Asia ei mene näin, näistä on käräjillä oltu jo ihan riittävän monesti. Jos ajat etuajo-oikeutettua tietä itse valitsemallasi nopeudella, joka nyt sattuu olemaan vaikkapa 2 tai 2,5 kertaa se, mitä lukee rajoitustaulussa, ja joku tulee jostain eteen ja kolisee, hyvin todennäköisesti sinut todetaan syylliseksi tapahtuneeseen.Päätyköön poliisi ja tuomioistuin ihan mihin tulokseen huvittaa, mutta kyllähän kolmion takaa etuajo-oikeutetulle tielle tuleva on syyllinen jos kolahtaa. Ajakoon päätietä kulkeva vaikka miljoonaa. Eihän noilla liikennemerkeillä ja -säännöillä muuten ole paskankaan virkaa!!
Teknarissa oli ei kovin kauan sitten tyyppiesimerkki tällaisesta, mp:n todettiin ajaneen 50 alueella vähän päälle satasta, ja mp-kuski todettiin syylliseksi autoilijan tultua kolmion takaa päätielle. Motoristi tosin oli se, joka siinä mällissä vaihtoi hiippakuntaa, joten häntä ei enää tuomittu.
Rekkakuski tietenkään ei ajanut eikä olisi edes voinut ajaa lähellekään näin suurta ylinopeutta, mutta prosentuaalinen ylitys on kyllä kiistatta ihan merkittävä, varsinkin ajoneuvon massaan suhteutettuna. Helppoa ei rekkakuskilla ole varmasti muutenkaan, ja tämän tiedon kanssa on vielä vaikeampaa.