• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

37 % pakenijoista pääsee karkuun

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja heme
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Alkaa kuulostaa siltä, että ollaan yllättäen saavutettu tällä foorumilla konsensus liittyen tähän sakotusjärjestelmään ja siitä seuraavien pakenemisten syihin? Paikalla mahdollisesti olevat päättäjät tehkööt näistä argumenteista omat päätelmänsä ja tekevät asialle miten parhaaksi näkevät. Me tuskin voimme täällä tämän enempää vaikuttaa, joten eiköhän odotella rauhassa ajokauden alkamista ja koetetaan keksiä jotain uutta pohtimisen/vänkäämisen aihetta? Tai, tätäkin parempi vaihtoehto on käydä sudittelemassa, kun hyviä kelejä vielä piisaa ja, ettei se turvallisuuden tärkein elementti - ajotaito  - jää pelkästään puheiden asteelle. Olisi meinaan todella noloa, jos itelle kävisi samalla tapaa kuin tämänkin kylän aktiivisimmalle kukkahatulle: - Oli Pajero tuossa eräs aamu vastaantulijan kaistan puoleisessa ojassa huolellisesti kylellään (risteys pitkäksi). Aika noloa ja mahdoton ees ymmärtää miten se oli sinne joutunut, kun vähintää 2.5x nopeudella oon sitä aamuisin varpannut. En oo vielä jutellu sen kaa (ihan pantavan näköinen muija), mut kait senkin kanssa päästään vielä konsensukseen. Ei se ajotaito kehity nysväämällä, mutta eipä se yletön kaahaaminenkaan riskejä vähennä. Totuus on siellä jossain asiakkaan haarojen välissä..
 
Ompas taas kehittävää keskustelua. Oisinko lukenut tällasta ennenkin?
biggrin.gif
 
Jos harmittomasta itsensä viihdyttämisestä saa pari tonnia sakkoa ja muutaman kuukauden ajokieltoa...
Saa nähdä joko tällä kaudella nähdään uutinen tällaisesta harmittomasta itsensä viihdyttämisestä jossa onkin tapatettu joku sivullinen - siis ilman mitään takaa-ajoja yms. Ajan kysymys lähinnä.
Kaahattu on niin kauan, kun teitä ja moottorikulkuneuvoja on ollut. Kovin vähissä on silti nuo kaahareiden telomat sivulliset. Varsinkin prätkäkuskien.

Sinuna kiinnittäisin huomion ja tarmon oikeisiin ongelmiin. Turhaan yrität liioitella tätä ongelmaa ja maalailla piruja seinille. Vedä happea ja rentoudu, ja anna keväällä vähän reippaammin kaasua.
 
En jaksanut ihan kaikkea lukea, mutta täällä kun on selvästi vetomiehiä jotka kuuluvat siihen 37%:iin, niin onko ne kukkahatut sit niitä joilla lukee selässä 1%?

Pitäisköhän rekisteröidä toi 37% ja aloittaa paitakauppa?
biggrin.gif
 
Tilanteenarvion (ja näin relativistisen asian kyseessä ollen asianomaisten kuulemisen) jälkeen seuraa päätös. Näin ainakin eräissä turvallisuusammateissa.

Oman päätösesitykseni:

Vähäinen normin rikkominen on vähäisen rangaistuksen arvoinen. Sitäkin vain siksi, että normiohjatun yhteiskunnan perusmekanismi vaatii johdonmukaisuutta.

Perusrikkeitä esimerkiksi:
- "polkupyörävauhdin verran" eli sen "Simpeleen mummon" suorituskyvyn verran liikennevirtaa tai sallittua rajanopeutta nopeampi ajovauhti hyvissä olosuhteissa, esim taajamassa +10, maantiellä +20, nelikaistatiellä +30; moottoritiellä / vast. vakiintuneessa liikennevirrassa ero lasketaan todellisesta liikennevirran nopeudesta
- muiden tienkäyttäjien ennakoitavissa oleva normista poikkeava ajokäyttäytyminen, esim. rauhallinen splittaaminen seisovassa jonossa tarpeeksi isossa välissä (kunnes tulee sallituksi...)
- muu todellista ja merkittävää laskennallista vaaraa hengelle ja terveydelle aiheuttamaton normista poikkeaminen ajokäytöksessä, varusteissa tai muussa liikenneasiassa

Perusrikkeestä seuraa vähäinen rikesakko "viiskymppinen" ja yksi "keltainen" virhepiste.

Perusrikkeistä vakavampiin rikkeisiin ja rikoksiin luodaan rangaistusasteikko käyttäen progressiivisesti kiristyvää seuraamusta useamman eri ulottuvuuden suhteen.

Ulottuvuuksia:
- riskin realisoituminen: todellisesta vahingosta tulee aina kovempi seuraamus kuin läheltä piti -tilanteesta, josta puolestaan tulee kovempi kuin "jos olisi ollut joku tiellä" -tilanteesta
- maksimiriski: kovin rangaistus todellista hengenvaaraa aiheuttaneista, sitten terveyden vaaraa, sitten omaisuuden vaaraa
- riskiattribuutit (ei erityisessä järjestyksessä): riskipitoiset tiealueet (koulut, suojatiet / vast.), huono näkyvyys, liukkaus, liikenne, ajoneuvon liikennekelpoisuus, kuljettajan liikennekelpoisuus jne.
- lainkuuliaisuus: kovin seuraamus jatketusta viranomaisen työn vaikeuttamisesta esim. pakenemalla / harhauttamalla / vastustamalla kiinniottoa, sitten pelkkä selkeä pakeneminen, tarkoituksellinen normien rikkominen, yhteistyöhaluttomuus

Kunkin ulottuvuuden progressio "kerrotaan" sitten keskenään niin, että useissa ulottuvuuksissa isoja seuraamustasoja keräillyt kohdehenkilö saa seuraamukset joita tavalliselle ihmiselle ei missään olosuhteissa tule. Ulottuvuuksissa perustasoista saa "keltaisia" virhepisteitä, vakavammilta tasoilta "punaisia" virhepisteitä ja myöhemmin kuvattavia muita seuraamuksia.

Seuraamuksissa perusperiaatteena on ennaltaehkäisy ja rikoksen uusinnan ehkäiseminen.

"Keltaisten" virhepisteiden kertyminen johtaa korkeampiin sakkoihin ja lyhyehköön määräaikaiseen ajokieltoon yksinkertaisen kertymäjärjestelmän mukaan. Sen perusteena on kannustaa normien mukaiseen käyttäytymiseen jatkuvan rajankäynnin sijaan.

"Keltaisten" pisteiden osalta kukin täyttyvä raja antaa kuitenkin suuremman seuraamuksen raha- ja ajokieltomielessä. Esim. 10 pistettä = 10 ps + 1 kk ajokielto, 15 pistettä = 10 ps lisää + 1 kk ajokielto, 20 pistettä = 20 ps ja 3 kk ajokielto jne. Kannattaa miettiä millaisella liikennekäyttäytymisellä saa missään järkevässä ajassa 20 pistettä täyteen. Pisteet voisivat vanhentua esim. 10 vuodessa. Kaikki tämä on siis pehmeää ohjausta kohti kaikkien tielläliikkujien yhteensovitettua liikennekäyttäytymistä.

"Punaisten" pisteiden osalta koko ajattelumalli lähtee siitä, että kuljettaja on haluttomuuden tai kyvyttömyyden vuoksi soveltumaton liikennöimään yleisessä liikenteessä ilman muutoksia.

Yksi selkeä perusperiaate on se, että ajokieltoa määrätään siiheksi kunnes henkilö osoittaa kykynsä yleiseen liikenteeseen palautuneen.

Vilkku oikealle U-käännös nelikaistan yli luuri korvalla, ilman vahinkoja tai lähellä piti -tilannetta, velvoittaa muutamaan kaupunkiajokertaan ajokouluttajan kanssa (autokoululta, omalla kustannuksella), hyväksyttyyn kirjalliseen kokeeseen (konttorilta, omalla kustannuksella) ja ajo-oikeuden palauttamisen jälkeen puolen vuoden "ehdonalaiseen" eli teknisesti valvottuun ajotapatarkkailuun. Luonnollisesti ulottuvuuksien mukaan määräytyy myös päiväsakkojen määrä.

Eturengas taivalla punaisia päin - lastenvaunut nurin ja avoruhje reiteen - poliisia pakoon - pyörä piiloon tukkipinon taa - kiistän kaiken mutta jäin kiinni -tapahtumaketju johtaa ajo-oikeuden täydelliseen menetykseen ja kieltoon aloittaa autokoulu seuraavaan 24 kuukauteen, ajoneuvon tai sen arvon takavarikkoon, vastaavaa pahoinpitelyä noudattavaan sakko- ja mahdollisesti vapausrangaistukseen, vahingonkorvaukseen. Tekninen ajotapatarkkailu jää pysyväksi ko. kuljettajalle. Lisäksi tulee maksettavaksi tehtävä- ja tutkintakustannukset maksuperusteasetuksen mukaisesti. Tämä viimeinen aiheuttamisperiaatteen mukaisesti, vert. tahallinen väärä palohälytys tai etsintä. Mahdollinen vapausrangaistus voidaan suorittaa yhteiskuntapalveluna, ensisijaisesti terveydenhuollon piirissä avustavissa tehtävissä.

Sivullisen kuolemaan johtanut ajoneuvon hallinnan menettäminen muutoin normeja noudattaen johtaa "punaisten" pisteiden ja ajo-oikeuden pitkäaikaisen menettämisen lisäksi kuolemantuottamussyytteeseen. Muutoin seuraamukset autokoulun ja teknisen tarkkailun kautta.

Hyvässä kelissä peltojen keskellä mutkatietä, ei lainkaan muuta liikennettä 80 kmh alueella 105 kmh, havaitsevan partion resurssien puitteissa "keltainen" ja ps + nuhtelu paikalla tai kiireellisempien tehtävien odottaessa varoittava vilkkujen väläytys...

Hyvässä kelissä peltojen keskellä mutkatietä, ei lainkaan muuta liikennettä 80 kmh alueella 140 kmh, kahdeksan "keltaista", 5 ps ja erillinen nuhtelutilaisuus...

Hyvässä kelissä peltojen keskellä mutkatietä, yksi ainoa rollaattorimummo vastaantulijana, 80 kmh alueella 140 kmh, mummo pelästyy ja koittaa väistää kapealla tiellä, kaatuu ojaan, lonkka rikki, kuljettaja poistuu paikalta jäämättä auttamaan, paljon "punaista", ajo-oikeuden pitkä määräaikainen menetys, vahingonkorvaus... Todellinen vastuullisuus tässä kohtaa mietintään?

Päihteiden käyttö on aina korkealla progressioasteikossa, eikä missään olosuhteissa johda seuraamuksen alenemiseen. (Näin pitäisi olla muuten muussakin lainsäädännössä.)

Selkeästi omaan harkintaan perustuvissa liikennerikoksissa korvausten kohtuullistamista ja yksin teoin tehtyjen rikosten tasailua ei tehdä, ja viranomaiskustannukset peritään. Ajo-oikeudetta ajo siirtää automaattisesti seuraamukset tähän kategoriaan.

Törkeimpien tekomuotojen tahallinen tekeminen, erityisesti kun niistä aiheutuu vahinkoja hengelle tai terveydelle, tulee johtaa muiden seuraamusten lisäksi pysyvään (so. elinikäiseen) ajo-oikeuden menetykseen.

"Punaisten" pisteiden määrä on julkinen tieto ja saatavissa mm. mahdollisen työnantajan pyynnöstä työnhakutilanteessa. Samoin ajokielto- tai rajoitestatus.

Lopputuloksena (varsin pitkän siirtymäajan jälkeen) olisi liikennekulttuuri, jossa enimmäkseen järkevästi ajavilla olisi käytännön lupa ajaa joustavasti kykyjensä mukaan, ja tarkoituksellinen väärin tekeminen karsiutuisi pois, erityisesti ääri-ilmiöissä.

Loppuun asti lukeva huomaa että ajatus vaatisi heti alkuunsa mallintamisen eri parametrien suhteen ja sitä kautta runsaasti säätöä. En kuitenkaan työskentele tieliikenteen turvallisuuteen liittyvässä tehtävässä, joten siihen ei ajankäyttö anna myötä. Mielenkiintoista olisi kyllä luoda "varjokäytäntö" parhaan oppositiokäytännön mukaan ja ajaa todellinen data siitä läpi.

Tätä normiston ja käytäntöjen muutosta pitäisi tietenkin tukea mp-vauhtiajoharrastuksen kohtuullisella tukemisella. Harrastuksena se rinnastettaisiin muihin korkeariskisiin lajeihin, ja normisto luotaisiin sitä tukemaan - erillisenä tieliikenteen normistosta ja esimerkiksi vakuutuskäytännöistä. Ensimmäiseksi minulle tulee mieleen harrasterallinomainen tieosuuksien saaminen ajoittain ajokäyttöön, rata-ajomahdollisuuksien tukeminen, enduro- ja crossiharrastuksen harrastajapohjan laajentaminen tukitoimin jne. Myös suoraa tukirahoitusta "mp-streittareille" olisi luonteva kohdistaa siirtymäaikana, jopa henkilötasolla: rata-ajon aloittava ja rikkeettömään liikennekäyttäytymiseen sitoutuva henkilö saisi pari tonnia aloitustukea. Se perittäisiin korkoineen takaisin, jos kuljettajana liikenteessä syyllistyisi tietyn raja-arvon ylittävään rikokseen.

Toisella puolella vaakaa olisi tieliikenteen valvontaan ja ohjaukseen käytettävien resurssien määrä. Tämä itsessään on isomman keskustelun aihe niin resurssien määrän kuin niiden kohdentamisen suhteen. Kuitenkin, helppoja ja kustannustehokkaita keinoja äärikäyttäytymisen havaitsemiseen ja seuraamusjärjestelmän piiriin tuomiseen kannattaa ilman muuta käyttää. Kameravalvonta ml. keskinopeusvalvonta, riskipaikkojen valvonta ja muu tekninen valvonta on syytä ottaa laajalti käyttöön. Päihdekuljettajien valvontaan tulee kohdistaa riittävästi varoja, jotta niissä paikoissa ja niinä ajankohtina kun käyttäytyminen on riskialtteinta on mahdollista siihen puuttua. Samalla tulisi yksityisyyden suojan ja liikenneturvallisuuden rajankäynti tehdä uudelleen niin, että ajoneuvoista, kuljettajista ja ajovarusteista sekä muista teknisesti tallennettavissa olevista yksilöivistä tiedoista saisi pitää latenttia viranomaisrekisteriä, joka aktivoitaisiin vasta kun todettaisiin tunnistamistarve rikoksen tutkinnan yhteydessä. Samalla tavalla tulee irtautua nykyisistä muista järjestelmälähtöisistä rajoitteista ja suunnitella toiminta riskimassoista lähtien puhtaalta pöydältä. Myös normeja rikkovien kuljettajien säännönmukaiseen uudelleenkouluttamiseen tulee laittaa resursseja niin, ettei ajo-oikeuden uudelleen saavuttaminen ole automaatio, vaan vaatii selkeän osoituksen kyvystä toimia muun liikenteen seassa. Normaalit valitusmenettelyt huomioiden uudelleenkoulutuksen yksi mahdollinen tulema pitää olla se ettei kuljettaja sovellu liikenteeseen. Myös viranomaisten keskinäisen ja yksityisten lähteiden tiedonsaannin tulee olla avointa ja automatisoitua, jotta ajo-oikeuteen vaikuttavat tapahtumat ihmisen elämässä huomioidaan lähes tosiaikaisesti. Tekniikka alkaa myös olla valmis tekniseen ajotapavalvontaan, joka voi seurata ja raportoida poikkeamat normeista ja esimerkiksi "ehdonalaisessa" olevan henkilön luvallisesta ajoajasta ja -alueesta. Myös kuljettajan itsensä maksamat kuljettajan identifiointivälineet (kamerakuva turvayrityksen valvomoon, tunnistus ettei ajokiellossa oleva henkilö -> käynnistyslupa etänä käyttörajoituksen alaiselle ajoneuvolle) ja muut sähköiset keinot tekevät tuloaan. Päihdekuljettajille alko- ja ainelukot, kaikkiin ajokiellon tai -rajoitteen alaisen kuljettajan omistamiin ja hallitsemiin ajoneuvoihin valvontalaitteet jne. Ja aina raskaasti raippaa kun kiertää näitä ja jää kiinni.

Kun samat normit koskevat kaikkia muitakin tienkäyttäjiä moottoripyöräilijöiden lisäksi, niin joitakin väistämättömiä tarkennuksia tuohon tulisi. Peruslähtökohdaksi ehkä kuitenkin terveempi kuin nykyinen?

Lainlaatijoihin voi vaikuttaa niin suoralla kansalaistoiminnalla kuin osallistumalla lainvalmisteluun. Puhun kokemuksesta molempien osalta. Kuka ottaisi johtaakseen kansanliikkeen, joka ohjaisi edustajamme päivittämään tämänkin asian oikeudenmukaiseksi? Kenties kaksi hallituskautta kestäisi tällaisen kokonaisuudistuksen läpivienti jos poliittinen tahto löytyy.

Viimeisenä. Nytkin on normit voimassa ja toimeenpano- / seuraamusjärjestelmä olemassa. Olen hyvinkin täsmällisesti samaa mieltä aiemmin kirjoittamastani sitä ja sen rikkomista koskien, ja toimin edelleen sen tukemiseksi niin kuin kansalaisena tulee. Ja siinä roolissa ajelen ahkerasti pyörilläni, niin viime yönä jäällä kuin ensi kesänä pitkin Eurooppaa. Nautin.
 
Vilkku oikealle U-käännös nelikaistan yli luuri korvalla, ilman vahinkoja tai lähellä piti -tilannetta, velvoittaa muutamaan kaupunkiajokertaan ajokouluttajan kanssa (autokoululta, omalla kustannuksella), hyväksyttyyn kirjalliseen kokeeseen
Nämä tälläisiä temppuja tekevät ovat "patologisia puusilmiä", jotka ei yleensäkään hamota mitään tilannetta missä on enemmän kuin yksi liikkuva objekti - etenkin kun prosessorin koko suorituskyky on käytössä toiseen toimintoon, esim. puhumiseen.
Heillä on kaupan käytävällä ostoskärryt poikittain muiden edessä. He tekevät vilkkaalla kävelytiellä äkkipysäyksiä/suunnanmuutoksia muiden edessä. Heidän koira on toisella puolella tietä naru poikittain muiden edessä.
Ei heihin mikään koulutus auta. Sellaisille ei alunperinkään olisi pitänyt myöntää minkäänlaista ajolupaa, ja se nykyinen pitäisi ottaa heti pois.

Mielenkiintoista on se, että näiden puusilmien vahingossa tekemät temput tulevat sakkolaskurissa halvemmaksi kuin osaavan ajomiehen tahallinen liikennerikos. Kumpikohan aiheuttaa enemmän vaaraa; ajaa tietoisesti tai tietämättään päin punaista? Katsoa missä ajaa ylinopeutta tai kääntyä ympäri katsomattaan?
 
Oman päätösesitykseni:

Vähäinen normin rikkominen on vähäisen rangaistuksen arvoinen. Sitäkin vain siksi, että normiohjatun yhteiskunnan perusmekanismi vaatii johdonmukaisuutta.
Oikein hyvä periaate ja yksityiskohdatkin allekirjoitan niin pitkälle kuin jaksoin lukea.

Mutta jätetään vielä noihin fiksattuihin nopeuden ylityksiin myös +- vaihteluskaala, koska pelkkä nopeuslukema ei suoraan korreloi aiheutetun riskin kanssa, vaan pitää ottaa myös olosuhteet huomioon.

Joko tämä nyt olisi tässä? Nyt vain sama käytäntöön vaikka ensi kesästä alkaen, eikö niin. Kuka ottaa projektin?
 
puusilmien vahingossa tekemät temput tulevat sakkolaskurissa halvemmaksi kuin osaavan ajomiehen tahallinen liikennerikos.
Paino tuossa on sanassa tahallinen.
Mutta miksi, eikö paino pitäisi olla sanassa "vaarallisuus"?

"Vaarallisuuden" arvioinnissa on tietenkin se ongelma, että sitä ei voida mitata numeerisesti. Sen takia ylinopeus on Suomessa suuri mörkö, joka syö lapset rattaista ja raiskaa neitsyet. Näin meillä. Jossain muualla jotenkin muuten...
 
Mulla on sellainen veikkaus että pakoon lähtiöiden määrä on kasvanut sen jälkeen kun sakotus/kortin menetys-aika muuttuivat.
Mahtaisiko joku löytää poliisi amkilta vanhempaa, ennen pitkää kortinmenetystä olevan tilaston. esim 2004 tms.
Siitä voisi suhteuttaa pikaisesti oliko järkevää lisätä normaalikansalaisen rangaistusta niin että on houkuttelevampaa ottaa pakoon ajamisen riski.
 
Mutta miksi, eikö paino pitäisi olla sanassa "vaarallisuus"?

"Vaarallisuuden" arvioinnissa on tietenkin se ongelma, että sitä ei voida mitata numeerisesti. Sen takia ylinopeus on Suomessa suuri mörkö, joka syö lapset rattaista ja raiskaa neitsyet. Näin meillä. Jossain muualla jotenkin muuten...
Toki paino on teon vaarallisuudessakin, ei nämä ole sulje toisiaan pois. Lisävarusteita saa tekemällä jotakin tahallisesti. Siitähän siinä vain on kyse.

Ylinopeus on monessakin länsimaassa aivan yhtä paha peikko kuin meilläkin, ja asenteet ovat koventumaan päin. Rangaistukset ovat jopa kovempia kuin meillä ellei sitä rahallista puolta lasketa mukaan.

Yleisrajoitukseksi EU:ssa taidetaan kulissien takana puuhata 74 kilowatin tehorajoitusta moottoripyöriin. Nyt jos koskaan kannattaa ajaa pakoon ja lujaa, ihan vain mallin vuoksi. Sillähän ne tuommoiset kehitelmät kaadetaan päättäjien mielissä.
 
Toki paino on teon vaarallisuudessakin, ei nämä ole sulje toisiaan pois. Lisävarusteita saa tekemällä jotakin tahallisesti. Siitähän siinä vain on kyse.
Ei teon vaarallisuudella ole mitään osuutta asiaan. Annan esimerkin:
- Ohitat rekalla toisen rekan vinguttaen rajoitinta vasten 6 km yli mutkien ja mäkien. Ketään ei satu tulemaan 4 minuutin aikana vastaan, eikä keltainen viiva ylity -> ei sakkoja
- Ohitat prätkällä toisen prätkän siten, että näkyvyys on hyvä eikä ketään tule vastaan, mutta käyt 50 senttiä viivan vasemmalla puolella, koska et halua ajaa liian läheltä kaveria -> sakot ja kortti pois.
 
Ylinopeus on monessakin länsimaassa aivan yhtä paha peikko kuin meilläkin, ja asenteet ovat koventumaan päin. Rangaistukset ovat jopa kovempia kuin meillä ellei sitä rahallista puolta lasketa mukaan.
Jep, ajelin viime talvena Australiassa. Ei pääse tämä suomalainen kyttäysmentaliteetti vielä edes liki.

Esimerkiksi Hume Freeway, Melbournesta kohti Sydneyä. Kesäisen aurinkoinen päivä, 4-5 kaistaa samaan suuntaan muutaman kymmenen kilsan matkan kaupungin ulkopuolelle, puolenpäivän aikaan tosi vähän liikennettä. 80km/h rajoitus varmaan lähemmäs 50km matkan, kävi oikein mielessä, että onkohan nämä pojat nyt aivan tosissaan. Kyllä ne vissiin oli, koska nopeusvalvontaa piilokameroineen ja taaksepäin mittaavine autoineen oli ihan perkeleellisen tiheässä, ja penaltit oli sellaista luokkaa, että tuntuu.

Tuo meni minusta jo vähän liiallisuuksiin. Mutta silti luulen, että vapaanopeususkovaisille voi kyllä olla yhä ankeammat ajat tiedossa Euroopassakin.
 
Toki paino on teon vaarallisuudessakin, ei nämä ole sulje toisiaan pois. Lisävarusteita saa tekemällä jotakin tahallisesti. Siitähän siinä vain on kyse.
Ei teon vaarallisuudella ole mitään osuutta asiaan. Annan esimerkin:
- Ohitat rekalla toisen rekan vinguttaen rajoitinta vasten 6 km yli mutkien ja mäkien. Ketään ei satu tulemaan 4 minuutin aikana vastaan, eikä keltainen viiva ylity -> ei sakkoja
- Ohitat prätkällä toisen prätkän siten, että näkyvyys on hyvä eikä ketään tule vastaan, mutta käyt 50 senttiä viivan vasemmalla puolella, koska et halua ajaa liian läheltä kaveria -> sakot ja kortti pois.
Daredevil taisi juuri kirjoittaa, että vaarallisuutta on vaikea arvioida numeerisesti? Silti, kyllä se yritetään ottaa huomioon. Kun nyt kuitenkin oli puhe nimenomaan ylinopeuksista, niin ylinopeutta on vaikea ajaa vahingossa eikä se ainakaan kelpaa selitykseksi jos asiasta lähdetään tappelemaan oikeudessa. Samaan aikaan se sattuu olemaan yksi niistä asioista, joiden vaarallisuus on numeerisesti meidän puolestamme arvioitu. Eli poliisin on helppo siihen puuttua ja lisäpisteitä saa siksi, että ylinopeus on tahallinen teko. Ohituksesta ei ole yhtä tarkkoja määritelmiä eikä voi olla. Ei ole esimerkiksi speksiä, että ohituksen pitää tapahtua tietyn metrimäärän sisällä tai se ohitus saa kestää enintään 600 metriä tms.

En tiedä olisimmeko onnellisempia, jos tuokin asia lakiin kirjattaisiin ja saataisiin siten samalle viivalle ylinopeuksien kanssa. Epäilen, että emme olisi.
 
Ainahan sitä on pikkupojat osannu mopoja viritellä, tavalla tai toisella. And some people never grow old...
tounge.gif
Nyt, kun käytännössä joka ikinen isompi pyörä on ruiskulla, niin niiden peukaloimisesta voidaankin tehdä pikkuisen hankalampaa. Jos on vaikkapa sinetöity ECM-boksi, joka hakee gepsin avulla tiedot rajoituksista, eikä salli ajoneuvon kulkevan kovempaa, niin varmaan moni pellepeloton täällä kuvittelee virittelevänsä senkin omaan käyttöönsä paremmin sopivaksi. Ja jotkut vielä epäilemättä jopa tekeekin niin, mutta ei tosiaankaan enää ihan joka jamppa.
 
Ainahan sitä on pikkupojat osannu mopoja viritellä, tavalla tai toisella. And some people never grow old...
tounge.gif
Nyt, kun käytännössä joka ikinen isompi pyörä on ruiskulla, niin niiden peukaloimisesta voidaankin tehdä pikkuisen hankalampaa. Jos on vaikkapa sinetöity ECM-boksi, joka hakee gepsin avulla tiedot rajoituksista, eikä salli ajoneuvon kulkevan kovempaa, niin varmaan moni pellepeloton täällä kuvittelee virittelevänsä senkin omaan käyttöönsä paremmin sopivaksi. Ja jotkut vielä epäilemättä jopa tekeekin niin, mutta ei tosiaankaan enää ihan joka jamppa.
Noniin, pääsithän pätemään kun en edellisessä postissani tarkoituksella maininnut, että moisen uudistuksen jälkeen tiettyjen vanhempien mutta tehokkaiden pyörämallien kysyntä saattaisi kasvaa arvaamattomasti.

Ihminen on siitä erikoinen olio, että älyttömien kieltojen rikkomiselle löytyy aina keinot.
 
Nyt, kun käytännössä joka ikinen isompi pyörä on ruiskulla, niin niiden peukaloimisesta voidaankin tehdä pikkuisen hankalampaa. Jos on vaikkapa sinetöity ECM-boksi, joka hakee gepsin avulla tiedot rajoituksista, eikä salli ajoneuvon kulkevan kovempaa...
Joo, tehdään vaan. Tehdään heti saman tien ja pakollisena jokaiseen moottoripyörään, myös vanhoihin ja pakollinen katsastus kolmen minuutin välein ettei varmasti kukaan ehdi hämärän turvin virittää.

Ja kun pari kesää tuolla tavoi ajeltuamme huomaamme hillittömin ponnistuksin saaneemme onnettomuuskehitykseen hädin tuskin tilastollisesti erottuvan parannuksen, niin ehkäpä SEN JÄLKEEN vaikka Heikki Koskimaa voisi tehdä tutkimuksen siitä mikä OIKEASTI on vaarallista.

Daredevil sen jo yllä kiteytti expatin tarkemman selostuksen. Kyllä tämä on nyt tässä. Jos vauhti tappaisi, niin lentokoneilla ajettaisiin hitaasti. Ja ambulansseilla.
 
Kitiskää nyt ihmeessä, vaikka täältä foorumilta ei taida esim. Arkadianmäelle kantautua edes hyttysen pierua?

Tällaisia systeemejähän jo koekäytetään, ei ne ole edes sen monimutkaisempia kuin monet jo käytössä olevat sähköiset järjestelmät. Joten nyt on jo kiire alkaa keksimään hyviä syitä, miksi niitä ei alettaisi ensin asentaa, ja jonkin ajan päästä vaatimaan pakollisina. Mikäli vanhat merkit pitää paikkansa, niin "minä nyt vaan haluan sellaisen pyörän, joka kulkee 300", ei välttämättä tule riittämään niille, jotka tuollaisista asioista päättävät.

Vanhemmat kaasarivehkeet varmaan tulevat olemaan tällaisista vapaita, mutteivät ole tietenkään ikuisia nekään.

Edit. Tällainen boksiin integroitu rajoitussysteemi tuskin tulee vaatimaan edes mitään katsastusta. Sen sisällä olevat komponentit on valettu hartsiin, eli lyhyesti sanottuna, mitkään kyläsepät eivät noita enää peukaloi ainakaan halutunlaisella lopputuloksella, ja myös se, onko boksi alkuperäiskunnossa, on aika helppo todeta. En väitä, ettei kukaan pystyisi noita poistamaan, mutta harva tulee pystymään. Enkä sano, että tällainen kehitys on vain hyvästä, mutta olemme varmaan kaikki samaa mieltä, että lainsäätäjän vinkkelistä tuollainen on aivan liian houkutteleva mahdollisuus jättää käyttämättä. Se on tulossa.
 
Back
Ylös