Pitäiskö tunnustaa...? minulla on ollut ABC kortti 80-luvun alusta. Kokemusta kaksipyöräisistä on kaverin kevarienduron kokeilemisesta muutaman kymmenen kilometrin matka joskus silloin nöösinä ja tietty kaadoin sen. Onneksi ei mitään mennyt rikki.
Pitkän, vuosien mittaisen miettimisen jälkeen ostin 2016 kevättalvella mopon. Uuden tietty, en jaksa enää ropailla autojakaan. Luin kaiken teorian mitä löysin, se pdf moottoripyörällä ajamisen teoriasta oli todella hyvä, en enää muista sen nimeä ja juttelin paljon pojan kanssa joka oli ajanut jo monta monituista vuotta. Keväällä sitten vedin pakasta otetut ajokamat päälle ja uskaltauduin ajamaan pyörän ensi kertaa pihasta kadulle. Ajelin näitä kyläteitä ja hiljaisia katuja aika pitkään, kuukauden pari, ennenkuin uskaltauduin minnekään missä on enemmän liikennettä. Kesän loppuun mennessä ajelin jo päivän reissuja pitkin maakuntaa ja tämän yhden Suomen suurimman kaupungin katuja, no problemo.
Eli onnistuu aivan hyvin noinkin. Mutta varoituksen sana niille jotka meinaisivat vastaavaa. Minulla on melkoinen kokemus erilaisista nopeistakin kulkuvälineistä ja niillä ajamisen opettamisestakin, sellaisistakin joihin eivät pääse kuin harvat ja valitut eli tuonne ylös. Tein sitä työksenikin aika pitkään.
Siksi moottoripyörän haltuunotto oli varmasti helpompaa. Ja kun turvallisuuskulttuuri on oman pään sisään kasvatettu tiukaksi hölmöilyn ja tarpeettomien riskien välttämisen pohjalle jo sieltä muinaisuudesta saakka, niin sekään ei tuota ongelmia.
Minulle moottoripyörällä ajamisen teoria oli helppo, sen soveltamisen opettelu perusajamiseen vielä helpompaa. Mutta se mikä on vielä haussa on äkkitilanteissa reagointi. En usko että osaan reagoida oikein kaikissa tai edes suurimmassa osassa äkkitilanteita. Ja oikeastaan, äkkitilanteiden välttäminen on koko turvallisuus ajattelun perusta. Kaikessa. Ja se niiden harjoittelu tehdään siksi että aina niitä ei vain voi välttää omilla toimilla.
Toisaalta, eivät osaa suurin osa muistakaan. Syitä siihen on, että merkittävällä osalla kuskeista ei ole (psyko)motoriikka siinä kunnossa että se ylipäätään onnistuisi (en lähde tästä kiistelemään, näin se vain on), ja nekään joilla on, he eivät suuri osa ole harjoitelleet sitä riittävästi tai ollenkaan, kuten en minäkään.
Perusajaminen onnistuu merkittävältä osalta ihmisistä autokoulun jälkeen, mutta kun tuota äkkitilannejuttua ei sielläkään opeteta kuin aivan minimaalisesti, niin eivät he sitä voi osata. Ja kun/jos on se opettelu jäänyt sen jälkeenkin, eivät he sitä osaa sen kummemmin kuin tällainen lahjakorttilainenkaan.
Tämän ajokauden oma tavoitteeni on saada opastusta ja harjoitella äkkitilanteita siten että saisin edes auttavan varmuuden niiden osalta.
Rata-ajot sun muut eivät kiinnosta, olen mennyt paljon kovempaa melkein yhtä malatalla
