On hyvä että näistä keskustellaan.
Luulen kuitenkin, että keskustelun ja onnettomuustilastojen vaikutus yksittäiseen prutkuttelijaan on pieni ellei peräti nolla.
Kukin meistä ajaa just niin kuin lystää. Ne jotka toisten mielestä koheltavat, jatkavat omaa koheltamistaan kuten ennenkin välittämättä tippaakaan toisten mielipiteistä, yleisen imagon muodotuksesta tai vakuutusmaksujen noususta. Jotkut ottavat kapallisen herneitä nokkaansa ja käyvät lisäksi kuuliaisina esiintyvien kimppuun.
Kyllä rataharjoittelu varmaan taitoja lisää. Jos korvien välissä on vaikkua, se voi myös lisätä koheltamistakin eli nostaa ajonopeuksia, jolloin vaikutus negatiivinen.