no nähdäkseni esim. tässä ketjussa ei ole näkynyt ainuttakaan sellaista, joka edes väittäisi nähneensä ko. kolarin. Silti on jo "tiedetty" tapauksesta yhtä sun toista, mm. ajonopeuksista, sekä siitä kenen syytä tämä oli.Että muut suut kiinni, koska teillä ei ole X?Mutta tuon asian selvittävät ammattilaiset, joilla on pääsy mm. poliisitutkinnan materiaaleihin.
Näin ollen sitä ei mielestäni hyödytä "selvitellä" jossain nettikeskustelusivustolla ja varsinkaan muutama tunti kolarin jälkeen, jolloinka kaikki "tietävät" tapahtuneesta tasan tarkalleen sen, mitä on jossain Iltapaskassa toimittaja sattunut kirjoittelemaan.
Varmaan hieno ajatus, mutta rajaa kyllä ison joukon ihmisiä ulos yhtälöstä ulos. Lisäksi kuinka verrataan onko onnettomuustutkinnalla omia painotuksia jos ainoa totuus on lausunto jonka suosituksilla ja tapahtuneella ei aina ole oikein muuta yhtymäkohtaa kuin politiikka?
Voihan sekin sitten olla toki mahdollista, että onnettomuustutkintakin on kallellaan jonnekin päin, en minä sitä sano. Ainakin heillä on tosiaan käytettävissään jotain konkreettisempaa kuin iltapäivälehdistön uutisoimiset.
Ja vaikka noin olisi, niin se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että ainakin täällä jaellaan tuomioita hyvin ripeästi, ja kovin heppoisella tietämyksellä siitä, mitä todella on tapahtunut.
Muistuttaa siinä suhteessa vaikkapa Hesarin keskustelusivustoja. Aina hirveä kiire löytää joku jota syyttää, ja itse ei koskaan tehdä virheitä.