shyhander sanoi:En tiedä mitään näistä, mutta ajattelen että jos on tyyppi joka omistaa hehtaarin verran samaa ryteikköä. Tilanne on että tyypin arvo rahassa on aika vähän. Sitten se tekee siihen talon jolloin sillä on omaisuutta yht'äkkiä se muutamasataa tuhatta, koska se tyhjään ilmestynyt talo on arvoa sille tyypille, rahoituksen antaneelle pankille ja se on arvoa loppupelissä valtiolle. Valtio voi näistä kaikista ihmisten omaisuuksista laskea jonkunlaisen summan millä se voi hakea vaikka valtion lainaa tai jotain. Tästä mun nähdäkseni seuraa se, että esimerkiksi asuntojen arvon lasku vähentää kansakunnan omaisuutta, josta syystä kun vaikka sitä valtionlainaa tarkastellaan kansakunnan varallisuutta (=periaatteessa pankkilainat) vastaan, on selvää että istupa hallituksessa vasemmisto tai oikeisto niin hesan asuntojen hinnat nousee jotta hesan kunnan talousluvut ei pienene. Fakta on se, että kun tänne tiputetaan satatuhatta uutta ihmistä joilla on osaamista kerryttää varallisuuttaan niin kansakunnan arvo kasvaa.
Kun tänne tiputetaan? mistä niitä tänne tulisi? kaikki joilla moista osaamista on, pysyvät siellä missä he tienaavat paremmin kuin täällä. Meillä puhutaan komeasti kokoajan "työperäisestä" maahanmuutosta, mutta se on todellisuudessa aivan minimaalista. Toki saamme tänne alihankijoiden kautta toistaitoisia rakennusmiehiä pilvin pimein, mutta ei heidä palkkansa ja veronsa (molemmat pieniä) tänne jää. Samaan aikaan meillä on kalliimpia suomalaisia työttömänä. Siitä ei kansakunnan varallisuus kasva, vaan pienenee. Ne joiden avulla se kasvaisi kiertävät tämän maan kaukaa verotuksen ja hintatason vuoksi. Muutama hassu tulija on ns. rakkauden perässä, mutta nekin tuppaavat jossain vaiheessa muuttamaan muualle. Asiantuntijatasolla meidän bruttopalkkamme eivät ole kilpailukykyisiä, saati sitten nettopalkat, eikä euron ostovoimakaan ole täällä sama kuin muualla koska kaiken elämisen hinta on suurempi kuin niissä maissa joiden kanssa suoranaisesti tällaisista ihmisistä kilpailisimme. Koska meillä on asumisperustainen sosiaaliturva, niin me saamme aivan erilaista väkeä tänne mitä tarvitsisimme. Nykyisellä maahanmuuttorakenteella, sosiaaliturvalla eläviä sisään ~7000-8000 vuodessa ja pääasiassa luonnontieteellisen yliopistokoulutuksen saaneita ulos ~4000-5000, tämä homma tulee loppumaan ennenpitkää omaan mahdottomuuteensa.
Mutta valtiolla, tai millään muullakaan instanssilla ei ole oikeutta laskea ihmisen "arvoon" tai "arvon lisäykseen" hänen spekulatiivisia tulevaisuudessa ennen kuolemaansa valtiolle maksamiaan veroja. Johan on helvetti jos ihminen nähdään vain veronmaksajana joka "jää maksamattomat veronsa" velkaa valtiolle jos kuolee "liian aikaisin". Aivan psykopaattinen ajatusmalli, hyi helvetti.


.
Totuttelu ajamiseen ottaa aikaa. Havainnointi voi olla ja melko varmasti onkin puutteellista. Ajoasento ei ole aivan optimaalinen, jäykillä käsillä pidetään kiinni liikaa puristaen ohjaustangosta oikean kämmenen sisään tehoannostelija sulkeutuneena. Ja sitten tiellä tulee yllätyksenä vastaan oloissamme niin tavallinen töyssy. Mitähän siinä tapahtuu...? Veikkaisin, että monen kohdalla valmistautumattomana tuollaiseen töyssyyn kaasukäsi heilahtaa... kaikkine seuraamuksineen 

.

