Moottoripyöräilyn vaarallisuus

[FarAway]

Ristiinnaulitsemisen uhallakin laitan tähän lainauksen Milan Kunderan tekstistä, joka resonoi ainakin minua puhuttelevalla taajuudella:

Moottoripyöränsä puoleen kumartunut ihminen voi keskittyä vain lentonsa senhetkiseen sekuntiin; hän tarrautuu ajan sirpaleeseen, joka on erillään menneisyydestä ja tulevaisuudesta; hän on toisin sanoen hurmostilassa; siinä tilassa hän ei ole tietoinen iästään, ei vaimostaan, ei lapsistaan, ei huolistaan; lähtiessään hän ei pelkää, sillä pelko juontuu tulevaisuudesta, ja sillä joka on vapautunut tulevaisuudesta ei ole mitään pelättävää.

Ei tuota taitavammin taida sanoa, se on just siinä se taivaallinen tyhjyys kypärän sisällä!

Ja lanatar... sinä ainakin tajuat sen, miksi mä huokaisin helpotuksesta, kun keskimmäinen tänä syksynä myi ratsastuskypäränsä ja osti prätkäkypärän, ja miksi se alaikäisyydestään huolimatta saa mun mopollani tyhjillä kentillä treenata. Rautaratsulla ei sentään ole omaa tahtoa!

 

[MagnaMan]

Varmaankin ikä ja kokemus jonkin verran vaikuttaa siihen millaisia mietteitä vilttihatun alla pyörii. Minun ajatusmaailmassani pelko näyttelee aika pientä osaa. Jos jotain pelkään niin en kuolemaani enkä muutenkaan itselleni mahdollisesti sattuvia asioita. Vanhemman tyttäreni laskuvarjohyppelyt ja nuoremman keväällä alkava moottoripyöräily mietityttävät ja pelottavatkin huomattavasti enemmän.

Olen omasta mielestäni saanut jo elää vaiherikkaan ja monipuolisen elämän. Olen myös oman osani minulle langetetuista elämäntehtävistä jo tehnyt, joten ei ole enää "pakollisia" juttuja tekemättä. Kaikki kiva ja hauska nykyään niinkuin tästä eteenpäinkin on minulle extraa. Enkä totea tätä synkkänä tai masentuneena vaan tyytyväisenä

Vaikka minut on jo osin vapautettu kuolemanpelosta niin en suinkaan elä eteenpäinkään kuin sika pellossa. En halua, että muut ihmiset kärsivät teoistani ja se hillitsee omaa rämäpäisyyttäni. Sitäpaitsi haluan vielä joskus ajaa 3 markkaa lasissa, eikä minulla vielä ole sellaiseen ajopeliä

 

[betonki]

kyllähän se joskus mietityttää,kun ajelee tuolla ja sattuu vähän kiirekkin olemaan että hiljentäis vauhtia,kun kotonakin on ne kaks poikaa ja eukko oottamas.

(eukko ei istu takana ja pojat on niin pieniä ettei tuu viel kyytiin)

ps: ei se hevosen vika oo jos kuski hullu on

 

[ajuusi]

On se joteskin kumma, tälläin talvella ajatellaan niitä vaaroja. Mutta keväällä kun "mopotin" otetaan liikenteeseen, niin kaikki unohtuu!!!!!!!!!  

. Muistakaa hyvät hemmot malttia liikenteeseen.

.

 

[Pappis]

Legolas ja moni muukin heitti tekstiä joka pisti ajattelemaan vakavia.

Oon parin viime vuoden aikana ollut kaksi kertaa mp-onnettomuudessa, joissa olis hieman huonommalla tuurilla voinut jopa lentää henkselit seinään. Nuorempana tuli mopolla/kevarilla myös pöljäiltyä, vaikkei mitään luunmurtumaa vakavampaa silloinkaan sattunut. Pari muutakin onnettomuutta on kohdalle sattunut, mm painekammio on tullut tutuksi (ja sen kyllä varmaan myös jutuistani huomaa

). Ja joitakin onnettomuuksia, pahojakin, oon joutunu satunnaisesti seuraamaan vierestä. Jotain noista oon toivottavasti oppinut.
Liikenteen läheltä-piti-tilanteita en ole koskaan laskenut; niitä sattuu jokaiselle ennemmin tai myöhemmin.

Ajaminen on edelleen yhtä hauskaa kuin ennenkin, enkä ole koskaan hakenut mitään rajojani yleisellä tiellä.
No ehkä siis joskus kevari-iässä

.
Tiedän että omat taitoni ja mahdollisuuteni hallita pyörää yllättävässä pikatilanteessa ovat aika rajalliset. Niinpä en ymmärrä miksi pitäisi tunkea tai hakeutua tilanteisiin joista ei pääse ehjänä pois jos jotain yllättävää sattuu. Niin kai mulla yleensäkin elämässä.

Tosiasia on se että mahdollisuus joutua onnettomuuteen ei aina ole itsestä kiinni. Ja jos käy se lopullinen huono tuuri, niin henki lähtee varmasti vaikka vaahtokylvyssä. Kaikkeen odottamattomaan ei voi varautua, mutta varovaisella ja ennakoivalla asenteella mm liikenteessä onnettomuusriski pienenee oleellisesti. Siinä mun mielestä tärkein. En siis tunne varsinaista pelkoa liikenteessä. Varovainen koitan olla, en kuitenkaan arka. Riippumatta kulkuvälineestä.

Ilkein esimerkki omalta kohdaltani on viime keväältä, kun seisoin punaisissa valoissa mopotin kanssa kaikessa rauhassa, ja takaa viittäkymppiä ajanut täti päätti liittyä jonon jatkoksi pysähtymättä, hiljentämättä tai edes eteensä katsomatta. Eipä ollut mulla omista oletetuista ajotaidoista juurikaan hyötyä sen ilmalennon aikana.

Kärjistettynä tarpeettoman ja turhan riskin hakeminen on aina ollut mun mielestä hieman omituista hommaa. Ajamisesta ja kovastakin vauhdista voi nauttia myös tolkun kanssa. Moottoripyöräilyn ja xjräyhin tapaan melonnan koen yhtä turvalliseksi ja mukavaksi kuin vaikka pilkkimisen talvella. Huonolla tuurilla voi käydä hassusti.

Kaikki "kerran se vaan kirpasee" -kommentoijat ja saappaatjallassakaatujat voisi joskus miettiä asioita hieman pitemmälle: vaikka se ei itseensä edes kirpasis, niin jälkeen jää yleensä x määrä surijoita, joita takuulla koskettaa enemmän tai vähemmän lähimmäisen turha ja ennenaikainen poismeno.

 

[Bomber]

Ei voi kieltää, että tulee seurattua tarkkaan autoilijoiden edesottamuksia kun on pyörällä liikkeellä. En mielelläni aja ruuhkajonoissa pyörällä, sillä olen autolla niissä liikkuessani huomannut, että siellä on sellaisia autoilijoita, jotka ovat unessa keskellä kirkasta päivääkin. Olen ottanut myös riittävän suuren henkivakuutuksen, että ei tule lapsille tiukkaa taloudellisesti, jos sattuisi käymään huonommin.
Viime kesänä ajoin vasenta kaistaa autojonon ohi kehä III:sta itään 80 km/h rajoitusalueella itään ja oma nopeuteni oli sellaiset 100-110 km/h. Yht´äkkiä kun olen erään auton vieressä, se ryhtyy vaihtamaan kaistaa taatusti peileihin ja sivulle vilkaisematta sekä ilman vilkun näyttöä. Tuli kiire vetäistä enemmän vasemmalle, katsoa ettei joudu soralle ja samalla antamaan kunnolla hanaa, että pääsin alta pois. Kyllä puin sille p*skiaiselle nyrkkiä ja pyöritin päätäni, mutta mitäpä ne autoilijat oppivat kun eivät todennäköisesti edes ymmärrä, mitä olisi voinut tapahtua.  

 

[MattiR]

... Kaikki "kerran se vaan kirpasee" -kommentoijat ja saappaatjallassakaatujat voisi joskus miettiä asioita hieman pitemmälle: vaikka se ei itseensä edes kirpasis, niin jälkeen jää yleensä x määrä surijoita, joita takuulla koskettaa enemmän tai vähemmän lähimmäisen turha ja ennenaikainen poismeno...

Noinhan sitä minäkin tuumailen ...
On tosi itsekästä ajattelua noilta.
Kypsymätöntä.
Suomalainen kilpamotoristikin sanoi, että ei ollut milloinkaan edes tullut mieleen, että jotain voisi sattua. Sitten vetäisi lipat ja sai oikeesti kipeetä. Toipui ja lippas uudelleen ja sai taas ihan kunnolla kipeetä. Lopetti kilpailemisen ja totesi, ettei enää pärjää, kun oli tutustunut ihan uuteen tunteeseen - itsesuojeluvaistoon. Silloin ei enää pystynyt runttaamaan ihan täysillä ja kisoissa pärjääminen lopahti.

Mitähän kaikea sitä pitääkään sattua - on se vaan sääli, että oppimiseen pitää valita se kaikkein hankalin tie.

 

[Make80]

Kata-600 sen kiteytti.. näin se on. Hienoja ajatelmia muillakin. Kukaan ei tiedä lähtönsä hetkeä eikä tapaa jolla lähtee, mutta kaikki lähtee. Järki mukana mutta turhia pelkäämättä

 

[JHBMW]

Pieni pelko takapuolessa on vain hyva asia kun moottoripyoralla ajelee. Silloin pysyy mieli virkena, mutta pystyy silta edelleen nauttimaan pyorailyn mukanaan tuomista iloista. Sen sijaan uskon, etta todellista pelkoa esiintyy varsin vahaisessa maarin, silla henkilo joka todella pelkaa pyoralla ajoa tuskin nousee mopon selkaan laisinkaan.

Vaarallisimpia, (mutta onneksi etupaassa itselleen) ovatkin sellaiset motoristit, jotka eivat tata tervetta peruspelkoa laisinkaan tunne. Tama ajatus omasta ylivertaisuudesta ja kuolemattomuudesta on yleensa vahvimmillaan kun on ialtaan viela nuori, mutta se illuusio kylla haviaa siita vikkelaa tahtia kun ikaa kertyy hieman lisaa.

Itse olen aina varovainen kun olen moottoripyoralla liikenteessa, tietaen hyvin etta jos jotain tapahtuu niin se voi tehda pahaa jalkea. Sellaisetkin pienet kolahdukset, jotka eivat autolla ajaessa merkitse valttamatta yhtaan mitaan, voivat mopon kanssa liikkuessa olla kohtalokkaita. Omaa mielenrauhaa helpottaa kuitenkin etupaassa kaksi asiaa:

Ensinnakin se, etta kun on tullut oltua liikenteen seassa erilaisilla ajopeleilla jo melko mittavan maaran vuosia niin se auttaa hieman ennakoimaan erilaisia tilanteita.    
Toisekseen jos katselee onnettomuustilastoja niin melkoisen suuri maara onnettomuuksista on edelleen ns. “itse aiheutettuja”. Tallaisiin tilanteisiin joutumista voi hyvin yrittaa valttaa omalla ajotavallaan. Ja vaikka se ei kaikkia riskeja tietysti poistakaan niin ainakin antaa hieman erilaista nakokulmaa naihin synkkiin tilastoihin.

Loppu onkin sitten jossain toisissa kasissa niin kuin moni muukin asia tassa elamassa.
Olen varmasti viimeinen henkilo vahattelemaan moottoripyorailyn vaaroja, mutta se mita jaa jaljelle kun ensin tekee itse parhaansa, ei mielestani pitaisi estaa ketaan nauttimasta moottoripyoralla ajosta taysin siemauksin.

Ja jos hieman ottaa “filosofis-positiivista” perspekstiivia asiaan nimenomaan moottoripyorailyn nakokulmasta niin maailmassa on todellakin niin jumalattoman monta asiaa, jotka voivat vieda ihmiselta hengen, etta on sula ihme jos se nyt sattuu olemaan juuri moottoripyora  

 

[Antti80]

Samoja ajatuksia tälläkin suunnalla. Aina kun mopotin päälle hyppää niin pieni pelko on persiissä. Varsinkin ajokauden alusta jolloin autoilijat, minä itse mukaan lukien, eivät välttämättä osaa kiinnittää huomiota kaksipyöräisiin.

Kerran kipanneena ja tässä samalla arpia katsellessa tulee mieleen miten kevyttä kamaa ihmisen ruumiinrakenne on kun mossahtaa. Tapahtumasta on jo 5 vuotta, enkä kipannut edes pahasti, mutta kaikki arvet eivät vieläkään ole hävinneet.

Tuollainen "born to be wild- paitsi himassa" ja "kerranhan täällä eletään" asenne on minusta todella typerää. Vaikka oma elämä ei aina niin ruusuilla tanssimista olekkaan, kyllä omaa henkikultaa sen verran arvostaa, ettei sitä viitsi itseaiheutetusti moottoripyörän päällä menettää.

Että näin "ajokauden alkusi": Ride safe!

 

[rico]

Kata kyllä tyhjensi parhaiten. Mahtavan upeita ajatuksia on ollut monella muullakin. On ollut hienoa huomata, että monista 'toisenlaisista' keskusteluista huolimatta orggilaisista suuri osa ajattelee turvallisuuteen, liikenteeseen ja kuolemaan liittyviä asioita tosi fiksusti. Kun vaan vielä muistaisi kaikki nuo hyvät ajatukset ja asialliset toimintamallit tuolla liikenteessä.

Pelosta; pelko on aika voimakas sana. En ole muistaakseni koskaan varsinaisesti pelännyt ajamaan lähtiessäni tai ajaessani, mutta joskus rekan vierellä kahta kaistaa ajaessani kyllä miettinyt, että mitäs jos tuo vaihtaa kaistaa eikä huomaakaan minua..

 

[Baby Jesus]

Suomalainen kilpamotoristikin sanoi, että ei ollut milloinkaan edes tullut mieleen, että jotain voisi sattua. Sitten vetäisi lipat ja sai oikeesti kipeetä. Toipui ja lippas uudelleen ja sai taas ihan kunnolla kipeetä. Lopetti kilpailemisen ja totesi, ettei enää pärjää, kun oli tutustunut ihan uuteen tunteeseen - itsesuojeluvaistoon. Silloin ei enää pystynyt runttaamaan ihan täysillä ja kisoissa pärjääminen lopahti.

Mitähän kaikea sitä pitääkään sattua - on se vaan sääli, että oppimiseen pitää valita se kaikkein hankalin tie.

....arvaas pistikö miettimään kun sairaalassa makasin selkä murtuneena ja vieressä oli itseäni muutaman vuoden vanhempi kahdenlapsen isä joka oli myöskin murtanut selkänsä prätkällä.....sillä erolla, että jälkimmäinen ei kävele enää koskaan.

.....oli itselläni "on vieläkin kun tästä kerron" kyynelherkässä kun sen lapset tuli sitä katsomaan, eikä oikein ymmärtäneet miksi isi ei enää ota ikinä syliin tai lähde puistoon kävelylle.

Miehen neuvo minulle oli olla ostamatta uutta pyörää. Keskustelimme sairaalassa pitkiä öitä, siinä on jotenkin helppo avautua kun välissä verho ja on tavallaan samanlaiset kokemukset onnettomuudesta. Kyllä tälläkin hetkellä mietin olenko ihan idiootti kun mopon menin taas ostamaan, ja vaikka sen ostinkin minun huumeeni oli adrenaliini......entä jos en enää pysty nauttimaan kovaa menosta.....pelottaa, mutta toivon, että tuo häipyy ajan myötä.

Tyttöystävä on jo valmiiksi ihan pississä, ei kuulemman jostain syystä halua samanlaista puhelin soittoa jonka kesällä sai onnettomuuspaikalta, kun kaveri sille soitti. Itse en ikinä anna itselleni anteeksi mitä oma arviointi virheeni hänelle tuotti.....voin vain kuvitella miltä on tuntunut olla yksin kotona kun puhelu tulee.....ja kun ei kolmeen tuntiin tuon puhelun jälkeen oli saanut mitään uutta tietoa, ja ensimmäinenkin puhelu oli vähintäänkin epäselvä hänelle.

....onko se vauhdin hurma todella tuon arvoista??

Sanoin etten tähän enää kommentoi, mutta kun täällä on aikuisia ihmisiä jotka tuntuu olevan aivan ulalla mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei.....vaikka olisikin suorittanut itselleen kaiken tarpeellisen on sitä vielä paljon annettavaa muille ihmisille!

 

[Zia]

Tää on usein se ensimmäinen asia jota ihmiset kysyy joilla ei ole moottoripyöräilystä mitään kokemusta: Etkö sä pelkää ajaa sellaisella laitteella?? Sinänsä mielenkiintoinen kysymys, koska eihän sitä ajaisi jos todella pelkäisi, mutta ei se sitä poista että pieni pelko kuuluu asiaan ja se on osa lajin viehätystä. Ns. turvallisuushakuiset ihmiset eivät aja pyörällä. Ajaessa ei voi koko ajan ajatella kaikkia mahdollisia riskejä, ne on kyllä tiedostettava, ja välillä tulee jälkikäteen mietittyä että siinä ja siinä tilanteessa olisi voinut käydä todella pahasti, jos tapahtumat olivat menneet hiukankin toisin, tai jos ei olisi pystynyt ennakoimaan tms. Yhden onnettomuuden olen mopolla ajanut josta seurauksena pyörä lunariin, itselle ei käynyt mitään mutta olisi voinut.. oli vaan luojan lykky että kaistalle jonne sinkosin mopon päältä ei ajanut sillä hetkellä autoa..

Sen olen valmis allekirjoittamaan, että ei tarvita moottoripyörää päästäkseen hengestään tai ainakin melkein.. hyvä ystävä jäi polkupyörällä bussin yliajamaksi keskellä Helsinkiä, dösä ajoin punaisia päin.. taisteli onneksi itsensä takaisin elämään eikä vammautunut vaikka sekin oli milleistä kiinni.. Ja kun noista hevosista oli puhe, niin siinä lajissa on minullekin sattunut, jäänyt muutamasti kaatuvan hevosen alle jne., mutta en silti osaa sitä pelätä, koska jos kaikkea pelkäisi niin jäisi myös paljosta paitsi..

Elämästään pitää nauttia, jännitys ja vaara ovat osa viehätystä jota moottoripyöräillessä kokee, toiset saavat kikseja muusta, järjen kanssa voi yrittää silti mennä ja todeta sitten vanhana että sainpahan ainakin tehdä kaiken sen jota halusin ja olla siitä onnellinen

 

[anna]

Kaikki "kerran se vaan kirpasee" -kommentoijat ja saappaatjallassakaatujat voisi joskus miettiä asioita hieman pitemmälle: vaikka se ei itseensä edes kirpasis, niin jälkeen jää yleensä x määrä surijoita, joita takuulla koskettaa enemmän tai vähemmän lähimmäisen turha ja ennenaikainen poismeno.

Taisin aihetta sivuta ja jo alunperin kävi mielessä alleviivata tähänkin liittyvää asiaa (nyt sen voi vaan lukea rivien välistä tekstistäni). Olen itsekin menettänyt harrastuksille ystäviäni ja totta kai ennenaikainen poismeno kirpaisee, etenkin kun eräs ystävä kuoli todellakin vain siksi, että halusi yrittää jotain, mitä kukaan muu ei ole ennen tehnyt (vaikka hänelle kerrottiin, että se on mahdotonta).

On tietenkin itsekästä ajatella vain itseään, eikä suremaan jääviä, mutta on myös itsekästä potentiaalisilta suremaan jääviltä vaatia, että luopuisit asioista, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Kaikilla toki asia ei ole näin, mutta osa meistä tarvitsee jotain muutakin kuin kotisohvan nauttiakseen elämästä. Itse en ainakaan haluaisi tehdä toista ihmistä onnettomaksi omien pelkojeni vuoksi. Ei ihmisiä voi omistaa ja riskitöntä elämää ei ole.

Tosin sinänsä tätä on kai turha vatvoa. Meillä kaikilla on yleensä tästä voimakkaat mielipiteet, jotka ei keskustelemalla muutu.

Aurinkoista kevättalvea ja ajokelien odotusta.

 

[xjrrrrräyh]

Tuosta muiden huomioonottamisesta: Kuulemani mukaan pahin vikani on se, että en osaa ottaa muita huomioon. No, sen tiedän itsekin, ja yritän kompensoida, mutta ei aina luonnistu.

Tuli mieleen että tätä itsekeskeisyyttä voi tietysti paheksua ja paheksuttavaahan se onkin, mutta sille on pirun vaikea tehdä mitään kun se on tuolla luonteessa. Olen taatusti yrittänyt päästä eroon, mutta aika tiukassa on... Sitä haittaa tai händikäppiä voi tietyssä määrin hyödyntää, kun sen ymmärtää, mutta on siitä sitä riesaakin.

Monesti sellainen ihminen ei ole piruuttansa riskinottaja, vaan päätynyt pikkuhiljaa siihen tilanteeseen, että niitä riskejä sitten otetaan. Hän melko varmasti samalla on myös sitä mieltä että se maksaa joka tilaa, mutta ei ymmärrä sitä että lasku ei koostu pelkästään siitä mitä itselle tulee maksettavia, vaan myös siitä mitä muut joutuvat maksamaan. Ei siis myöskään riskinotossa ole aina kysymys idiootista reikäpäästä, tai sanoisiko sellaisesta, joka ei missään tilanteessa pystyisi syvempään pohdiskeluun.

Tässä mielessä on tavallaan pakko paheksua jo hiukan vanhan papin tyyliin tarpeetonta riskinottoa liikenteessä, jos vaikka minunkin viestejäni joku sattuisi lukemaan, sellainen joka saisi niistä jonkin idean, joka johtaisi onnettomuuteen.

Mutta asialla on puolensa, sillä riskinottaja tietysti kokee paheksujat vastustajikseen, ja reagoi siihen, usein pahentaen lopputulosta.

Mutta missä se oikea tie on? Hyväksyä ei voi, paheksua ei voi, jättää huomiotta olisi helpointa, mutta ei voi...rangaista, voi voi...

 

[raider]

Minulta ovat muutamat ihmiset, tutut ja vähemmän tutut kysyneet, miksi tuon ikäinen papparainen viitsii harrastaa noin vaarallista ja typerää asiaa kun moottoripyäräilyä. Olen koittanut miettiä tätä itsekin monasti, varsinkin viime kesäisen konttauksen jälkeen. Vieläkään en osaa antaa siihen kysymykseen selvää vastausta. Se on vaan niin, etten mistään muusta saa sellaisia vapauden ja hyvänmielen tunteita, kuin ollessani vaan ajelemassa ja nauttimassa hienosta mutkatiestä, maisemasta tai Itävallan Alpeista ja Italian Dolomiiteista. Mun on joka kesä lähes pakko päästä Alpeille ja kun mä nään siinä Mynchenin lähellä Alppien silhuetit, niin mä olen tullut kotiin. Toinen syy olette te kanssamotoristit. Mun kohdalleni ei vielä ole sattunut yhtään mänttiä tai kireäpipoista motoristia, enkä usko, että sattuukaan. kuten joku tuolla aikaisemmin sanoi, on minullakin elämäntehtävä jo suunnilleen tehtynä, joten en osaa pelätä omasta puolestani, mutta käsitys siitä, kuinka suuren surun jättäisin läheisilleni lopullisen konttauksen sattuessa, hillitsee kyllä useimmiten tehokkaasti oikean ranteen liikerataa. Ajellaan järki päässä

 

[avivolin]

Minä ostin elämäni ensimmäisen "oikean" moottoripyörän vasta 48-vuotiaana, joten mielenkiinnolla ja myötäymmärryksellä olen lukenut tämän topicin senioriosaston kirjoituksia.
Minä tunnustan, että pelkään hiukan lähes koko ajan kun ajan. Ja uskon, että juuri tuo pieni pelko jota itsesuojeluvaistoksikin voisi kutsua, on säilyttävä, hengissäpitävä voima. Ei kerta kaikkiaan kaasukäsi käänny sellaiseen asentoon, jossa riski epäonnistua jossakin ajosuoritteessa kasvaisi yhtäsuureksi kuin onnistumisen mahdollisuus. Silti niissäkin nopeuksissa ja kaarteiden nielemisessä, johon uskallan ynnä kykenen, koen sen verran suurta tyydytystä vauhdista ja vapaudesta, että pelko ei paina liikaa. Omien pelkojen voittaminen jo sinällään tuo tyydytystä ja nostaa itsetuntoa, joka puolestaan vaikuttaa kaikilla elämän osa-alueilla. Olisikohan tässä itsetunnon kunnossa syy siihen, että motoristit yleisesti ottaen ovat tavallista reilumpaa porukkaa...

 

[cmcc_irokeesi]

Rekasta ja kuorma-autosta on päästävä nopeasti ohi, jos rekan rengas räjähtää ja olet riekaleiden tiellä, niin huonosti käy...
Pelätä pitää aina vähän, mutta pelko ei saa ottaa ylivaltaa, vain hullu on täysin peloton...

 

[MattiR]

... Rekasta ja kuorma-autosta on päästävä nopeasti ohi ... jos rekan rengas räjähtää ... olet riekaleiden tiellä ...

Ja jos oma rengas räjähtää, olet rekan tiellä.

... rekat pitää kieltää ...

 

[Jarppa]

Kovasti minuakin yritettiin pelotella moottoripyöräilyn vaaroista kun harrastuksen aloitin. Siksi olin melkeinpä pettynyt kun pienen alkujännityksen jälkeen en ole kokenut oikeastaan minkäänlaista pelontunnetta ajaessa.

Siitä syytän voimakasta itsesuojeluvaistoani yhdistettynä siihen, että en saa kerta kaikkiaan minkäänlaisia kiksejä itseni vaaraan asettamisesta. Ajan varovasti, pidän riittävää turvaväliä, ennakoin tilanteita. Vaikka en kovin paljoa ole pyörällä vielä ajanutkaan, en ole ollut lähelläkään mitään todellista vaaratilannetta. Joskus on auto kiilannut eteen tai tullut kolmion takaa mutta olen selvinnyt tilanteesta korkeintaan kevyellä jarrutuksella tai pienellä ohjausliikkeellä.

Autokoulussa tuli ei-hallittu asfaltin pintaan laskutuminenkin koettua kun jarrutuksia harjoitellessa onnistuin lukitsemaan etupyörän ja nurinhan siitä mentiin. Naarmut ovat nyt melkein vuoden päästä vieläkin näkyvissä mutta tapahtuma ei yhtään vähentänyt pyöräilyintoa. Päinvastoin, siitä vasta sisuunnuin ja odotin malttamattomana seuraavaa ajotuntia että saan homman tehtyä oikein.

Ehkäpä tämä pelontunteen puute johtuu myös siitä että kukaan tuttuni ei ole kuollut tapaturmaisesti tai edes loukkaantunut vakavasti onnettomuudessa. Luonnollisiin syihin on läheisiäkin ihmisiä kuollut mutta niistä ei jää jossittelemista. Itseänikään en ole onnistunut koskaan telomaan kuin korkeintaan muutaman tikin arvoisesti. En ole edes yhtään luuta onnistunut itseltäni murtamaan.

Täytyy tosin myöntää, että nyt talven keskellä on noussut pieni kutina siitä että mitenköhän se ajaminen mahtaa sitten keväällä sujua. Epäilemättä tunne kuitenkin häviää sillä sekunnilla kun istahdan pyörän päälle. Minua hieman jopa huolestuttaa oma huolettomuuteni pyöräilyn suhteen. Oikeastaan pelkään enemmän pyöräni kuin itseni hajoittamista...