Moottoripyöräilyn vaarallisuus

[Nakki]

Rupesin kai liian myöhään miettimään noita vaaroja kun kerkesin jo tulla riippuvaiseks pyöräilystä.

Ei noita vaaroja tosiaan tule mietittyä, mun mielestä se on osa koko hommaa. Ei nyt sentään ittesä tapattaminen, mut kyllä ma ainaskin saan kiksejä vaaroista sun muista. Muutkin vaaralliset urheilulajit on lähellä sydäntä.

 

[matt1]

Ajattelen (niinkuin ehkä Lego-lassiekin), että tuollaiset "voikuneijäiskitumaan"-ajatukset ovat terveen ihmisen ylellisyyttä ja kun käteen sattuu toisenlainen korttipakka, elämä neliraajahalvautuneena voi kuulostaa oikein houkuttelevalta.

Elämäntilanteet muuttuvat ja riskianalyysin on joutunut ajamaan joka kesä uusiksi:

Keski-ikäistyvä äijä ottaa jonkinlaisen terveysriskin myös valitessaan sohvan, kaljan ja kolesterolin ja heittäessään harrasteet, vauhdin ja vapauden pois.

Ja vaikka ei olisikaan kokenut ja turvallinen kuski, ei välttämättä ole niin suuressa vaarassa kuin tilastot väittävät. Tai katsotaan muutaman vuoden kuolemaanjohtaneet ihan tapaus kerrallaan ( vaikka http://www.bajahill.net/mponnettomuus1986-95.html#1aineisto liite 1)

Montako noista virheistä olisitte itse tehnyt? Ainakin minulle tuli tuosta jopa vähän turvallinen olo...pelkkä K-tekijöiden rajoittaminen  (=kovaa, kännissä, kypärättä, kevarilla, kokemattomana, kortittomana, mitä ne nyt olikaan...) parantaa mahdollisuuksiani selvitä liikenteessä ihan olellisesti.

turvallista ensi vuotta
Matti A

p.s. Tuo aineisto, niin hämmästyttävää kuin se olikin, on jo muutaman vuoden ikäistä. Pikainen tutustuminen samoilta sivuilta löytyvään Kaivolan tuoreempaan tekstiin osoittaa että tyypillinen riskikuski onkin nykyään turhan isolla pyörällä pöpelikköön ajava setä. Ei siinä mitään, jatketaan harjoituksia hitaassa ryhmässä ja koetetaan välttää pöpelikköjä.

sama

 

[MattiR]

Mikään ei ole terveydelle niin vaarallista kuin eläminen.

(saa kokeilla)

 

[kuulapää]

http://www.hot.ee/dontdrink/

 

[GriZzLy]

Kyllä vaarat ovat tiedossa, on meinaan jonkun verran motoristiraatoja tultu ojasta kerättyä, ja jonkun ajoneuvon nokasta. Ei se ikinä ole hauskaa, kun tietää minkä näköinen voi itsekkin olla joku päivä, mutta en anna sen häiritä.

Mulla on vähän samanlainen ongelma kuin monella muullakin täällä, etten ymmärrä pelätä...tai kai mä pelkään, mutta en tavallaan nauttii siitä pelosta, ja adrenaliinista. Jälkeenpäin voi ajatella "taas siitä vaan selvittiin" mutta kai se päivä joskus tulee kuin ei välttämättä selviää.

Moon duunissakin ollut kusisissa paikoissa, tiedän senkin vaarat, kuitenkin teen sen...ok, ei voi ehkä verrata, mutta kuitenkin.

Ei voi ajatella pelkästään vaaroja kun ajelee, se vie kyllä pidemmään päälle nautinnon ajosta, mutta kyllä niitä kannattaa pitää siellä takaraivossa että mieli pysyy jotenkin virkeänä.
Mutta se viimeinen mutka voi olla se mikä on edessä, ja kannattaa ehkä ajatella sitä joskus. Nyt en tarkoita se, että ajetaan sitten kun olisi viimeinen mutka, vaan se, että mutkan toisessa päässä, tai keskellä voi tapahtua jotain mitä et odottanut, niin kävi tutulle toissa kesänä, ja hän löysi itsensä traktorin kauhasta, ja huonostihan siinä kävi.

 

[kavanaki]

Likipitiä ei lasketa, kaukaa meni jos naarmuilla selvittiin. Kyllä se yläkerran isäntä vie vaikka ilman mopotintakin jos se niin on päättänyt, vaikka en siihen usko ollenkaan.

mutta hyvä varmaan on hengen edestä pelätäkkin vähän ainakin

mutta ei anneta pelon voittaa harrastusta  

 

[panu]

filosofiaa: kuolemanpelko.. pohjimmiltaan pelko on tietämättömyyttä siitä mitä minulle pahimmassa/parhaassa tapauksessa tapahtuu. miltä minusta tuntuu kun kuolen? monilla on on ollut jo mahdollisuus omakohtaiseen kokemukseen, mutta kukaa ei vaa oo (ainakaa mulle) tullu kertomaan miltä se kuoleminen tuntuu.

vammautuminen ja siitä johtuva elon ns. arvokkuuden laskeminen(?) johtaakin eri arvojen uudelleen puntarointiin. vähä niinkö forest gumpissa luutnantti Dan osasi ottaa ilon irti ilman jalkoja. elon arvot muuttui henkisemmälle tasolle. kai.. taijotai..

 

[Maple]

Minulla on kavereina paljon ns. "uusiomotoristeja", mikä tässä iässä on aivan ymmärrettävää. Kun minulta on kysytty turvallisuusohjeita, eli mitä kannattaa varoa, olen sanonut: Suhtautukaa, ainakin aluksi, kaikkiin autoilijoihin, että kaikki yrittävät teidät tappaa. Hätävarjelun liiooitteluako? Ehkä, mutta reseptikään ei ole kovin herkullinen: Nelikymppinen kaveri, yli tonninen peli alla (miten sitä nyt pienemmällä...) reaktiot eivät ihan parhaassa särmässä, epävarmuus, taitojen vähäisyys, kokeilunhalu ja ei vallan vahäisimpänä asenne: Minähän tämän pyörän hallitsen, ei sellaista tilannetta tulekaan.
Ihmeen kaupalla ei pahempia mällejä ole sattunut.
Itse havaitsen virheitä ajotyylissäni, näistä pahimpana pidän liian lähella toista ajoneuvoa ajamista. Läheltä piti tilanteita on sattunut. En pelkää olla pyörällä muun liikenteen joukossa, mutta kun emäntä istuu takana, huomaan varovaisuuden korostuvan.

 

[Yamaha1]

Onneksi se henki voi lähtee muillakin konstein ku mopoilemalla... Pakkohan se vaan on omiin juttuihin sen verran luottaa ettei tartte jännätä koko ajan. Eriasia tietty jos joku "ajolihas" päättää pamauttaa tukkirekalla päin. Sille ei sitten voi minkään... On se vaan fakta että jos elämässä liikaa futsii mitä VOI sattua, ei kerkee elään ollenkaan. Nysvää kotona ja jonain kauniina päivänä kaatua kupsahtaa vaikkapa kylppärissä = henki pois...  

 Saa siinä sitte pohtia että kannattiko?!?

 

[rico]

Upea keskustelu ja paljon hienoja mielipiteitä!
Moottoripyörällä liikenteeseen lähtiessä on (paljon lievemmin) sama tunne kuin lentokoneeseen astuessa. Muistelee lukemiaan onnettomuuksia ja kuolleiden määriä ja tietää, että jos jotakin vakavampaa sattuu, se on melko varmasti hengen lähtö lähellä. Ja sitten kuitenkin siinä penkissä istuessaan ajattelee vain, että tässähän mennään, ja jos jotain sattuu niin eipä sille mitään voi.
Eikä ole vielä sattunut. Ei ainakaan lentomatkoilla. Ajellessa pari pientä vastapuolen aiheuttamaa kolaria.

Oma tarkkaavaisuus ja oikea suhtautuminen liikenteeseen helpottaa hengissä pysymistä, mutta kukaan ei voi varautua kaikkeen mahdolliseen. Eikä se niin kauheasti itseä pelota, että henki lähtee (joskus se kuitenkin tapahtuu). Enemmän siinä miettii niitä jälkeen jääviä...

 

[marza]

Todella mielenkiintoinen keskustelu.

Kyllähän se joskus aina tulee mieleen, että mitä jos. Pelkäämisen puolelle tunne harvoin on lipsahtanut, mitä nyt joskus kesäyöllä hirviötä bongatessa. Lähinnä tämä "jos"-ajattelu auttaa ajamaan ennakoivasti ja pitää jonkinlaisen itsesuojeluvaiston yllä. Mutta kyllähän jos sitä pelkäämään alkaisi koko ajan, niin mopon voisi laittaa myyntiin. Moottoripyöräily on minulle kuitenkin keino rentoutua ja irrotautua arjesta. Adrenaliinia ja hikeä erittyy sen verran töissä, että en sitä enää harrastuksiltani kaipaa. Toisilla muu elämä lienee sen verran rauhallista, että jännitystä ja vauhtia pitää hakea harrastuksista. Sitten tieten on nämä XTRM-geenillä varustetut immeiset erikseen...

Legolasin kanssa olen samaa mieltä; ei kellään onnettomuuden jälkeen voi olla mielessä, että "Ah, nyt voin kuolla onnellisena", vaan kyllä se taistelu elämästä lienee hyvin raivokasta kriisihetkellä. Ihminen on rakennettu niin. Ja kyllä mälläyshetkellä jokainen tekee vielä kaikkensa päästäkseen tilanteesta pois, tuskin kukaan kääntää kaasua sen takia ettei jäisi kitumaan.

Toisaalta ihminen on siinä mielessä "tyhmä eläin", ettei se opi kuin kokemalla. Onnettomuuden läpikäyneet ajattelevat asioista hieman toisin, tätä superman-ajattelua ilmenee enemmän niillä, jotka ovat nähneet onnettomuuksia vain elokuvissa. Tosin superman-ajattelu korreloi myös iän kanssa. Ja ehkä myös sukupuolen...

marza

 

[Lake]

Kyllä sitä miettii varmasti jokakerta kun vetää kypärän päähän että...
Ei sitä kuitenkaan voi jäädä märehtimään vaan ajaa vaan. Se kuitenkin on tunnustettava että kuoleman pelko on korostunut sen jälkeen kun poika syntyi. Ei sitä ihan ehdoin tahdoin halua kuolla vaan pysyä hengissä että voi katsella jannun kasvamista. Ajotyyli ainakin on siistiytynyt enkä ota turhia riskejä.
Siinä mielessä itse olen aloittanut pyöräilyn "oikeassa" iässä koska parikymppiset ajattelevat (usein) elävänsä ikuisesti ja viisikymppiset hallitsevansa kaiken. Näin 30+ vuotiaana tiedostaa paremmin oman haavoittuvuude sekä osaamattomuuden. Lisäksi on niin paljon menetettävää...
Mutta aina tuo kypärä on päähän kiskottu ja baanalle lähdetty

 

[Jetro]

Eipähän tähän ole paljon lisäämistä Marzan jälkeen.
Pieni pelko pitää aistit valppaina ja mahdolliset onnettomuustilanteet, ne on unohdettava mutta samalla pidettävä niiden opetus mielessä.

 

[duracl]

Joskus pelottaa huonot ajo-olosuhteet ja ruuhkassa pelottaa herrat "Minä ensin" isoherrat Espoosta. Pelon sattuessa hiljennän vähän vauhtia, rentoutan hartiani ja muut lihakseni, hengitän syvään ja yritän vaikka hymyillä - fyysinen hymy vaikuttaa yllättävän voimakkaasti ruumiiseen. Yritän pyyhkiä maalaamani kauhukuvat pois mielestä nauramalla niille ja itsetärkeydelleni kun kuvittelen tietäväni miltä onnettomuustilanteessa muka tuntuu. Jos tämäkään ei vielä auta, laulan Kari Peitsamon "Kauppaopiston naiset" - ihan oikeasti. Pelon sattuessa keskittyminen fyysiseen tekemiseen auttaa viemään ajatukset pois kauhukuvista. Koska minä jokatapauksessa ajan, ei ole mitään järkeä pelotella itseään jäykäksi hermokimpuksi tien päällä  

Kuolemaa itsessään en pelkää, mutta ruhjovaa kipua kyllä koska se on minulle tuntematonta *koputtaa puuta*. Ja olen vakaasti sitä mieltä -tosin täysin mutu pohjalla- että neliraajahalvaus olisi minulle pahempi vaihtoehto kuin kuolema.

Edit: kesäisessä läheltä-piti-ettei-tullut-poropurilaista -tilanteessa ensin tuli adrenaliini -sen humahduksen tunsi varpaissa asti- ja toiminta. Ajatus ja käsien tärinä tuli joskus 15 kilometriä tilanteen jälkeen, kun pysähdyttiin tupakalle. Tulihan siinä mietittyä että mitä oikeasti tapahtui, ja mitä olisi voinut tapahtua mutta... toden sanoakseni siinä tilanteessa ei mielikuvitus riittänyt maalaamaan sitä törmäystä. Sen jälkeen matkavauhti tippui kyllä joksikin aikaa, mutta aika pian sitä vain lakkasi ajattelemasta taakse jäänyttä poroa ja keskittyi taas hahmottamaan tien sivuja mahdollisimman pitkältä.

 

[Gixxerrr]

Pitää vaan nauttia elämästä mahdollisimman paljon, koska kerranhan täällä vaan ollaan.

teinipomperi puhuu asiaa.

Ja elämästä nauttiminen tarkoittaa, että välillä pitää jännitystä ja vaaraa hakea.

Voihan sitä ajella corollalla alinopeutta koko elämänsä ja miettiä sitten pappana että whee, olipa tylsä elämä. Kukin tyylillään.

 

[vvr]

Elä nyt , älä huomenna. Liika pelko johtaa lamaantumiseen .

 

[Guest]

Moni on jo asian oivaltanut ihan oikein, eli vahinkoja voi sattua kaikkialla eikä vain moottoripyörällä ajaessa.

Tuskin kukaan niitä isoja onnettomuuksia hakemalla hakee, mutta joskus vaan kolahtaa kohdalle. Tilastollisesti lienee edelleen turvallisinta matkustaa vain lentämällä, mutta mulle se ei sovi kun ei ole tarpeeks tiheää lentokenttäverkostoa

Loppuun kaksi ajatelmaa kenties herättämään jonkun

Better burn out than fade away.
Ei voi kuolla ellei ole ensin elänyt.

 

[kata-600]

...se joka sanoo kuolevansa onnelisena saappaat jalassa puhuu puhdasta paskaa!!

Mun ajatukseni siinä kohtaa, kun isäni KIELSI minua ostamasta moottoripyörää. Eli jos kuolen pyörän päällä ja saappaat jalassa, niin tietäkää se, että olen elänyt onnellisena, koska olen saanut ajaa.
Kuoleman pelko on tullut todeksi läheisten (Pertun, ja joidenkin muiden) onnettomuuksien, sekä omien todella läheltä piti-tilanteiden myötä. Oman lapden syntymä laittoi koko viime kesäksi kuristukset kaasukäteen, ne jotka Jurvassa mua katseli sen tietää.
Henki- ja tapaturmavakuutukset on otettu, on sovittu että yhdellä pyörällä ei mennä, ettei lapselta mene molemmat vanhemmat yhdessä kolarissa...
Fakta on se, että minä en olisi minä, jos en saisi ajaa. Eli jos vaihtoehtona tälle "terveelle" pelolle on se, että luopuisi elämäntavastaan ja siitä mitä on, =motoristi, niin luopuisin jostain todella paljosta. On totta, että läheiseni rusentuisivat (toivottavasti) suruunsa, jos minulle jotain tapahtuisi, mutta jos he joutuisivat elämään EI-motoristi -Katan kanssa, niin he eivät todennäköisesti kokisi minua tällaisena kuin tässä elämässä olen. En olisi sama ihminen, ehkä eri tavalla onnellinen ja eri asioista tyydytystä ja onnea hakeva, mutta en tämä persoona. Niin iso asia tämä pyörän päälle pääseminen on.
Toki, jos nyt pitäisi valita, ajaakko kaksi vuotta ja kuolla, tai luopua nyt ajamisesta ja elää 20 vuotta... Ottaisin varmaankin sen 20 vuotta elämää. Mutta hassua, kun kukaan ei niitä takeita minulle anna. Tuttavan aviomies kuoli potkukelkkaillessaan illalla kotiin, kun rattijuoppo ajoi yli, taakseen katsomatta tai pysähtymättä. Syntymätön lapsi ei koskaan näe isäänsä. Tai toinen isä kuoli sukeltaessaan laiturin ali... Serkkuni kuoli lähes kotipihaansa autokolarissajossa kenellekään ei pitänyt tapahtua mitään. Kun me emme ihan todellakaan tiedä, miten tässä elämässä käy.
Voimme olla äärivarovaisia, mitä itse esim olen pyörällä, sekä myös autolla ajaessani. Enempään emme pysty. Voimme elää lähimmäistemme kanssa sovussa ja rakastaen, koska seuraavasta päivästä emme tiedä.
Suurinta rakkautta tunnen lastani kohtaan, ja teen kaikkeni, jotta voin varjella häntä surulta (äidittömyydeltä). Mutta tuon "kaikkeni" teen pyörän päältä. Koska katson, ettei se ole hänen varjelemistaan, etten ajaisi. Koska silloin minä en olisi minä, silloin hänen äitinsä olisi joku muu.

 

[hile]

Likipitiä ei lasketa, kaukaa meni jos naarmuilla selvittiin. Kyllä se yläkerran isäntä vie vaikka ilman mopotintakin jos se niin on päättänyt, vaikka en siihen usko ollenkaan.

mutta hyvä varmaan on hengen edestä pelätäkkin vähän ainakin

mutta ei anneta pelon voittaa harrastusta  

Noin se on !!Se on korkeimman kädessä koska lähtö tulee.Näin sano kaveri mulle kerran ku sanoin et v***u ku tossa Hangon ja Tammisaaren välillä on niin paljo peuroja ja hirviä.Jos sitä rupee etukäteen miettimään noita asioita liian syvällisesti niin ei kohta uskalla tehdä mitään.Vessassa paskalla käydessäkin voi noutaja tulla jos äkistellessä suoni katkee päästä!!!

 

[anna]

Vaikka kaikenlaista hurjaa on tullut harrastettua, ajatus moottoripyörästä pelotti vielä viime keväänä (ennen kuin sen ostin). Ja ensimmäiset ajokilometrit liikenteen seassa hirvitti, kun tuntui että jokainen kotilo on vihollinen. Sitten siihen tottui ja pelko hävisi.

Nyt ei normaaliajossa pelota (joten pientä jännitystä pitää sitten itse kehittää, adrenaliininarkkari kun olen...  

). Sen sijaan epämiellyttävää pelkoa tuntuu edelleen, jos joutuu ajamaan oikein huonoissa olosuhteissa, siitä ei seuraa mitään hyviä kiksejä.

On turha ajatella liikaa tilastoja. Riskejä voi vähentää huomattavasti itse, vaikka kaikkia ei voikaan poistaa. Ja loppujen lopuksi tästä elämästä ei selviä hengissä, vaikka istuisi kotona ja söisi kaurapuuroa.

Haluaisin kommentoida tuohon "ajosaappaat jalassa"-kommenttiin, jota legolas kommentoi. Mielestäni lausahduksen ajatus on, että elämä pitää uskaltaa elää ja tehdä asioita, joista nauttii, vaikka niissä riskejä olisikin. Lainauksen tarkoitus ei siis ole että pitäisi kuolla pois rakastamassaan lajissa, vaan että jos näin kuitenkin käy, on ainakin elänyt elämänsä onnellisena, kun teki mitä tykkäsi. Omasta kokemuksesta tämäkin. Vaikka mua ei olekaan tarvinnut sairaalassa koskaan kursia kasaan, hengenlähtö on ollut pari kertaa todella lähellä sekä olen menettänyt ystäviä harrastuksieni parissa.