Itse laitan myös pitkät päälle prätkässä, kun joku ajaa pitkillä vastaan. Näkee vastaan tulijakin miten mukavaa se on kun kaks H7 kiiluu silmiin...
Kuin myös, olin sitten autolla tai mopolla liikkeellä. Suosittelen kaikille samaa, jotta heikkolahjaisimmatkin oppivat tavoille.
Pari esimerkkiä järjen riemuvoitoista:
Vastaantuleva piitkä jono, eteni ~80:ä. Ja siellä välissä joku vajaaälyinen kyykkypyörällään pitkät päällä. Mahtoi olla edellä ajavalla autoilijalla mukavaa katsella loistetta peileistään. Ohituspaikkoja ei ollut, joten oli varmaan saanut iloita "fiksusta ja turvallisesti ajavasta" MP-kuskista jo aika tovin.
Lakselv - Tana, kylien välillä noin yksi vastaantulevan liikenteen kohtaaminen. Ja yllätys, vastaantulija on joku latvakakkonen uusio-kustomisti keulallaan loistaen kaikki lisäpitkät mitä tarvikekaupassa oli kehdattu myydä. Poroilleko se niitä lisäpitkiään esitteli, mitään liikennettä siellä ei minua lukuunottamatta ollut.
Kavereinaan näytti olevan letkassa pari muutakin kustomia, mutta jostain syystä niillä ei ollut pitkät päällä. Eikö se olisi ollut 3x turvallisempaa jos kaikki olisivat ajaneet pitkät päällä? Vai olisiko se sittenkin ihan saatanan vittumaista kun OMIIN silmiin räväytetään pitkät?
Ai niin, sehän on tietysti aivan eri asia, ei MUIDEN pidä pitkillä ajaa. MINUN sen sijaan on aivan PAKKO pitää AINA pitkät päällä että puusilmät osaavat väistää MINUA.
Sama sakki varmaan vetää talvellakin autolla kohdatessa pitkät päällä vastaan, kun eivät osaa moponkaan lyhyt/pitkä -vaihdinta käyttää. Pelkkä suoraan ajaminen vaatinee kaiken kapasiteetin niin, ettei uskalla riskeerata valonvaihtimeen kajoamista.
Pitkillä ajajat: Jos tuntuu että lyhyillä ei pärjää valoisana aikana, hankkikaa joku toinen harrastus.
Toinen vaihtoehto on opetella ajamaan sillä rakkineellaan. Siinon niin sanottuja hallintalaitteita, mm. vaihteet, jarru, kaasu. Noistä kun sopivasti tilanteen mukaan asettelee omia kykyjään vastaavan nopeuden, pärjää ihan mukavasti lyhyilläkin valoilla. Nimim. kokemusta on.
Lisäksi otsaluussa on pari kuoppaa joissa olevat mollukat -- silmiksi sanovat -- toimittavat tietoa edessä näkyvistä asioista aivoihin. Noita mollukoita on tarkoitus käyttää hyödyksi ympäristön havainnoinnissa. Syntyneet ns. näköhavainnot, jahka aivo aikanaan saa ne prosessoitua, avittavat todella paljon eri liikennetilanteissa tarvittavien hallintalaitteiden aktivoimista. Suosittelen siis lämpimästi eteensä katsomista. Jotkut nimittävät tuota myös ennakoivaksi ajotavaksi.
Itse olen tähän asti pärjännyt hienosti em. kahdella konstilla; tunnistamalla kykyjeni rajat ja katsomalla eteeni.
Epävarmoille kuskeille suosittelen lisäksi huomioliiviä, värikästä ajoasua ja kypärää, ja värikästä pyörää.
Jos oikein pelottaa, niin lisäksi voi kiinnittää pyörään tai kypärään keltaisen työmaa-ajoneuvovilkun. Se näkyy kauas. Eikä häikäise ketään.
Eikä ole tarvista polttaa niitä pitkiä koko ajan muiden kiusaksi, olletikaan kun kukaan pitkillä ajava ei näytä tietävän missä pyörän valonvaihdin on, tai mikä sen käyttötarkoitus on.