Tannisto sanoi:
Pyörä on hakusessa ja olen iskenyt silmäni K1200rs:ään. Bemarilla on pari muutakin mallia mitkä mahdollisesti kiinnostaisivat. Mieltä kuitenkin askarruttaa huhut joiden mukaan BMW:n ylläpitäminen ja korjaaminen on paljon kalliimpaa kuin perusluotettavan japsipyörän (vaikkapa Honda VFR). Budjetti on valitettavasti hieman liian niukka, joten sen puoleen kannattaisi tietenkin katsella tuolta edullisemmalta japsiosastolta, mutta toi K vei koeajossa yöunet. Muutenkin kerrassaan upean näköinen pyörä. Muuta ei nyt oikein tee mieli

Parissa pyöräkaupassa myyjien mielipide oli että suht samoihin menisi kuluiltaan, muutamasta muusta osoitteesta viesti oli päinvastainen... Vakuutukset on yllättävän edulliset.
Millaisia kokemuksia teillä on, onko näillä huhuilla katetta?
Jotkut ovat myös kehottaneet pysymään erossa 1990 puolen K1200rs malleista ja hommaamaan 2000-luvun mallin laatusyistä. Mitä pyörän kehityksessä on vuosituhannen vaihteessa tapahtunut?
Onnistuuko BMW:n huollot ja korjaukset pk-seudulla edullisemmin ja luotettavasti jossain muuallakin kuin Heinolla?
Kiitos jo ennakkoon lisätiedoista.
Monta kysymystä: Oma kokemus on, että lähtökohtaisesti huollattaminen liikkeessä on aina kallista. Oli kyseessä Jaappanilainen tai Baijerilainen (oikeasti Berliiniläinen). Mitä enemmän teet itse, sen edullisempaa on

Tuohan on hyvin helppo huollettava itsekin. Varaosien saatavuudesta voin kuitenkin ihan omasta kokemuksesta sanoa, että Puimuriin kaikki normaalit varaosat saa maksimissaan viikossa, joskus kahdessa. Minä kyllä melkein väitän, että väitteet RS:n huollon kalleudesta verrattuna Japanilaiseen ovat asiaa tuntemattoman Honda- tai muun Sukyaki-myyjän suusta. Hondaan olen odottanut jotain typerää perusosaa kuukauden. Vanhan liiton RS on hyvin simppeli ja helposti huollettava pyörä. Noilla ajetaan myös maasta kuuhun ja takaisin, eli ei niitä ajamalla rikki saa, jos niitä huolletaan edes jotenkin säännöllisesti.
Koska itse ajelen -99-mallin LT:llä (tekniikaltaan käytännössä RS) olen varmaankin puolueellinen, mutta tuollainen heitto "laatusyistä ei kannata ottaa 90-luvun pyörää" on kyllä täyttä paskaa. Moni voisi vastaheittää, että legendaarisen kalliit ja, monilla hajonneet servo-jarrut, jotka tulivat 2000-luvun alussa, ovat kyllä sieltä laatu-janan vasemmasta päästä.
Jos ostat RS:n (90- luvun tai 2000-luvun alusta) kiinnitä huomio seuraavaan:
- huoltohistoria ja erityisesti jarrunesteiden säännöllinen vaihto, jota pidetään aika olennaisena ABS-yksikön luotettavalle ja pitkäikäiselle toiminnalle
- moottorin pitää olla "kuiva" - öljyvuodot varsinkin moottorin ja laatikon rajoilta voivat indikoida kohta kohdalla olevaa kytkin- / stefa-remonttia
- ABS:n toiminta - jos ABS-valot eivät sammu / ABS ei toimi kannattaa olla hyvin varovainen ja kiertää pyörä ehkä kaukaa (tai ainakin ottaa mukaan joku niitä ymmärtävä - voi johtua esim akun vanhenemisesta)
- Takapyörässä ei saisi olla tuntuvaa klappia - jos mahdollista kannattaisi vilkaista perän öljypropun magneettia (ettei tuolla ole pikaista laakerivikaa indikoivia metallilastua) - sinänsä perän laakeriremonttikaan ei ole iso, mutta kiusallinen yllättävästi kohdalle sattuessaan
- Jos pyörässä on alkuperäiset jarruletkut, niin ne kannattaa yliu 10 vuotta vanhassa pyörässä kyselemättä vaihtaa vaikkapa Spieglerin metallivahvisteisiin
- Kytkimen toiminta - Kannattaa koeajaa ja tehdä "vitosvaihteen testi". Eli vauhtia tuollaiset 100 - 120 ja siitä vitosella kaasu auki. Tyypillisesti kipeätä saanut kytkin ottaa ja luistaa tuossa tilanteessa. Kuiva yksilevyinen kytkinhän on ehkä hieman alttiimpi väärinkäytön tai öljyvuodon vammauttamiselle
Jos moottori pöläyttää startissa hieman sinistä, tuo on täysin normaalia - etenkin sivuseisontatuelle sammuttamisen jälkeen. Samaten moottorin kuuluukin "rotlottaa" tyhjäkäynnillä. Ääni tulee joko kytkimen työntötangosta tai moottorin ensiövedosta. Kierroksilla ääni katoaa. Onpa kuitenkin nähty ja kuultu ihan siististikin käyviä tiiliskiviä.