Matka Cuscoon tapahtui päinvastaisessa järjestyksessä ja kun viimeinkin pääsimme hotellillemme, uni maittoi.
Viimeinen päivä Cuscossa oli lepopäivä jonka vietimme tallustellen kaupungilla. On pakko myöntää että sorruimme syömään pizzaa koska marsupaikkoja oli runsaasti eikä Marjatta oikein lämmennyt marsun syömiselle.
Cuscon ja Karhulan tyttöjä
Inkapäällikkö pronsiin valettuna Cuscossa.
Hyvästelimme Inkapääkaupungin ja siirryimme lentokentälle. Lentomme Limaan oli myöhässä joten sinne saavuttuamme Santiagon kone oli lähtenyt. Onneksi saimme jo koneessa ohjeet uusien boardingpassien hakemiseen.
Olimme eräässä jonossa kun eteeni ilmestyi suuri varsin tumma kaveri. Miehellä oli valkoinen paita ja hän vilautti kaulassaan olevaa korttia ja kysyi olemmeko ostamassa lippua. ”Emme” vastasin ”Vaan vaihtamassa”. ”Bueno” sanoi kaveri ja kertoi meidän olevan väärässä jonossa. Mies lupasi opastaa meidät oikealle luukulle. Hieman ihmettelin kun äijä vei meidät terminaalin ulkopuolelle.
Jatkoimme matkaa jolloin epäilykseni heräsivät. ”Missä se luukku on”? kysyin. ”Tuolla edessä”: vastasi äijä. Edessä näkyi ainoastaan pimeä parkkialue. Olimme onneksi vielä terminaalin vierellä ja sanoin Marjatalle: ”Heti tuosta ovesta si-sään !” Näin teimme ja äijä jäi nuolemaan näppejään. Selvä ryöstöyritys.
Marjatta kertoi terminaalissa hetken kuluttua että lähellemme oli ilmestynyt toinen mies joka myös kyyläsi meitä. Itse en tuota huomannut. Vihloipa aika tavalla. Jos olisimme jatkaneet vielä vähän matkaa, olisivat roistot taatusti ryöstäneet meidät. Joskin saalis olisi ollut vaatimaton, mutta luottokorttien ja passien menetys johtanut hankaluuksiin mahdollisten fyysisten vammojen lisäksi. En tiedä mikä vaisto sanoi, että nyt ei ole homma niin kuin pitäisi. Henkilökortin liian nopea vilautus ehkä sai alitajunnan reagoimaan.
Saimme uudet boardingpassit ja pian olimme Santiagon koneessa. Oli aamuyö kun saavuimme tuttuun hotelliin jossa yöportieeri oli onnellinen kertoessaan että matkatavaramme olivat viimeinkin hotellissa. Kapusimme väsyneinä mutta onnellisina huoneeseemme jossa oli kyllä Marjatan laukku, mutta eipä minun laukkuani tietenkään.
Viimeinen ilta Etelä-Amerikassa
Lähtöaamu koitti ja hyvästeltyämme miellyttävän hotellihenkilökunnan ahtauduimme taksiin ja kun pääsimme kentälle, marssin LatAmin toimistoon reklamaatiokaavake käsissäni. Toimistossa oli nuori kaveri joka puhui jonkun verran englantia. Hyvä niin koska espanjan kirosanavalikoimani on vielä varsin vaatimaton. Aivan pokerina kaveri pyysi minua seuraamaan ja hetken kuluttua olimme isossa huoneessa joka suorastaan pullisteli matkalaukkuja. ”Maybe you can find your luggage here ?” sanoi mies. Löysin heti laukkuni joka seisoskeli yksinäisen näköisenä aivan oven suussa. Eteeni lyötiin vihko jonne kuittasin ja olin oman laukkuni onnellinen omistaja. Marjatta yllättyi myös iloisesti kun saavuin suu messingillä laukkua raahaten.
Iloinen jälleennäkeminen Santiagon kentällä. Todellista ”mañana” meininkiä.
Kotimatka Chilestä Suomeen sujui rutiinilla. Joskin Madridissa jossa vaihdoimme Finnairin koneeseen, espanjalainen lentoemäntä kysyi, puhummeko englantia ja espanjaa. ”Kyllä puhun” vastasin. Entä rouva? ”Ei puhu”. ”Teidän täytyy siirtyä pois näiltä paikoilta koska ne ovat varauloskäytävän kohdalla.” Meillä on nämä paikat boardingpasseissamme ja sillä siisti. Käytävän toisella puolella oli vastaavilla penkeillä itämaisia eikä heitä ole käsketty muualle. ”Me pysymme näillä maksamillani paikoilla”. sanoin tiukasti. lentoemo kävi neuvottelemassa, palasi sanoen että joudun sitten hätätilanteessa auttamaan ihmisiä koneesta ulos. ”Sopii minulle, olen laivoissa ollut sadoissa pelastautumisharjoituksissa”. vastasin.
Taas oli uusi tilanne: Suomalaisessa lentokoneessa ei ollut suomalaista matkustamohenkilökuntaa. Lisäksi ihmisiä karsinoitiin kielitaidon tai sen puutteen mukaan. Aivan käsittämätöntä.
Matka Suomeen sujui hyvin, joskin tuo lentoemo mulkoili meitä kuin ”halpaa makkaraa”.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Loistava matka oli takana ja olimme turvallisesti kotona. Vaikka tonnikalan syönti jatkuu, reissu kannatti joka suhteessa. Saa nähdä minkä kohtelun reklamaationi Finnairille saa. Tätä loppua kirjoittaessani sain vastauksen jossa pyydetään anteeksi pitkää käsittelyaikaa koska juttuja on niin paljon.
Aika näyttää miten käy. Opimme kuitenkin sen, että varsin vähällä tulee toimeen kun on pakko.
Kiitokset vielä mukavalle porukalle ja Peter Panille hienosta matkasta.
Kotka ja Marjatta
taas eksy peterin sivuille, perr... joku päivä! .. joku päivä!
