Höpö höpö. Uusi jamppu on nimenomaan katukuskeille vaisu, ainakin verrattuna muihin japsikilosiin. Eroa on ajossa aika paljon enemmän mitä numerot antaa ymmärtää. Motti on yllättävän vaisun oloinen jopa kokoputkistolla... Ei hyvä.Lienemme vuoden-parin päästä viisaampia, testautettiinko kuluttajilla. Toivottavasti ei.
Ja esim. R1 vm2009 on mittausten mukaan ollut vakiovireisenä huipputehoissa pikemminkin hieman alakynnessä, jopa vm2008:aan verrattuna, mutta on silti laajalti ylistetty. Ja voitettiinpa sellaisella myös Superbiken MM (siellä tosin laitteet on pitkälle modifioituja, eikä Jamppu siellä välttämättä ollut tehojen suhteen altavastaaja).
Mikä tahansa nykyisistä litrakyykyistä on normi katukuskille aivan riittävän tehokas ja vielä vähän päälle, ajettiinpa sitten kadulla taikka radalla. Käppyräfriikit on sitten asia erikseen. Tai kourallinen SM-tason kilpakuskeja.
Uuden BMW:n selkeästi mielenkiintoisin juttu onkin mielestäni luistonestosysteemi ja kehittynyt Race ABS. Noilla maustettuna se onkin mielestäni bemariksi jopa yllättävän edullinen.
Radalla (varsinkin suomen) tuolla varmasti pärjää, ainakin koneen puolesta, eli välitykset vaan kohdalleen. Siellähän kilosten huipputehot riittävät varmasti suurimalle osalle. Aika seppiä ovat jo nuo kaverit jotka siellä lisää huipputehoa tarvitsevat...
Bemarin paras anti radalle onkin varmasti nuo luettelemasi mausteet. Kadulle tuosta korkealle kiertävästä koneesta taas piisaa iloa varmasti ihan tavallisillekin tallaajille...
Ps. Tuo ikuinen fraasi että kadulle kilosissa on liikaa tehoa, kertoo vaan siitä ettei kyseisen lauseen kertoja itse aja noilla pyörillä.