En muista listauksessa koskaan lukeneen, että onnettomuuden X syynä olisi kuljettajan huonous tai tyhmyys (vaikka tyhmyys sinänsä saattaakin olla joidenkin kuvausten perusteella melko ilmeistä) joten täytynee olettaa tuon olevan ihan omaa päättelyäsi.
Meinaatko, että siellä lukisi erikseen, jos joku olikin oikeasti A-luokan ´vetohenkilö´, ja kuitenkin ajoi itsensä hengiltä? Vai että ne, ketkä ajoivat itsensä hengiltä, eivät ole, koska he kuuluvatkin onnettomuutensa perusteella huonojen ´ryhmään´?
Mikä oikeastaan on se ns.´hyvän´ ja ´huonon´ kuljettajan ero, ja kuka sen määrittelee?
Itse uskon, että kenelle tahansa voi sattua, eroa on tietysti myös osaamisessa, mutta moottoripyöristä puhuttaessa eroa on ennen muuta omassa riskinoton määrässä. Esimerkiksi TM:n listauksessa 2-pyöräisten kuolonkolareista muuten päädyttiin varsin samankaltaiseen näkemykseen: kukin moottoripyöräilijä määrittää riskitasonsa ihan itse.
Edellä mainittuun kuuluu mielestäni lisätä myöskin aika. Eli riskaabeli ajotapa, kertaa se, kuinka kauan on kyseistä toimintaa harrastanut, siitä muodostuu se todellinen riskikerroin.