella miten heillä on perinteisesti
järjestetty ja hoidettu asiat tuolla tasolla ja puitteissa.
Ihan kokonaisuutena... lähtien edellytysten luomisesta,
yhteiskuntasuhteista, kuntien roolista, alueen eri moottoriurheiluharrastajien ihan todellisesta yhteistyöstä ja perusfaciliteeteista....
Kylmä totuus kuitenkin on se, että siellä on pääosin hommat sellaisessa kunnossa että täällä ei edes nähdä unta moisesta.
Siihen on muitakin merkittäviä syitä kuin "löysä raha".
Ei kannata takertua siihen stereotypiaan että me täällä mennään svedujen perään aina kaikkeen hölmöön mukaan....
Näinkin se paljon on mennyt, mutta kyllä me itse heitetään
"lapsi pesuveden mukana" menemään jos ei osata katsoa
jostain missä jotkut hommat pelittää..... miksi ne pelittää... ja
raapia siitä aineksia omiin puitteisiin.
Yllättävän monessa paikkaa muualla sisäistetään se perusasia, että ensin on LUOTAVA EDELLYTYKSET.... eri tavoilla, eri tasoilla.... kokonaisuutta unohtamatta. Muuten kuljetaan
huitomassa itsensä huonoon happeen varjojen maassa....
oltiin kuinka kovia jätkiä tahansa.
Näin ainakin edunvalvonnan ja paikallisten faciliteettien suhteen. Siitä, mitä historia näiltä osin pääasiassa
kertoo, lienee turha kinata. Hatunnosto ja syvä kumarrus sille ja niille, jotka ovat asioissa jotain saaneet aikaan käsillä olevin resursein! Ihan vilpittömästi!