Kampuran ja tasapainoakselin runkolaakerit olivat kuparilla, mutta lohkoissa ei ollut jäljellä merkkiä laakerien koosta. Laakereissa tuota merkkiä ei ole. Tämä tarkoittaa, että manuskan mukaan tuo lohkossa oleva laakeripesä pitää mitata ja valkata kolmesta koosta se sopivin. Se ei silmällä onnistu, vaan lohkot menevät pajalle. Samalla saa seppä kiillotella noita kampuran tekemiä jälkiä lohkossa. Eivät ole niin pahoja, miltä näyttävät. Syntyhistoriasta ei tiedä mitään, mutta on tuo kone käynyt aika ihmeellisissä asennoissa.
Positiivista oli se, että veivien laakerit olivat kuin upouudet, ja kampura kiilsi kuin papin kulli.
Veivien osalta sanottava se, että niiden pultit ovat kertakäyttöisiä, ja maksavat reilut 30 € kappale. Tuo kurkistus ei ole siis ihan ilmainen. Jotkin sepät ovat vetäneet kasaan jopa turbokoneita vanhoilla pulteilla, mutta nyt ei tehdä niin. Pultit ovat saapuneetkin kansien ja sylinterien ohjaustappien kanssa JMH:lle.
Lohkoja avatessa on syytä uusia hydraulikytkimen tangon tiiviste, eturattaan akselin tiiviste ja vaihekiksin akselin tiiviste. Nuo ovat OEM osina jotain +90 euroa, mutta Tampereen laakerikeskuksesta vain 16,40 €. Sen verran joutuu taipumaan, että muistaakseni eturattaan akselin stefaa ei saa liikkeestä koossa 30x47x7,5 vaan 30x47x7. Tuolla puolen millin paksuuserolla ei ole vaikutusta kuin hintaan.
Kytkin oli aiheuttanut huolta, koska taisin jo aiemmin mainita, että kytkinkruunun tärinäjousien päätylevyistä yksi oli halki. Kruunussa oli myös hieman kulumaa jousien petien kohdalla ja samanlaista patinaa kytkinlevyjen kohdalla. Aiemmin samasta kruunusta oli katkennut kaksi koko pakkaa koossa pitävästä kolmesta pultista, jolloin noiden jousien ympärillä olevat pellit menivät muruiksi. Tähän kytkinkruunuun ei löytynyt enää luottoa. Muuten, jos joskus ihmettelet miksi jouset ovat hieman eri välyksillä pedeissään ja kuudesta jousesta neljöä on tuplia, niin tarkoitus on vaimentaa erilaisia iskuja. Näin viisaammat kommentoivat.
Apriliafoorumilta tuli tarjous alta 3000 km ajetusta kytkinkruunusta (kuva) ja kas kummaa, sieltä löytyi saman koneen vaihdelaatikko. Kaikki Gen2 mallista (06). Nuo menevät heittämällä sisään, ja askissa on hieman tiheämmät välit vaihteiden välillä, koska räärää. Tein Nitrouksen Excel-taulukolla kiihtyvyyskäppyrät nykykoneen dynotiedoilla ja toisiovälityksellä.
Uusi kytkinkruunu:
Askista vielä sen verran, että vanhasta löytyi hyvin maltillisia käytönjälkiä, ja pääosin vitos- ja kutosvaihteen osalta. Lakkivaarin kommenttien perusteella voidaan sanoa, että askin suhteen Aprilia 1, Yamaha 0.
Käppyröitä (edit: näkyypä vitun huonosti)
Vanha:
Uusi:
Sama numeroina:
Uusi: Vanha:
1,935 1,935 Primary
2,267 2,500 1
1,632 1,750 2
1,300 1,368 3
1,091 1,090 4
0,960 0,956 5
0,885 0,851 6