• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Vuonna 2008 EMPY jäsenkirjasta luopuneet

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hannu59
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Turvallisuusosioissa on käyty jatkuvaa väittelyä siitä miten muiden pitäisi ajaa. Saattaahan olla, että vielä yksi väittely saa joko vetomiehet vakuuttumaan kukkahattujen ohjeista tai päinvastoin. Mutta saattaa olla, että myös jatkossa kunkin usko vain vahvistuu väittelyn tuoksinassa.

Otanpa hieman eri näkökulman aiheeseen. Koska minulla ei ole keinoja vaikuttaa muiden ajamiseen, niin kukkahatut kukkivat ja vetomiehet vetävät täysin riippumatta siitä mitä minä sanon. Ja lisäksi vielä Volvokuskit eivät edes lue .ORGia, joten he puusilmäilevät kuten ennenkin. Ja koko tämä baletti muodostaa minulle liikenneympäristön, jossa olen itse ainoa osa jonka toimintaan voin itse vaikuttaa.

Minun kannaltani muut toimivat kuten parhaaksi näkevät. Voin olla pahoillani mikäli huomaan heidän rikkovan lakia, mutta en voi asialle mitään ja näin ollen myös nämä tapaukset ovat osa liikenneympäristöäni halusinpa sitä tai en. Sääntöjen rikkominen ei ole oikein, mutta sillä ei minulle ole merkitystä, koska päästäkseni terveenä takaisin kotiin minun pitää vain sopeutua ympäristöön johon en voi itse vaikuttaa.

Oikein tehdyn optimoinnin pohjana on aina ymmärrys siitä, missä ovat prosessin suurimmat viat. Jos kuvitteellisen prosessin neljä olemassa olevaa virhettä aiheuttavat vaikkapa 50, 25, 15 ja 10 % ongelmista, jo pelkästään suurimman ongelman puolittaminen antaa yhtä suuren parannuksen kuin kahden pienimmän poistaminen kokonaan.

Optimoidessani oman ajamiseni turvallisuutta minun pitää siis ensiksi saada selville missä riskini piilevät. Oman ajamiseni riskitasoa en voi tietää, joten käytän mittatikkuna suomalaisille motoristeille vakavina onnettomuuksina toteutuneita riskejä.

  ******************
Otan lähteeksi Liikenneturvan julkisessa jaossa olevan vuoden 2008 tilastokirjan mittariksi sille millä tavoin motoristeille kävi huonosti vuonna 2008: http://www.liikenneturva.fi/www/fi/tilastot/tilastokirja.php

Tilastokirja julkaisee sekä loukkaantumiseen että kuolemaan johtaneet onnettomuudet eri tavoin kategorisoituina. Otan tässä riskin mittariksi motoristin kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien jaottelun. Näitä tapauksia tilastoitiin vuonna 2008 33 kappaletta.

  ******************
Onnettomuustyypit ja niiden yleisyys

Tieltä suistuminen 12 / 33 = 36.4 %

Yli kolmannes kuolleista tapasi matkansa pään ulosajon seurauksena. Osassa näistä voi olla osallisena myös kuljettajan oman ajamisen ulkopuolista yllättävää tilannetta, hiekkaa tiellä, toinen ajoneuvo joka ei jäänyt paikalle, villieläin tms.

Mutta tapahtuipa ennen ulosajoa ihan mitä tahansa, niin yhteisenä piirteenä tämän kategorian onnettomuuksille motoristi itse ajoi itsensä niin vaikeaan tilanteeseen, että mopo lähti lopulta lapasista kohtalokkain seurauksin.

Onnettomuuskuvauksissa on harvoin havaintoja siitä, että moottoripyörää olisi jouduttu kallistamaan kaarteessa yli sen kallistusvarojen. Tämä viittaa siihen että lähes aina mopo karkasi hallinnasta kuljettajan eikä ajoneuvon rajojen ylittämisen seurauksena.

Tässä tapauksessa ei ole kyse siitä valitsiko kuljettaja laillisen vai laittoman ajonopeuden, vaan siitä osasiko hän valitsemallaan nopeudella kääntää pyöränsä kaarteeseen. Sama periaate pätee riippumatta siitä onko kaarteessa tavattu jotain yllättävää vai ei ja olisiko siihen ylläriin pitänyt osata varautua vai ei.

Motoristin kysymys: Kuinka vältän suistumisen?

  ******************

Törmäys vastakkaiseen suuntaan ajavan kanssa 6 + 4 / 33 = 30.3 %

Tämä riski kattaa sekä törmäykset suoraan ajavien kesken (6) että törmäykset siten että jompikumpi onnettomuuden osapuoli oli kohdattaessa kääntymässä.

Aivan kuten suistumistapauksien nopeuksien osalta en myöskään tässä tapauksessa ole jakamassa sakkoja kenellekään muulle vaan pyrin ainoastaan selviämään ehjänä takaisin kotiin. Niinpä minua ei kiinnosta kenellä on lain mukaan väistämisvelvollisuus vaan kuinka vältän osuman.

Taaskaan emme tiedä mitä ennen törmäystä tapahtui, joten ainakin osa törmäyksistä saattaa olla epäonnistuneita suistumisia, joissa vastaantulevan ajoneuvon sattuminen paikalle esti tyylipuhtaan suistumisen.

Erityispiirteenä tässä kategoriassa on motoristien suuri edustus vastakkaisten ajosuuntien törmäyksissä silloin kun osallisena on kääntyvä ajoneuvo. Myös autoissa kuolleiden osalta suistuminen ja törmäys vastaantulijaan ovat isoimmat kategoriat. Näissä tapauksissa autoilijat kuolevat lähes aina vetämällä suoraan vastapalloon päin vastaantulijaa, mutta vastaantulijan kanssa törmänneistä motoristeista lähes puolet törmäsi kääntymistilanteessa.  

Motoristin kannattaa miettiä miksi vastakkaisten ajosuuntien kääntymistörmäykset ovat autojen osalta häviävän pieni osa mutta motoristien vakavista kolareista yli 10%. Itse asiassa kaikille tienkäyttäjäryhmille sattuneista onnettomuuksista motoristit edustavat lähes puolta (4/9) tästä onnettomuuskategoriasta.

Motoristin kysymys: Kuinka vältän törmäämästä päin vastaantulijaa?

  ******************
Muiden toimintaan en voi vaikuttaa, omaani voin.

Muiden ajotapa on heidän oma asiansa, mutta vastaamalla oikein edes kahteen kysymykseen pystyn puolittamaan onnettomuusriskini, sillä ne oikeat vastaukset eliminoivat tai ainakin minimoivat oman riskini peräti 2/3 tapauksista (ellen samaan aikaan ole jonkin muun riskin osalta keskiarvoa huonompi).

Näiden lisäksi voi onnistumisen mahdollisuuksiaan parantaa katsomalla seuraavaksi yleisimpiä kuolemansyntejä jotka ovat törmäys samaan suuntaan ajavan kanssa (12.1 %) ja törmäys risteävään ajosuuntaan ajavan kanssa (9.1%).

Eli niitä vastauksia kaipaisin, kiitos.
 
Ja vielä lähdekritiikkini:

Onnettomuustyypit ovat karkeita luokituksia jotka kertovat millä tavalla kolahti, mutta ne eivät välttämättä kerro kovin tarkasti sitä, missä kohdassa prosessi alkoi mennä väärälle raiteelle tai missä olisi ollut ensimmäinen / viimeinen mahdollisuus korjata virhe ja estää katastrofi. Tällaisen tiedon saanti vaatisi jokaisen onnettomuuskuvauksen tarkkaa analysointia.

Riskianalyysi pohjautuu tapahtuneisiin onnettomuuksiin, mutta ellen itse ole keskimääräinen motoristi, niin silloin minun suurimmat riskini voivat olla muuallakin kuin keskimäärin yleisimmissä onnettomuustyypeissä. Voihan olla, että jokin onnettomuustyyppi on suurempi uhka vaikkapa minun ikäryhmälleni kuin jonkin muun ikäiselle? Tästä lähdemateriaalista sitä ei saa selville.

Ajoneuvotyyppien onnettomuuksien odotusarvojen laskenta rekisterissä olevien ajoneuvojen määrien suhteessa ei ole täysin tarkka menetelmä, koska se ei kuvaa eri ajoneuvojen ajomääriä eikä ajo-olosuhteita täysin tasapuolisesti. Moottoripyörillä todennäköisesti ajetaan keskimäärin vähemmän kuin autoilla, mutta emme aivan tarkkaan tiedä kuinka paljon vähemmän.

Liikenneturvan tilastoinnissa kategoria ”muut” kattaa hyvin eri tyyppisiä tapauksia kuten törmäyksen eläimeen, tiellä olevaan esteeseen, peruuttamiset ja monta muuta. Tuo kategoria edustaa aika suurta osaa onnettomuuksista, motoristien osalla yli 10 %, mikä on aika paljon. Sekalaiset tapaukset sisältävästä kategoriasta on vaikea päästä kokonaan eroon, koska silloin on riskinä nyt hyvin puhtaiden lajityyppien sekaantuminen tai tarpeettoman kömpelö tilasto jossa alkaa näkyä yksittäisiä ”tilastotappioita”. Mutta kaatokoodina toimivan ”muut tapaukset” kategorian suuri koko on tilastoinnin hälytysindikaattori, jonka perusteella kannattaisi pyrkiä tunnistamaan tuon ”muut” kategorian yleisimpiä tyypillisiä tapauksia jotka voisi olla perusteltua nostaa esiin omina kategorioinaan.
 
Näkisin itse että helpoin keino välttää kuolemasta moottoripyörällä liikenteessä on välttää seuraavia asioita:

-päihtyneenä ajaminen
-pyörän luvaton käyttöönotto
-ilman kypärää ajaminen
-ilman ajokorttia ajaminen

Nuo kun muistaa, niin taitaa yli puolella vähentyä todennäköisyys kuolla moottoripyöräonnettomuudessa...
 
Näkisin itse että helpoin keino välttää kuolemasta moottoripyörällä liikenteessä on välttää seuraavia asioita:

-päihtyneenä ajaminen
-pyörän luvaton käyttöönotto
-ilman kypärää ajaminen
-ilman ajokorttia ajaminen

Nuo kun muistaa, niin taitaa yli puolella vähentyä todennäköisyys kuolla moottoripyöräonnettomuudessa...
Yhteen noista olen saattanut syyllistyä mutten kokenut sitä siinä tilanteessa miksikään riskiksi.

Tuohon listaan kun vielä lisää oikean ja omien taitojen mukaisen tilannenopeuden niin taitaapi taas riski puoliintua.
 
Eikös suurin osa mennyt Darwinin piikkiin eli oma urpoilu toi lopun elämälle?

Samaan malliin mennee tämäkin kesä, suurin osa kuolemista on ihan omia valintoja. Ikävää että vielä tämänkin kesän aikana moni tampo tekee muijastaan lesken ja skideistään isättömiä mutta minkäs sille voit, se on vain luonnonvalintaa.
 
Ei tuo Hannu59 ihan pihalla ole. Hän on löytänyt kaksi oleellista kysymystä ja pyytää niihin vastauksia. Seuranneet vastaukset ovat epämääräisiä mutta parempi niinkin, kuin ei mitään.
Juuri tällaista keskustelua, kuin Hannu59 virittelee, minäkin kaipaisin turvallisuusosiolta.
Hyvä kysymys. Miten välttyä suistumiselta? Ts. mitkä ovat oleellisimmat tekijät varmistamaan mopon hallinnassa pysyminen tilanteessa kuin tilanteessa? Väittääkö joku, että nopeus ei ole tärkeä? Tai katse riittävän kauas ja jos ei vaikkapa esteen takia näe, nopeuden sovittaminen siihen tilanteeseen.

Hyvä Hannu59! Rakentava aloitus.
 
Omassa urpoilussakii o kaks sektoria: osaamattomuus ja välinpitämättömyys. Ekaks ajetaan vaan vaikkei osata eik oo liikennesilmää, sit ku taidot ja silmä on kohallaan nii sit veetään reikä päässä ja taas tulee tilastomerkintöjä.
Kaatakaa ittellenne vaan, mä kuulun viel EMPYyn
smile_org.gif
 
062802jumpie_prv.gif
Olipas selattavaa tilastossa.

Suurin osa PÄIVÄLLÄ ja RISTEYKSESSÄ!

Valon puolesta pitäisi näkyä, muttei meitä nähdä.

-ole värikäs, mikään yksivärinen ei taida jossain ympärisössä näkyä
-Tee jotain poikkeavaa,  
sport05.gif
seilaa  
033102ass_1_prv.gif
(sivuttais liike ennen risteystä)

menttaliteetti; Varo niitä, ei ne sua kuitenkaa nää

HARJOITTELE PYÖRÄN HALLINTAA...nöyränä.....aina

EMPY varmaan tarkoittaa jotain?
withstupid.gif
 
Näkisin itse että helpoin keino välttää kuolemasta moottoripyörällä liikenteessä on välttää seuraavia asioita:

-päihtyneenä ajaminen
-pyörän luvaton käyttöönotto
-ilman kypärää ajaminen
-ilman ajokorttia ajaminen

Nuo kun muistaa, niin taitaa yli puolella vähentyä todennäköisyys kuolla moottoripyöräonnettomuudessa...
Yhteen noista olen saattanut syyllistyä mutten kokenut sitä siinä tilanteessa miksikään riskiksi.

Tuohon listaan kun vielä lisää oikean ja omien taitojen mukaisen tilannenopeuden niin taitaapi taas riski puoliintua.
Väittämääsi pidän sinänsä totena, mutta termi "omien taitojen mukainen tilannenopeus" pitää mielestäni sisällään erään todella vakavan sudenkuopan, joka on vaikuttamassa moneen pahaan onnettomuuteen - siis sen, että kuviteltu ja todellinen ajotaito eivät kohtaakaan.

Siksi se onkin monesti parempi, kun ei kuvittele omista ajamisistaan kovin paljoa.
 
Näkisin itse että helpoin keino välttää kuolemasta moottoripyörällä liikenteessä on välttää seuraavia asioita:

-päihtyneenä ajaminen
-pyörän luvaton käyttöönotto
-ilman kypärää ajaminen
-ilman ajokorttia ajaminen

Nuo kun muistaa, niin taitaa yli puolella vähentyä todennäköisyys kuolla moottoripyöräonnettomuudessa...
Itseasiassa:

-Jos haluat pienentää todennäköisyyttä kuolla moottoripyörän selässä minimiin, paras tapa on myydä pyörä, unohtaa koko harrastus ja ostaa kuukausilippu bussiin.

-Jos on pakko ajaa kaksipyöräisellä, osta 50cc skootteri, Arlen Nessin kamat, Shoin kypärä, niskatuki, turvaliivit ja selkäpanssari. Aja vain arki-iltaisin, taajamien pyöräteillä, puolikaasulla, kesällä. Paras aika 21.00-23.00; ei oo liian pimeää...

-Jos pitää saada ISO pyörä ja ajaa lujaa: kisakamat päälle, ER-5 alle, odota maantien kiihdytyskaistalla täysperäyhdistelmää: aja n.50m päässä täysperästä, se kyllä auraa tieltään kaikki hirvet ja V70-kuskit, nopeus on jo sentään 80km/h ja täysi yhdistelmä pysää niin hitaasti että jarruton sokeakin saa pyörän pysähtymään ennen rekkaa...

-Jos pitää ajaa moottoripyörällä normaalin liikenteen seassa, normaalilla tyylillä, normaalia vauhtia: hyväksy olevasi altavastaaja, älä ota turhia riskejä, ennakoi, ENNAKOI, nauti harrastuksesta ja pidä järki päässä!

biggrin.gif
 
Asiaahan aloittaja kirjoitti,ei siinä mitään  
idea3.gif


Tuo tilastoilla ja prosenteilla kikkailu ja niistä johtopäätösten tekeminen on riskaapeliä,kun tilastoja voi tulkita kukin omalla tavallaan.
Yhdenkään harrastuksen parissa et voi välttyä vahingolta/läheltäpiti tilanteesta,vaikka yrittäisit välttää kaikkia tilastoituja virheitä ja vääriä valintoja.
Samantapaisia tilastoja on varmaan olemassa laskettelusta,jääkiekosta,nyrkkeilystä,vuorikiipeilystä,jalkapallosta ym.ym.ym.
ESIM: JOKAINEN jääkiekkoilija tietää miten kulmatilanteeseen mennään,mutta vahinkoja sattuu silti useita joka kausi  
nixweiss.gif
(helppo esimerkki )

Ajellaan kukin tavallamme ja nautitaan harrastuksesta ja myydään mopo pois,kun tulee kuolemanpelko tai tarve tutkia tilastoja  
062802moto_prv.gif
 
On vanha selitys, että "tilastoilla voi kikkailla". Pitää paikkansa. Siitä huolimatta nuo kaksi Hannu59:n päähavaintoa on vaikea kiistää. Suistumiset eri tavoin pysyy aika sitkeästi ykkösenä, vaikka miten veivaat tilastoa.

Eli millä keinoin suistumisia(melkein synonyymi ulosajolle) voitaisiin tehokkaimmin vähentää? Mikä suistumisen aiheuttaa? Mikä silloin vie, kun kuski itse on pihalla hallintatapahtumasta?
 
Näkisin itse että helpoin keino välttää kuolemasta moottoripyörällä liikenteessä on välttää seuraavia asioita:

-päihtyneenä ajaminen
-pyörän luvaton käyttöönotto
-ilman kypärää ajaminen
-ilman ajokorttia ajaminen

Nuo kun muistaa, niin taitaa yli puolella vähentyä todennäköisyys kuolla moottoripyöräonnettomuudessa...
Yhteen noista olen saattanut syyllistyä mutten kokenut sitä siinä tilanteessa miksikään riskiksi.

Tuohon listaan kun vielä lisää oikean ja omien taitojen mukaisen tilannenopeuden niin taitaapi taas riski puoliintua.
Väittämääsi pidän sinänsä totena, mutta termi "omien taitojen mukainen tilannenopeus" pitää mielestäni sisällään erään todella vakavan sudenkuopan, joka on vaikuttamassa moneen pahaan onnettomuuteen - siis sen, että kuviteltu ja todellinen ajotaito eivät kohtaakaan.

Siksi se onkin monesti parempi, kun ei kuvittele omista ajamisistaan kovin paljoa.
Enemmän luotan omaan arviooni, siitä kuinka kovaa voin mutkaan ajaa, kuin jonkun virkamiehen tekemään arvioon nopeusrajoituksen muodossa.

Tuota omaa taitotasoaan kun voi sentään testata kohtuullisen helposti.
 
Noukin yhden kun on ajankohtainen tuttava piirissä: Motoristin kysymys: Kuinka vältän törmäämästä päin vastaantulijaa?

Geneerisesti , varmaan tähän on ne perusvastaukset tee itsesi näkyväksi ja ennakoi mitä muut tekee, MUTTA sitten tämä kaverin tapon yritys; tilanne 60km alue kaveri ajelee rajoitusten mukaan, jäärvuorenkokoinen matkailuauto tulee vastaan tiellä ei näyttäisi olevan muuta liikkennettä, kaveri on ryhmittäytynyt about keskelle tietä, sieltä sitten loikkaa bemu vastaantulevan kaistalle ja matkaa törmaykseen on se 2s, mitä teet? Kaveri nykäisee refleksi väistön (kiitos rata-ajon) ja polvipala hipaisee bemun peiliä. Refleksi jarrutuksella olisit käynyt katsomaan mitä musaa bemussa soitetaan. Tarinan opetus, ennakointi riittää johonkin asti , sen jälkeen kun tulee oikeasti tiukkatilanne niin sitten se on selkäytimestä kiinni mitä tapahtuu.
 
Mielenkiintoista kokosivun juttua taas hesarissa:

Heidän "tutkivan" journalistinsa mukaan 70% kuolemaan johtaneista mp-onnettomuuksista on ulosajoja. Nämä taas johtuvat supertehokkaista pyöristä, jotka kiihtyvät matkavauhtiin noin sekunnissa. Minäkin haluan tuollaisen pyörän. Ja valmistajalle saattaisi irrota fysiikan Nobel..
 
vaikuttaakohan mopojen ja skoottereiden räjähdyrmäinen lisääntyminen autoilijoiden käytökseen?
autoilja olettaa että kyllä tästä vielä ehtii ennen mopopoikaa ja sitten napsahtaa.

tänäkin kesänä on auto tullu surutta eteen useita kertoja milloin mistäkin suunnasta.
sad_orig.gif


ps. harvemmin motoristit keskenään törmäilee.
 
Mielenkiintoista kokosivun juttua taas hesarissa:

Heidän "tutkivan" journalistinsa mukaan 70% kuolemaan johtaneista mp-onnettomuuksista on ulosajoja. Nämä taas johtuvat supertehokkaista pyöristä, jotka kiihtyvät matkavauhtiin noin sekunnissa. Minäkin haluan tuollaisen pyörän. Ja valmistajalle saattaisi irrota fysiikan Nobel..
Mulle kans!!! Ehoton hankinta seuraavaksi pyöräksi!!
 
Enemmän luotan omaan arviooni, siitä kuinka kovaa voin mutkaan ajaa, kuin jonkun virkamiehen tekemään arvioon nopeusrajoituksen muodossa.
Luuletkos että nämä puihin itsensä vetäneet ajoivat sisään kurviin ajatellen "Tästä ei selvitä mutta antaa mennä vaan" ?
Tuskinpa vaan, eivätköhän hekin luottaneet omiin kykyihinsä.

Tuossa lieneekin se suurin syy kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin; koetaan että omat taidot ovat parempia kuin mitä ne sitten loppupelissä ovatkaan, otetaan riski ja ajetaan liian pienellä pelivaralla ja sitten kun jotain odottamatonta tapahtuu niin lopetetaan hengittäminen.

Noh, ainahan liikenteessä on syntynyt raatoja ja kai se tosiaan on sitä Darwinismia kun juntit ajavat itsensä kuoliaaksi.
 
Motoristin kysymys: Kuinka vältän suistumisen?

Näinniiku amatöörinä tämmöiset asiat tuli mieleen.

1) Kaartamista ennakoivat toimenpiteet:
-ajonopeus & vaihde sovitettu näkyvissä olevan kaarteen jyrkkyyden ja ajoradan kunnon mukaan.
-ajolinja ja katseen kohdistuspiste valittu.
-tarvittaessa painopiste siirretty eteen & sisäkurviin ja paino siirretty päkiöille
-rentoudu

2) Kaarron aikana:
-kallistus ja katseen siirto uuteen kohdistuspisteeseen, sivunäöllä muun tien & liikenteen seuranta.
-Pidä aiottu kaarresuunnitelma ja vauhti, tarvittaessa lisää tai vähennä kallistusta. Keskity, pidä ajatukset vain kaartamisessa.
-pidä ulkokurvin käsi rentona, ohjaa sisäpuolen kädellä
-ÄLÄ koske jarruihin.
-ÄLÄ PANIKOI. Uskoisin, että tämä on se vaikein kysymys. Paniikissa ryhtyy tekemään tasan vääriä asioita yllättävien tilanteiden korjaamiseksi. Yksikin väärä asia riittää, vaikka vain katseen lipsahtaminen sinne ulkokaarteen ojaan. Paniikki voi yllättää kokeneenkin kuskin; siihen tarvitaan vain riittävän paha ja äkillinen vaaratilanne. Paniikki(häiriö) on enemmän tai vähemmän synnynnäistä, mutta kokemus auttaa luomaan kiinteitä toimintamalleja, ja samoin voi yrittää käyttää mielikuvaharjoittelua (ajaessa kuvitella että vaikka hirvi tulisi eteen oikealta). Paniikille ei yleensä voi tehdä mitään enää itse tilanteessa.

3) Kaarron jälkeen:
-siirrä painopiste ja jalat takaisin
-lisää kaasua ja nosta pyörä pystyyn
-siirry normaalille ajolinjalle
 
Back
Ylös