jaska_73
MotOrg ry jäsen
Juu rinkeliauton vakio "ominaisuus" että keskuslukot hajoaa, niin tai taitaa olla koko VAG konsernin. Pakko hehkuttaa nelivedon ihanuutta näin talven tullessa, vaikkei tämä mikään autofoorumi olekkaan. Anteeksi hairahdukseni.
Olen muuten toisen umpion vesihionut ja meinaan kokeilla kiillotusta automaalarilta saamalla kiillotusaineella.
Juu ja kyllähän tuolla tallissa tulee iltasella oleiltua jonnin verran. Ovesta kun menee ulos ja kävelee 10 metriä niin on tallissa. Naisväkeen 1+3 on pakko ottaa välillä etäisyyttä vaikka sitten vaan iltasella.
Tohtori R
Mustana ovat olleet runko ja takahaarukka alunperin. Olis vaan edellinen omistaja voinut ehkä useammin käyttää vahaa, jottei olisi tullut noita hapettumia. Kyllä ne siistiksi saa kun vaan viitsii hinksuttaa Autoglymin Metal Polishilla. Edellisessä pyörässäni oli myös tuota kiiltävää pintaa ja eivät ainakaan yhden kesän jälkeen olleet miksikään menneet, mutta niitä kyllä vahattiinkin muutama kerta kesän aikana.