Moottoripyörät on tehty liikkumista varten ja tosiaankin nautinnollista sellaista mutta kyllä aseetkin ovat tehty harrastustoimintaa silmälläpitäen, aika harvassa ovat ne aseet joilla ihmisiä on tapettu. Useammin niillä näkee kilpailtavan ja huvikseen ammuskeltavan radoilla ja välillä hieman muuallakin.Moottoripyörä on tehty (nautinnollista) liikkumista varten. Ampuma aseet tappamista. (poislukien tietysti harrastustoiminta).
Jos nää on vaikeita asioita ymmärtää, niin pyri (ellet jo ole) poliitikoksi. Edellytyksiä tuntuu pienin varauksin olevan.
Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole loukata, mutta minun tyhmässä päässä nämä eivät ole hyvin yksinkertaisia asioita ymmärtää eihän ole?
Homman pointti on kuitenkin siinä että mikäli toiminnalle asetettuja rajoituksia ei noudateta niin virkavalta ja lainsäätäjät ryhtyvät toimenpiteisiin eli tiukennetaan valvontaa, kovennetaan rangaistuksia ja ehkä jopa mennään rajoittimiin asti.
Sitten alkaa närästämään myös niitä joilla ei ole tapahtumiin osaa eikä arpaa.
Itse olen huomannut että kun erilaisissa aktiviteeteissä piti matalaa profiilia ja edes pyrki noudattamaan lakia niin ei virkavaltakaan ollut kolkuttelemassa kerhon oven takana kuin ehkä kerran vuodessa eikä aina niinkään usein. Kerran tosin tulivat joukolla mutta eivät löytäneet kuin pari sammunutta sohvilta nukkumasta...
m/h.ja tarpeeka nopea pyörä.nii eivät ota kiinni.