Joo... minäkään en saanut siviili ajokorttiin E:tä koska ikä ei riittänyt. Siihen aikaan muistaakseni oli niin että piti viimeistään jonkun tietyn ajan päästä viimeistään täyttää (ikää) jotain... en muista kuinka paljon, jotta olisi saanut siviiliin sen.Joo, mutta intin kortti on eri kun siviilikortti. Eli siviilikorttiin sain sen "lahjaksi".Mutta kai sä jouduit kuitenkin sen intin "E-kortin" suorittamaan intissä ... ainakin näin 70-luvullasanoi:C:n perään sain lahjaksi E:n kun pääsin intistä pois. (Tai no, tarvi muistaakseni maksaa kahdesta passikuvasta sekä kortin tekemisestä.)
Kaikki intissä E:n ajaneet ei saaneet sitä siviilikorttiin, ainakaan siihen aikaan.
Muistan kyllä että kaikki ikäryhmäni henkilöt jotka ajoivat C:n, D:n tai E:n (Mechelininkadun autokomppaniassa) saivat kirjaimen siviilikorttiin. Minulla se aikahomma muistaakseni jäi kiinni joistain kuukausista.
Olin Stadista, ja inssi oli sattuneista syistä Kuopiossa. Kuopio täynnä yksisuuntaisia enkä ollut ennen inssiä eläessään ajanut siellä metriäkään. Kevarikortin käsittelykoe oli sellainen keilapujottelu, ei hirveän vaikea. Jarrutuskoetta ei muistaakseni ollut mutta siksakki keilojen välissä piti osata.
