vetomies sanoi:Erittäin suuria vapaamatkustajaryhmiä ovat myös jalankulkijat ja pyöräilijät. Mielestäni jalankulkijat tulisi velvoittaa pitämään henkilöllisyyden osoittavaa tunnistetta, transponderia tms esillä siten, että heidät on mahdollista tunnistaa automaattisesti ja etäältä. Esimerkiksi pahoinpitelyistä hyvin suuri osa on juuri jalankulkijoiden tekemiä. Samoin myymälävarkauksista.
Ja varsinkin laihat kävelijät. Vievät tilaa liikkumiselta kaikilta pullukoilta jotka ovat kansantaloudellisesti isompaa riskiryhmää. Mielestäni olisikin järkevää verottaa kaikkia vapaamatkustaja jalankulkijoita porrastetusti BMI-indexin mukaan. Pyöräilijät taas voisi kieltää kokonaan, aivan liian moni joutuu mielensä noiden teiden terroristien takia jo nyt pahoittamaan.

