Aikaisemmin mainitsinkin tuosta vanteiden kiillotuksen ongelmasta. Olen sitä mieltä, että vanteiden kiillottaminen on hienoa käsityötä ja tuo näyttävyyttä pyörään. Toinen asia on se, että onko siinä käytön kannalta mitään järkeä. Ensimmäinen kevät, ensimmäisen kiillotustalven jälkeen ja vanteet olivat heti pilalla. Varsinkin keväällä tuntuu siltä, että maanteille talvella kylvetty suola ja maantiepöly syövät vanteet hetkessä pilalle. Ainakin minun kokemukseni ovat sellaiset. Jostain kuulin joskus ohjeet, että kiillotettu vanne pitäisi käsitellä sinolilla. Silloin ei hapettuminen olisi niin voimakasta. Tämä poppakonsti ei toiminut ainakaan Yamahan vanteiden kanssa. Joitain vahoja olen kokeillut, mutta niistä ei ole kuin pieni ilo.
Päätin kuitenkin kokeilla vielä tänä talvena, että saisiko tuohon kiillotetun pintaan jonkun sellaisen aineen, joka ei lähde ensimmäisellä pesusutin pyyhkäisyllä. Taas kerran sai istua vesisankon ja hiomapaperin kanssa tallissa sormet punaisina.
Marssin paikalliseen autofiksaamoon ja kerroin tarpeet. Fiksari löi pullon kouraan ja käski kokeilemaan tuota.
Aikaisempien vahakokemuksien perusteella odotukset eivät olleen kovin korkealla ensimmäisessä pesussa. Yllättäen kaikki ketjurasva ja pöly lähti pesuvedellä irti eikä hapettumaa ollut havaittavissa. Vesi jäi pesunkin jälkeen helmeilemään vanteen pinnalle eikä valkeita kuivamisläiskiä muodostunut, vaikka muutama pisara jäi yönkin yli seisomaan vanteenhuulelle. Kaikesta päätellen hyvä aine.
Yamahan keula oli tosiaan syksyisten kokemusten perusteella melko rauhaton. Tilasin Ameriikasta siihen lääkettä jatkojen muodossa. Vähän arvelutti tilailla aikaisemman projektikokemuksen perusteella noita osia tuolta suunnalta, koska taas kerran luvattiin sopivuutta 98-03 malleihin samalla sarjalla.
Onneksi olivat käypäiset.
Hymy tuli huulille kun ensimmäistä kertaa pääsi silmäilemään kokonaisuutena
