Niin noh. Poikani suht uudessa Kia:ssa on peruutuskamera. Onhan se näppärä kieltämättä. Juteltiin siskoni kanssa asiasta kun lähdettiin yhdessä ajelemaan Helsingistä takaisin Ouluun ja piti lähteä kohtalaisen ahtaasta parkista pois. Olen siitäkin sitämieltä että se tappaa oman osaamisen peruuttamisesta. Systeri oli samaa mieltä, varsinkin kun olen hänet aikanaan opettanut ajamaan opetusluvalla. Aikaa käytettiin kovasti peilien kanssa peruuttamiseen ja hän sanoo vieläkin että se oli paras opetus hänelle (opetus tapahtui vuonna -84) ja että hän peruuttaa paremmin kuin miehensä, miehensä mielestä! 
Mäkilähtöavustin... kyllä samaa mieltä pekkavee:n kanssa. Satojatuhansia kilsoja ajaneena sekä autolla että motskarilla, mikä ongelma siinä on nostaa kytkin luistorajalle (tuntee viimeistään pyllyssä kun kytkin alkaa ottamaan kiinni) samalla kun pitää jarrua kiinni. Siitä vaan sitten normaali liikkeelle lähtö.
Nuo avustimet oikeasti tappavat oman osaamisen. Vrt. peräkärryn kanssa peruutusavustin, automaattinen taskuparkkeraus ja mitä näitä kaikkea onkaan. Nuo on kaikki harjoiteltavissa, mutta jos osaa ja käyttää noita hyväksi, se osaaminen katoaa!

.
.