• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

ZRX 1200 R/S

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mikanrb
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kauppa on loppusilausta vaille valmis, mutta näyttäis sille, että talliin tulee HD Road King Rexin lisäksi.
 
Kas! No sehän sopii, kun HD-miehen look oli äijällä jo viime keväänä kun raitilla nähtiin.
Hyvä että et malta rexeristä kuitenkaan kokonaan luopua, pitäähän sitä joskus ehtiäkin johonkin.
 
Siksipä juuri en siitä haluakaan luopua. Pitää päästä ajamaan fiilis pohjalta. Kyllä tää vähän nöyrtymistä vaati, mutta asia on senverran mieltä kaihertanut jotta päätin tehdä ratkaisun, niin ei tartte myöhemmin haikailla tekemättömien päätösten perään.
 
Niinpä. Harvemmin sitä kai kukaan on kiikkustuolissa harmitellut, että "hitto että tulikin ostettua se hoodee!"
wink.gif
 
Niin ja jäi sanomatta, että kiireet on ohi lähes vuodeksi. Tuuri loppui tänä syksynä. Kaksi rikesakkoa ja yksi kirjallinen huomautus kuukauden sisällä. Ja jumalauta vanhalla Mersulla. Musta tuli tieliikenteeseen mallikansalainen kertaheitolla.
 
Moro nääs.

Onkos täällä monella podimalliset ilmanputsarit Reksissä? Olen noita harkinnut kun nyt putkenvaihdon jälkeen suutinhommia muutenkin tiedossa --> podien kanssa tuo kaasareitten irrottaminen on varmaan aika pirun paljon helpompaa...ja onhan ne hienon näköisetkin
blush.gif

Edellisessä pyörässä (Ducati) oli avoin ilmanputsarin kansi ja nyt Reksissä hieman kaipaa niitä imuääniäkin...
 
Moro kaikille!
Eilen ajettiin vielä n.30 km.
Nyt on pyörä pesty, ja virallisesti talviteloillaan.
Ellei sitten innostuta joku päivä vielä ajeleen.
biggrin.gif
 
Nooh, tuli tilattua d2moto.comista K&N putsari orkkis ilmaboksiin. Maksoi muuten kaatumatattien ja postikulujen kanssa peräti 51 eugenia.

Olisiko Dynojetin Stage 1 varma valinta suutinsarjaksi, kun on kokoputki ja nyt tulee vapaammin hengittävä filsu? Stage 3 on ymmärtääkseni podiputsareille...
 
Dynojetistä en osaa sanoa, mutta tuo kuullostaa hyvältä vaihtoehdolta. Mulla on Factoryn 2.5 satsi, jossa tulee K&N kartio suodatin mukana, ja orkkis kotelo pitää poistaa. Putkena Akran kokoputki. Ookkona vaihtanut jo syttypyörän? Kannattaa, ei juuri teoja lisää, mutta vääntökäyrä on paljon kauniimpi, poistuu se 4-5 tonnin valissä oleva "kuoppa".
062802jumpie_prv.gif
 
Nooh, tuli tilattua d2moto.comista K&N putsari orkkis ilmaboksiin. Maksoi muuten kaatumatattien ja postikulujen kanssa peräti 51 eugenia.

Olisiko Dynojetin Stage 1 varma valinta suutinsarjaksi, kun on kokoputki ja nyt tulee vapaammin hengittävä filsu? Stage 3 on ymmärtääkseni podiputsareille...
Suosittelen Ivansin suutinsatsia ja putsarikotelon avarrusta jollei ole jo tehty.
-Ivansin kitti-
Syttypyörä pitäs itellekkin kyllä hankkii. Tai ainakin tarkistaa ettei jo ole
tounge.gif
 
Joopa, tätä olen myös katsellut ja kokemukset ovat maailmalla hyviä. Mutta syljettää tilata tuota Ameriikasta, ei yhtään nappaisi taas reissu tullipostiin.
 
Niin, ja oikein hyvää ja rauhallista joulua, sekä ajonautinnollista uutta vuotta kaikille Rexereille. Itsellä tuli viime kaudella n. 14tkm mittariin. Saas nähdä kuinka ens kaudella.
062802moto_prv.gif
062802moto_prv.gif
 
Joulut menivät jo, mutta uutta vuotta kerkiää toivottaa kaikille rexiläisille ja muillekin motoristeille. Noin 1300 km ehti kertyä syys-lokakuussa mittariin(KLE:llä tuli noin 8 tkm), uutta ajokautta siis odotetaan.
 
Arvoisa ReXeri!

Omistatko Kawsaki ZRX1200 tai ZRX1200R -mallisen moottoripyörän?
Oletko ikinä haaveillut pääseväsi tuulensuojaan? Oletko pimeällä ajaessa joskus toivonut,
että pyörässäsi olisi virtaviivaiset tuplavalonheittimet jotta näkisit eteesi? Nyt sinulla on siihen
ainutlaatuinen tilaisuus, kun muutat pyöräsi kätevästi Kawasaki
ZRX1200S -malliseksi!

062802jumpie_prv.gif
buttrock.gif

Tarjolla olisi nyt kaikki muodonmuutokseen tarvittavat muovinpalaset,
kiinnikkeet, mittarit, valaisimet, pleksit, vilkut ja vitkuttimet. Luovun näistä tarvikkeista
jotka ovat rakenteluprojektin takia muuttuneet minulle tarpeettomiksi,
erittäin edulliseen hintaan, miltei ilmaiseksi. Em. tarvikkeet ovat olleet kovassa
käytössä, joten maalia ja tiettyä vaivannäköä niiden siistiminen tulee kyllä vaatimaan,
mikä osaltaan selittää edullista hintaa.

Tee unelmistasi totta ja tule hakemaan ReXillesi "vaatteet"!

(Yhteydenotot luottamuksella - tuulensuojaan hakeutuvan henkilöllisyyttä
ei paljasteta ulkopuolisille)
wink.gif
 
Mitä sä touhuut, kun kaikki näyttää olevan myynnissä. Laukkutelinepakettia myöten??
nixweiss.gif
 
Olisikohan Ripleyltä tulossa kuppila kilpuri??
Hyvät alkavat vuodet rexereille!
Onko pyörät jo valmiina?Mulla on vielä vaiheessa,nakkaan R-mallin katteen hyllylle ja teen siitä rehdin nakupyörän.Enään ei olisi kuin jarruletkujen teko eteen ja valon ruuvaus paikoilleen.Sen jälkeen venttilien säätö ja penkissä käynti.Kaveri lupasi penkittää ja säätää sen kun vain saisin ajailliseksi viedä pyörän pjoelle.
 
Back
Ylös