• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Kotkan ja Marjatan Etelä Amerikan reissu 2018

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kotka
  • Aloituspäivä Aloituspäivä


Simo Rokka




Ilpo ja Gunta Tihveräinen





Huoltoautomme jonka Ilpo kuolemaa halveksien sijoitti hankalissa risteyksissä suojaksemme. Mainittakoon että autossa yritettiin myös salakuljettaa hedelmiä




Kauko Komulainen ja Marjatta Tuominen





Fuerte de las mujeres !!!!!!!


Hieno matka oli ohi. Eero lähti Buenos Airesiin kuten Pekkakin. Muut valmistautuivat pitkään lentoon kotimaahan. Hyvästeltyämme muut, lähdimme Marjatan kanssa käymään Perussa. Olin varannut matkan Machu Picchuun, tuohon jylhien vuorten sylissä lepäävään mysteeriseen Inkakaupunkiin.
 







Lensimme Liman kautta Cuscoon josta matkoja Machu Picchulle järjestetään. Saavuimme tähän Inkapääkaupunkiin iltapäivällä. Kaupungin vanha espanjalaisten rakentama keskusta näytti hienolta ja päätimme lähteä heti tutustumaan siihen. Nyt tulikin yllätys. Käveltyämme n. 10 metriä kummallakin rupesi sydän hakkaamaan hullun lailla ja omituinen väsymys rupesi painamaan. Oli pakko huilata. Hetken päästä helpotti ja jatkoimme matkaa kunnes taas alkoi sama vaiva kummallakin.
Mistä oli kyse? Älysin sitten että koska olimme n. 3500 m korkeudessa, ilma vähähappista emmekä olleet tottuneet siihen. Ilmiö ei vaivannut taksissa eikä hotellissa, mutta liikkuminen vaatii näköjään enemmän happea kuin taksissa istuminen.






Cuscon keskusaukio Plaza del Armas

Hoipuimme hotelliin ja kerrottuani respan tytölle ongelman, hän naureskeli ja suositteli hakemaan apteekista pienen happipullon sekä joitakin pillereitä. Onneksi apteekki oli lähellä ja sain isohkon hiuslakkapullon kokoisen happipullon muovikoppineen sekä 8 tunnin välein nautittavia pillereitä. Kieltämättä oli naurettava fiilis kun vuorotellen suihkauttelimme happea narskutellen pillereitä kyytipojaksi.


Hotellissamme oli runsas aamiainen joskin kulhossa tarjolla olevat tuoreet kokapensaan lehdet tuntuivat oudoilta. Sanotaan että maassa maan tavalla, mutta jätimme suosiolla tuotteet nauttimatta.





Tässä niitä on…


Kun lähdimme uudelleen tutustumaan kaupunkiin, oli olo selvästi parempi. Nyt pääsimme jo n. 100 metriä ennen kuin jouduimme huilaamaan. Näköjään tähänkin tottuu. Kiertelimme keskustaa joka oli täynnä turistikrääsää ja eritasoisia matkatoimistoja valmiina kuskaamaan turistit mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.
Matkanjärjestäjämme ilmoitti että matka Machu Picchulle pitää maksaa Amerikan dollareina in cash. Asiasta meinasi tulla ongelma mutta onneksi selvisi että kaikista automaateista sai Perun Sol:ien lisäksi taaloja joten ongelma poistui.

Löysimme keskustasta myös motoristihenkisen pubin jossa suoritimme vertailevan tutkimuksen chileläisen, argentiinalaisen ja perulaisen oluen välillä. Vertailusta tuli haastava emmekä päässeet lopulliseen yksimielisyyteen. Hyviä olivat kaikki.

Koitti Machu Picchulle lähdön aika ja pikkubussi odotti meitä jo 05.30. Aamiaista ei vielä saanut mutta hotelli ystävällisesti antoi mukaan eväspussit. Bussi keräsi turisteja muistakin hotelleista ja sitten matka alkoi. Nousimme ensin Cucsoakin korkeammalle vuoren rinteelle jossa oli varsin tiivistä ja vaatimatonta asutusta vähän kuten esim. Rion favelat.
Mutkainen tie jatkui ja saavuimme tasangolle jolla näimme ensimmäisen kerran karjalaumoja koko matkalla.





Andien syleilyssä


Parin tunnin matkan jälkeen saavuimme kaupunkiin nimeltä Ollantaytambo. Täällä bussi vaihtui junaan. Koska meillä oli valmiit liput, hyppäsimme vaunuun ja jännittävä junamatka alkoi.






Vuoret alkoivat taas olla molemmin puolin seuranamme, joki kiemurteli kohisten aivan raiteiden vieressä ja siellä täällä näkyi vaatimattomia asumuksia. Junan vauhti ei päätä huimannut mutta se oli vaan hyvä koska nähtävää oli molemmin puolin runsaasti. Junapalvelija tarjoili virkistäviä juomia ja selvästi odottava tunnelma vallitsi matkustajien keskuudessa.








Aguascalientes


Upean n 2 tunnin mittaisen junamatkan jälkeen saavuimme kaupunkiin nimeltä ”Aquascalicentes”. Olimme nyt kohteemme lähellä. Täällä juna vaihtui taas pikkubusseihin jonne ahtauduimme ja matka kohti Machu Picchua alkoi.

Machu Picchu on edelleen suuri mysteeri monessa suhteessa. Sen rakentaminen alkoi n. 1440 Inkavaltakunta eli silloin viimeisiä hetkiään. Koska valtakunta oli heikentynyt sisällissodan takia ja espanjalainen sikopaimen Francisco Pizarro saapui 1531 maahan kullankiilto silmissään, se oli helppo valloittaa. Espanjalaiset eivät kuitenkaan löytäneet Machu Picchua koska sen sijainti oli niin piilossa. Myöskään kaupungin hylkäämisestä eivät ole historioitsijat päässeet yksimielisyyteen.

Vuonna 1911 amerikkalainen arkeologi Hiram Bingham löysi viidakon sisään jääneen kaupungin uudelleen. Bingham raivautti alueen ja tutki sitä varsin tarkoin, jopa niin tarkoin että alueelta löytyneet esineet ovat pääosin amerikkalaisissa museoissa. Lisäksi epäillään että Binghamilla olisi ollut sama pilke silmissään kuin Pizarrolla sillä alueelta hänen mukaansa löytyi ainoastaan yksi kultaesine.
Joidenkin, ehkä kateellisten lähteiden mukaan Bingham olisi kuollut erittäin varakkaana. Peru on viime vuosina yrittänyt saada takaisin esineitä amerikkalaisista museoista. Lisäksi on selvinnyt että ennen Binghamia kaupungissa olisi käynyt italialaisia matkailijoita jotka olivat kaivertaneet nimensä kallioon.
 





Matka Aguascalientesista alkoi kiipeämällä kapeaa päällystämätöntä vuoren rinnettä pitkin kiemurtelevaa kapeaa tietä. Ohittaminen oli tiellä mahdotonta joten sille oli rakennettu levennyksiä sivuutuksia varten. Tiellä onneksi kulkee ainoastaan nämä pikkubussit sekä huoltoliikenne. Maisemat vaan paranivat ja pian Aguascalientes häämötti alhaalla pienenä länttinä. Saavuimme viimein aukiolle jolla sijaitsi pari ravintolaa, hotelli sekä portti Machu Picchulle.

Koppalakkimiehet tarkistivat matkalippumme ja oppaat huutelivat asiakkaiden nimiä kerätäkseen ryhmät kokoon. Kuulinpa omaa nimeänikin huudettavan ja erinomaista englantia puhuva oppaamme piti ensin yleisen esitelmän alueesta. Kiipeäminen alueelle alkoi. Nyt alkoi tulla hiki. Raput olivat inkojen tekemät. Inkathan eivät tunteneet pyörää, ainakaan käyttöesineenä, näistä rappusista päätellen he eivät tunteneet suorakulmaakaan sillä joka askelma oli erikorkuinen -levyinen ja kallisteli eri suuntiin. Tämähän tuotti meille pers’jalkaisille ylen määrin lisärasitusta. Ohut ilma ei helpottanut asiaa, joskaan sydän ei hakannut aivan samalla tavalla kuin Cuscossa. Tämä asia selvisi oppaan kertoessa että olimme n. 2400 m. korkeudessa eli 1100 m. matalammalla kuin Cusco. Pieni helpotus.





Pääsimme viimein ylös ja Machu Picchu esittäytyi edessämme kaikessa komeudessaan. Näky oli henkeä salpaava. Vaikka oli pilvistä ja kosteaa ja pilvenlongat leijailivat raunioiden päällä, kannatti tuo varsin rasittava kävelymatka suorittaa.
















Tähän ikään on tullut nähtyä yhtä sekä toista mutta Machu Picchu tulee säilymään muistissamme aina niin kauan kunnes dementia sen sumentaa.

Aguascalientasissa tapoimme aikaa junaa odotellessamme, ostimme tietenkin T-paidat ja koska nälkä alkoi vaivata, Marjatta nautti paikallisen pizzan. Minäpoika sentään söin Perun kansallisruokaa marsua.




Maukasta marsua alkupalaksi……

ja pääruoaksi keittiömestari suosittelee:

 
Matka Cuscoon tapahtui päinvastaisessa järjestyksessä ja kun viimeinkin pääsimme hotellillemme, uni maittoi.

Viimeinen päivä Cuscossa oli lepopäivä jonka vietimme tallustellen kaupungilla. On pakko myöntää että sorruimme syömään pizzaa koska marsupaikkoja oli runsaasti eikä Marjatta oikein lämmennyt marsun syömiselle.





Cuscon ja Karhulan tyttöjä





Inkapäällikkö pronsiin valettuna Cuscossa.


Hyvästelimme Inkapääkaupungin ja siirryimme lentokentälle. Lentomme Limaan oli myöhässä joten sinne saavuttuamme Santiagon kone oli lähtenyt. Onneksi saimme jo koneessa ohjeet uusien boardingpassien hakemiseen.
Olimme eräässä jonossa kun eteeni ilmestyi suuri varsin tumma kaveri. Miehellä oli valkoinen paita ja hän vilautti kaulassaan olevaa korttia ja kysyi olemmeko ostamassa lippua. ”Emme” vastasin ”Vaan vaihtamassa”. ”Bueno” sanoi kaveri ja kertoi meidän olevan väärässä jonossa. Mies lupasi opastaa meidät oikealle luukulle. Hieman ihmettelin kun äijä vei meidät terminaalin ulkopuolelle.
Jatkoimme matkaa jolloin epäilykseni heräsivät. ”Missä se luukku on”? kysyin. ”Tuolla edessä”: vastasi äijä. Edessä näkyi ainoastaan pimeä parkkialue. Olimme onneksi vielä terminaalin vierellä ja sanoin Marjatalle: ”Heti tuosta ovesta si-sään !” Näin teimme ja äijä jäi nuolemaan näppejään. Selvä ryöstöyritys.
Marjatta kertoi terminaalissa hetken kuluttua että lähellemme oli ilmestynyt toinen mies joka myös kyyläsi meitä. Itse en tuota huomannut. Vihloipa aika tavalla. Jos olisimme jatkaneet vielä vähän matkaa, olisivat roistot taatusti ryöstäneet meidät. Joskin saalis olisi ollut vaatimaton, mutta luottokorttien ja passien menetys johtanut hankaluuksiin mahdollisten fyysisten vammojen lisäksi. En tiedä mikä vaisto sanoi, että nyt ei ole homma niin kuin pitäisi. Henkilökortin liian nopea vilautus ehkä sai alitajunnan reagoimaan.



Saimme uudet boardingpassit ja pian olimme Santiagon koneessa. Oli aamuyö kun saavuimme tuttuun hotelliin jossa yöportieeri oli onnellinen kertoessaan että matkatavaramme olivat viimeinkin hotellissa. Kapusimme väsyneinä mutta onnellisina huoneeseemme jossa oli kyllä Marjatan laukku, mutta eipä minun laukkuani tietenkään.





Viimeinen ilta Etelä-Amerikassa






Lähtöaamu koitti ja hyvästeltyämme miellyttävän hotellihenkilökunnan ahtauduimme taksiin ja kun pääsimme kentälle, marssin LatAmin toimistoon reklamaatiokaavake käsissäni. Toimistossa oli nuori kaveri joka puhui jonkun verran englantia. Hyvä niin koska espanjan kirosanavalikoimani on vielä varsin vaatimaton. Aivan pokerina kaveri pyysi minua seuraamaan ja hetken kuluttua olimme isossa huoneessa joka suorastaan pullisteli matkalaukkuja. ”Maybe you can find your luggage here ?” sanoi mies. Löysin heti laukkuni joka seisoskeli yksinäisen näköisenä aivan oven suussa. Eteeni lyötiin vihko jonne kuittasin ja olin oman laukkuni onnellinen omistaja. Marjatta yllättyi myös iloisesti kun saavuin suu messingillä laukkua raahaten.





Iloinen jälleennäkeminen Santiagon kentällä. Todellista ”mañana” meininkiä.


Kotimatka Chilestä Suomeen sujui rutiinilla. Joskin Madridissa jossa vaihdoimme Finnairin koneeseen, espanjalainen lentoemäntä kysyi, puhummeko englantia ja espanjaa. ”Kyllä puhun” vastasin. Entä rouva? ”Ei puhu”. ”Teidän täytyy siirtyä pois näiltä paikoilta koska ne ovat varauloskäytävän kohdalla.” Meillä on nämä paikat boardingpasseissamme ja sillä siisti. Käytävän toisella puolella oli vastaavilla penkeillä itämaisia eikä heitä ole käsketty muualle. ”Me pysymme näillä maksamillani paikoilla”. sanoin tiukasti. lentoemo kävi neuvottelemassa, palasi sanoen että joudun sitten hätätilanteessa auttamaan ihmisiä koneesta ulos. ”Sopii minulle, olen laivoissa ollut sadoissa pelastautumisharjoituksissa”. vastasin.
Taas oli uusi tilanne: Suomalaisessa lentokoneessa ei ollut suomalaista matkustamohenkilökuntaa. Lisäksi ihmisiä karsinoitiin kielitaidon tai sen puutteen mukaan. Aivan käsittämätöntä.

Matka Suomeen sujui hyvin, joskin tuo lentoemo mulkoili meitä kuin ”halpaa makkaraa”.


Loppu hyvin, kaikki hyvin. Loistava matka oli takana ja olimme turvallisesti kotona. Vaikka tonnikalan syönti jatkuu, reissu kannatti joka suhteessa. Saa nähdä minkä kohtelun reklamaationi Finnairille saa. Tätä loppua kirjoittaessani sain vastauksen jossa pyydetään anteeksi pitkää käsittelyaikaa koska juttuja on niin paljon.

Aika näyttää miten käy. Opimme kuitenkin sen, että varsin vähällä tulee toimeen kun on pakko.

Kiitokset vielä mukavalle porukalle ja Peter Panille hienosta matkasta.

Kotka ja Marjatta
 
Siinä se taas oli. Korjailen huomenna virheet ja puuttuvat kuvat. Tänään en enää viitsi
Kotka
 
aijai.. mahtava lukee näitä tarinoita :) taas eksy peterin sivuille, perr... joku päivä! .. joku päivä!

asiaa sivuten, meillä olleella Chileläisellä vaihto-oppilaalla oli kyll joo hieman eri näkemys meidän lemmikki-marsusta :;)::grin: :wanna:
 
Back
Ylös