Soikkeli sanoi:
Arvon kilpakuljettajat
Laittakaa tänne vielä teidän kokemuksia järjestelyistä, plussia ja miinuksia niin pysyy tallessa tulevaisuuteen. Osataan sitten ensi vuonna vielä paremmin.
Järjestelyt menivät kaiken kaikkiaan aivan nappiin. Erityis-erityiskiitoksia vielä seuraavista:
1) Vapaaehtoisista (ja varmaan isolta osin ensikertalaisista) koottu toimitsijatiimi hoiti kisan aivan erinomaisesti!
2) Kisan kuljettajakokous ja lähtöruutujen katsominen oli todella hyvin järkätty, ja kokouksessa tuli paljon hyviä pointteja selkeästi esitettynä.
3) Kaikesta tekemisestä huokui sopivan rento fiilis, joka osiltaan tarttui kisailijoihinkin kun meno pysyi hyvin hanskassa.
Sitten asioita, joita voi miettiä jatkossa:
1) Nyt mainoksessa sanottiin, että "ei kierrosaikarajoituksia", mutta tuntuu että se enemmänkin karkoittaa kuskeja kuin rohkaisee. Ehkä voisi antaa jonkun ohjenuoran, esimerkiksi Alastarolla mukaan voi varmasti tulla jos kierrosajat pyörivät 1:35-1:37 tienoilla, Kemoralla 1:22-1:25 riittänee hyvin ja muilla radoilla sitten vastaavasti.
2) Kierrosmääristä on puhuttu ylempänä. Jo tuo 10 oli allekirjoittaneelle vähän tuhti kattaus, enempi voi olla jo liikaa. Jos haluaa ensikertalaisia, niin kannattaa pitää maltti tuon kisan kestossa.
3) Ainakin allekirjoittanut on täysin valmis maksamaan vaikka 10,- lisää kisamaksua jos sillä saadaan vapaaehtoisille lippumiehille lounaskupongit.