• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Viha motoristeja kohtaa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja theim
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Voi olla tietysti äkkiä vaikea uskoa mutta näin vain kävi että puukolla uhkailtiin auton akkunasta. Eipä tosiaan tehnyt mieli pysähtyä ennen kuin näköetäisyys katkesi eikä sittenkään ihan heti. Ei siis ole trolli. Tyytyväinen olen siitä että itsellä piti pokka ja pääsin vielä verbaalisti hieman nokittamaan.

mm
 
Hurjalta kuulostaa. Trafi-osoitetietojen salaus vois olla siis hyödyllinen muutenkin kuin varkauksien varalta. Ettei jonain iltana odota puukkojunkkari oven takana.
 
Tänään aamupäivällä vaihdoin kaistaa Treen sisääntulotiellä ennen liikennevaloja ja takana tullut autoilija ei asiasta pitänyt vaan alkoi huutamaan. Hänellä oli vaimo ja lapset kyydissä. Jatkoin siitä Ratinan suuntaan. Hämeenpuistossa sama kaveri ajoi rinnalle ja ilmoitti seuraavansa minua niin pitkään kunnes pysähdyn ja näytti puukkoa ikkunasta kertoi ettei olisi ensimmäinen kerta kun prätkäjätkästä henki lähtisi. Naurahdin puheilleen. Tosin hän yritti seurata minua ja vielä yksissä liikennevaloissa hän tuli rinnalle ja ehdotti reilua puukkotappelua jossa katsottaisiin kuka lähtisi hengissä paikalta. Sanoin että ei ole nyt aikaa rassukoita piestä ja häivyin näköpiiristä muun liikenteen sekaan Pispalan valtatien suuntaan. En nähnyt sen kummemmin tätä puukkosankaria.

Omituista mutta totta.

mm

Siinäpä esimerkillistä toimintaa lasten nähden. Tuollaiset uhkailijat joutavat kaltereiden taa.
 
Itse ohitin viime viikolla vahingossa moottoritien omistajan. Ajeltiin Turusta Saloon päin, minä kyykyllä edellä ja mies harrikalla perässä ja poika kyydissään. Ohitettiin siinä muutama auto, vauhtia oli 120 alueella karvan vajaa 130 mittarin mukaan, eli siis ei mitään kamalaa kaahailua, ja meitäkin ohitti autot kun moottoritiellä nyt tuntuu monella olevan vauhti päällä. No, siinä jonkun auton ohitettuani palasin oikealle kaistalle ja mies perässä ja yhtäkkiä näen taustapeilistä kun joku kurvaa kauheeta vauhtia sieltä autojonosta ja sitten vetää siihen meiän taakse yhtäkkiä. Himmasin hiukan, kun en tiennyt mitä tapahtuu, ja tämä sankari rupesi ajamaan aivan kiinni mieheni takarenkaassa ja ilmeisen vihaisena. Vaarallisen näköstä touhua ja tosiaan vielä muksu oli kyydissä. Mieheni tälle autolle näyttämistä ..ööh.. käsimerkeistä päätellen kyseessä ei ollut siviilipoliisi, joten käänsin sitten kahvasta että päästään eroon siitä hullusta. Otin kunnon spurtin, samoin mies, ja tämä vaan tulee perässä kuin mikäkin.. No, sitten ohitin siinä jonkun asuntoauton ja päätin sen eteen mennä ajelemaan, että jospa se seko menis ohi. Asuntoauton eteen kun oli helppo himmata vauhtia kun se ei ajanu ees sataa, eli en sitä silti häiritsisi. No ei, kun tämä kurvaa edelleen taakse aivan kiinni takarenkaaseen vaikka ajeltiin reilusti alle sallitun. Tässä kohtaa mua ei enää huvittanu leikkiä, joten käänsin sitten kahvaa niin että sillä ei ollut mitään mahiksia pysyä perässä. Mies tuli sitten hiukan jälkeen sieltä, harrikka kun ei ihan samaa vauhtia kiihdy ku toi Busa
smile_org.gif
Sitten se lopulta jätti meidät rauhaan.
Kotiin kun päästiin niin mies sano että se oli siis vaan yksinkertasesti menettäny hermot siinä kohtaa kun ohitettiin se, eli ei tehty ees mitään vahinkoo sille huomaamattakaan, siis kiilattu tai yhtikäs mitään. Ilmeisesti vaan moottoripyörät ei oo sen lemppareita.

Tää on onneks toistaseks ainoo kokemus, enemmän on niitä ku näytetään peukkua tms.
 
Takana öykkäröivä kotilokuski vaarantaa kyydissä istuvan muksun terveyden ja turvallisuuden, mutta päätit ratkaista tilanteen raivoisalla kiihdytyksellä jossa ei autoilijalla "ollut mitään mahiksia pysyä mukana"? Etkä esim. kääntymällä liittymästä pois tai bussipysäkille pysähtymällä? Tuollaiset availut lapsi kyydissähän on tunnetusti hiton järkevää puuhaa. Turun motarilla on kuitenkin ihan kiitettävästi mahiksia poiketa tieltä pois vaikka kaakaomukilliselle hermoja viilentämään.
Tällä foorumilla aina käytetään joka tilanteessa "lapsi kyydissä" korttia tekemään kotilokuskeista rikollisia, kyllä se on niin, että se kahvaa kääntävä aikuinen useimmiten sen lapsen turvallisuuden vaarantaa. Ei pidetä niitä penskoja kyydissä jos kerran se ei ole turvallista. Itselle ei tulisi mieleenkään ajella motaria skidi kyydissä. Vaihtoehtoisia reittejä on aina.
 
Käsittämätöntä toimintaa kyllä autoilijalta. Tuollaisessa tilanteessa koittaisin jo saada rekisterinumeron ylös ja rikosilmoitus poliisille. Jos autoilija oli vielä yksin autossaa, siinä on kahden sana yhtä vastaan.

On se kumma asia tuo kateus. Ei tuo mp-harrastaminen nyt niin kallista ole, ettei siihen niin halutessaan voisi lähteä. Voipi aloittaa vaatimattomammalla pyörällä, kuten itsekin tein
smile_org.gif
 
päätit ratkaista tilanteen raivoisalla kiihdytyksellä jossa ei autoilijalla "ollut mitään mahiksia pysyä mukana"?
Jos oikein pelottaa, voi pysyä myös kotona peiton alla.

Tuo oli varmasti turvallisempi tapa ratkaista asia kuin jättää joku idiootti kiehumaan sentin päähän takarenkaasta.
 
Vain 2 vihamielistä kokemusta liikenteessä:
1. Ajelin rauhallisesti lomalta kotiin Heinolasta kohti Lahtea. Tumma Audi ajeli välillä takarenkaassa kiinni. Otin hiukan väliä kääntämällä oikeaa kättä ja himmailin Heinolassa Teboilille tauolle. Kahvilta palatessa oli sitten Hondasta (VFR750F, vakiopöntöillä) takakumi käyty puhkasemassa.  
nixweiss.gif

2. Lomalle mennessä Hondalla (VTR1000F, Micronin kokorännillä) Mäntsälän ja Lahden välillä yritti VW Passat-kuljettaja useamman kerran ajaa yli ja kiilata kaiteisiin. Sama temppu, väliä autoon ja kahvitauolle. Tällä kertaa odotin jonkin aikaa pyörän vieressä, josko sama kotilo olis ilmestynyt paikalle. Jos olis tullut, olisin soittanut samantien miekkapojat paikalle, vaan ei näkynyt.  
kaboom.gif

edit: typo
 
Takana öykkäröivä kotilokuski vaarantaa kyydissä istuvan muksun terveyden ja turvallisuuden, mutta päätit ratkaista tilanteen raivoisalla kiihdytyksellä jossa ei autoilijalla "ollut mitään mahiksia pysyä mukana"? Etkä esim. kääntymällä liittymästä pois tai bussipysäkille pysähtymällä? Tuollaiset availut lapsi kyydissähän on tunnetusti hiton järkevää puuhaa. Turun motarilla on kuitenkin ihan kiitettävästi mahiksia poiketa tieltä pois vaikka kaakaomukilliselle hermoja viilentämään.
Tällä foorumilla aina käytetään joka tilanteessa "lapsi kyydissä" korttia tekemään kotilokuskeista rikollisia, kyllä se on niin, että se kahvaa kääntävä aikuinen useimmiten sen lapsen turvallisuuden vaarantaa. Ei pidetä niitä penskoja kyydissä jos kerran se ei ole turvallista. Itselle ei tulisi mieleenkään ajella motaria skidi kyydissä. Vaihtoehtoisia reittejä on aina.
Ensinnäkin, se muksu ei ollut mun kyydissä, kuten varmaan olisit huomannut jos olisit lukenut tarkemmin. Lisäksi tämä tapahtui hieman Paimion liittymän ohitettuamme, joten matkaa seuraavaan liittymään oli ihan pirusti. Eikä siellä kyllä juuri mitään bussipysäkkejäkään ole  
smile_org.gif

Ja mitenhän moottoritie on vaarallisempi kuin vaikka samaa väliä menevä 110 -tie? Nopeus on 20 kilsaa alhaisempi, mutta siellä niitä hulluja roikkujia vasta piisaakin, kun ohitusmahdollisuuksia ei ole samalla tavalla. Olen nimittäin siellä kokenut pahimmat kiilausyritykset (siis autolla liikkuessani) kun on mennyt kanssakulkijoilla hernettä nenään kun olen esim. ohituskaistaa käyttänyt.

Edit: ja mitähän olisi tapahtunut jos olisimme johonkin pysähdyspaikkaan kurvanneet jos sellainen olisi ollut? Kuten kerroin, yritin kyllä päästää kotilokuskin ohitseni himmaamalla oikein reilusti mutta hän ei ollut siitä mahdollisuudesta kiinnostunut. Jos olisimme pysähtyneet jonnekin, olisiko tuo kotilokuski tullut perässä ja aloittanut tosissaan tappelun? En tiedä, mutta en olisi halunnut ottaa selvääkään.
 
itsellä ei ole pahempaa kuin autot kaasupohjassa närkästyneenä jostain pyyhältänyt ohi
omg.gif

mutta että yli-ajo yrityksiä sekä kiilauksiakin tapahtuu
crazy.gif

monellekos on tapahtunut onnettemuus autoilijan tahallisin toiminnan seurauksena ja miten siinä oikeudessa kävi? (jos kuski kiinni jäi...)
 
Takana öykkäröivä kotilokuski vaarantaa kyydissä istuvan muksun terveyden ja turvallisuuden, mutta päätit ratkaista tilanteen raivoisalla kiihdytyksellä jossa ei autoilijalla "ollut mitään mahiksia pysyä mukana"? Etkä esim. kääntymällä liittymästä pois tai bussipysäkille pysähtymällä? Tuollaiset availut lapsi kyydissähän on tunnetusti hiton järkevää puuhaa. Turun motarilla on kuitenkin ihan kiitettävästi mahiksia poiketa tieltä pois vaikka kaakaomukilliselle hermoja viilentämään.
Tällä foorumilla aina käytetään joka tilanteessa "lapsi kyydissä" korttia tekemään kotilokuskeista rikollisia, kyllä se on niin, että se kahvaa kääntävä aikuinen useimmiten sen lapsen turvallisuuden vaarantaa. Ei pidetä niitä penskoja kyydissä jos kerran se ei ole turvallista. Itselle ei tulisi mieleenkään ajella motaria skidi kyydissä. Vaihtoehtoisia reittejä on aina.
Ensinnäkin, se muksu ei ollut mun kyydissä, kuten varmaan olisit huomannut jos olisit lukenut tarkemmin. Lisäksi tämä tapahtui hieman Paimion liittymän ohitettuamme, joten matkaa seuraavaan liittymään oli ihan pirusti. Eikä siellä kyllä juuri mitään bussipysäkkejäkään ole  
smile_org.gif

Ja mitenhän moottoritie on vaarallisempi kuin vaikka samaa väliä menevä 110 -tie? Nopeus on 20 kilsaa alhaisempi, mutta siellä niitä hulluja roikkujia vasta piisaakin, kun ohitusmahdollisuuksia ei ole samalla tavalla. Olen nimittäin siellä kokenut pahimmat kiilausyritykset (siis autolla liikkuessani) kun on mennyt kanssakulkijoilla hernettä nenään kun olen esim. ohituskaistaa käyttänyt.

Edit: ja mitähän olisi tapahtunut jos olisimme johonkin pysähdyspaikkaan kurvanneet jos sellainen olisi ollut? Kuten kerroin, yritin kyllä päästää kotilokuskin ohitseni himmaamalla oikein reilusti mutta hän ei ollut siitä mahdollisuudesta kiinnostunut. Jos olisimme pysähtyneet jonnekin, olisiko tuo kotilokuski tullut perässä ja aloittanut tosissaan tappelun? En tiedä, mutta en olisi halunnut ottaa selvääkään.
Sisäänlukutaidossa ei ole vikaa. Tuskin se miehesi jäi rauhallisesti ajelemaan kilometrin päähän, vai kuinka? Tyylejä on monia, pointtini oli se, että kuka oikeasti on hyötynyt koskaan siitä, että lähtee ajossa nöitä törppöjä kotilokuskeja "opettamaan"... itse koen turvalliseksi olla provosoitumatta autoilijoiden käytöksestä, varsinkin kun on muksu matkassa. Mutta kuten sanottu, jokainen tyylillään.

Enkä vielä vielä toistaiseksi ole kokenut tarpeelliseksi jää peiton alle pelkäämään. Joskus kyllä möröt ahdistaa .
 
Kuten jo sanoin, ei se mieheni tullut samaa vauhtia kuin mä. Ja siis mitenköhän mä "opetin" sitä kotilokuskia, mähän vaan yritin päästä siitä eroon!?

Eli kun sitä liittymääkään siellä ei ollut ja vauhdin hidastaminen ja ohi päästäminen ei auttanut, niin mitä tuossa tilanteessa olisi sun mielestä pitänyt tehdä?

Ja vielä toistan kysymykseni siitä, miten tuo 110-tie on turvallisempi kuin moottoritie?
 
Mä oon vielä hengissä, joskin sairastunut moottoripyöräilyn mukaansa tempaavaan elämäntapaan jo alta kymmenvuotiaana. Sillon tuli istuttua faijan kyydissä millon milläkin pyörällä oltiin liikenteessä, ja yhtenä kesänä ei päivääkään ettei yli kahtasataa. Myös silloin oli ihmisiä joita vitutti jos prätkällä ajoi ohi, ja siihen aikaan ei ollut nettiä jossa itkeä asiasta vaan asiat ratkaistiin joko järkeä puhumalla taikka takomalla sitä päähän.

Lienen piloilla, mut toisaalta, sillon ihmiset järkyttyivät paljon nykyistä vähemmän eikä lapset olleet vaarassa edes naapurikorttelissa.

Kummalliseks on menny tämä meininki..

no mutta, jatkakaa..
 
Itse ohitin viime viikolla vahingossa moottoritien omistajan. Ajeltiin Turusta Saloon päin, minä kyykyllä edellä ja mies harrikalla perässä ja poika kyydissään. Ohitettiin siinä muutama auto, vauhtia oli 120 alueella karvan vajaa 130 mittarin mukaan, eli siis ei mitään kamalaa kaahailua, ja meitäkin ohitti autot kun moottoritiellä nyt tuntuu monella olevan vauhti päällä. No, siinä jonkun auton ohitettuani palasin oikealle kaistalle ja mies perässä ja yhtäkkiä näen taustapeilistä kun joku kurvaa kauheeta vauhtia sieltä autojonosta ja sitten vetää siihen meiän taakse yhtäkkiä. Himmasin hiukan, kun en tiennyt mitä tapahtuu, ja tämä sankari rupesi ajamaan aivan kiinni mieheni takarenkaassa ja ilmeisen vihaisena. Vaarallisen näköstä touhua ja tosiaan vielä muksu oli kyydissä. Mieheni tälle autolle näyttämistä ..ööh.. käsimerkeistä päätellen kyseessä ei ollut siviilipoliisi, joten käänsin sitten kahvasta että päästään eroon siitä hullusta. Otin kunnon spurtin, samoin mies, ja tämä vaan tulee perässä kuin mikäkin.. No, sitten ohitin siinä jonkun asuntoauton ja päätin sen eteen mennä ajelemaan, että jospa se seko menis ohi. Asuntoauton eteen kun oli helppo himmata vauhtia kun se ei ajanu ees sataa, eli en sitä silti häiritsisi. No ei, kun tämä kurvaa edelleen taakse aivan kiinni takarenkaaseen vaikka ajeltiin reilusti alle sallitun. Tässä kohtaa mua ei enää huvittanu leikkiä, joten käänsin sitten kahvaa niin että sillä ei ollut mitään mahiksia pysyä perässä. Mies tuli sitten hiukan jälkeen sieltä, harrikka kun ei ihan samaa vauhtia kiihdy ku toi Busa
smile_org.gif
Sitten se lopulta jätti meidät rauhaan.
Kotiin kun päästiin niin mies sano että se oli siis vaan yksinkertasesti menettäny hermot siinä kohtaa kun ohitettiin se, eli ei tehty ees mitään vahinkoo sille huomaamattakaan, siis kiilattu tai yhtikäs mitään. Ilmeisesti vaan moottoripyörät ei oo sen lemppareita.

Tää on onneks toistaseks ainoo kokemus, enemmän on niitä ku näytetään peukkua tms.
Näitä moottoritien omistajia löytyy ihan jos on itsekkin auton ratissa, ajelen noita motareita paljon työpuolesta vakkari päällä ja meillä on töissä oikein vitsiä heitetty noista, että jos saa jonkun kiinni ja siirttyy ohituskaistalle niin toinen alkaa polkemaan kaasua, siinä sitten kun aikansa ajelee niin toinen himmaa ja ohikin pääsee (sitten asia ihan erikseen nämä ketkä ajaa 80kmh 100kmh alueella ja kun tulee ohituskaista niin sitten vedetään oikeasti se 120kmh ja kun se loppuu niin taas ajetaan 80kmh
biggrin.gif

No mutta joo noista "omistajista" niin kyllä näitä vaan piisaa ketkä lähtee perään roikkumaan motarilla, tiedä sitten mistä se johtuu. Siellä ne keikkuu ja onnessaan ottaa firman nimeä ylös ja sitten tulee sähköpostia ilman minkäänlaisia yhteystietoja "kun teidän firman auto siis ajo niinku niin kovaa", todellisuudessa se 125kmh.

edit: autoillessa noista ei jaksa edes välittää, miksi edes huomioida kun tietää, että itse ei ole mitään tehnyt.

Mutta miksi tämän ketjun aloitin, niin on ihan siksi, että motolla noita sormia on heilunut ja sitä mietin ja ihmettelin. Niin sitä vaan oppii vastaostetusta prätkästäkin jotain ja osaa sen muuttaa taas "hyväksytyksi".
 
Kuten jo sanoin, ei se mieheni tullut samaa vauhtia kuin mä. Ja siis mitenköhän mä "opetin" sitä kotilokuskia, mähän vaan yritin päästä siitä eroon!?

Eli kun sitä liittymääkään siellä ei ollut ja vauhdin hidastaminen ja ohi päästäminen ei auttanut, niin mitä tuossa tilanteessa olisi sun mielestä pitänyt tehdä?

Ja vielä toistan kysymykseni siitä, miten tuo 110-tie on turvallisempi kuin moottoritie?
Vastasit itse itsellesi koskien 110 tien turvallisuutta verraten motariin jissa omien sanojesi mukaan häiriköstä pääsee eroon vain kiihdyttämällä kun pysähtyä. Ja kuten sanoin, niin jokainen tyylillään.
 
Omituinen lauserakenne, mutta jotenki siitä ehkä selvää saa
smile_org.gif
Pointti mulla oli siinä 110-tiessä se, että siellä mulle ainakin on sattunu noita hulluja tielle paljo enemmän ku motarilla..

Enkä vieläkään tiedä miten sun mielestä ois pitäny toimia tossa tilanteessa?
 
Kuka niitä sivullisten touhuja ehtii tarkkailla? Joskus on näkökentän laidalla ollut jotain sutinaa, mutta en ole jäänyt pohtimaan mistä oli kyse.
 
biggrin.gif
mää tykkään 110tiestä salosta molempiin suuntiin ...
biggrin.gif

on paljon mukavampi ajaa maxilla kun ei tarvii mennä motarille, ja 110 tie on hyvin hiljainen nykyään, esim. viime vkl. kiikalassa kiihdytyskisat, samaan suuntaan 3 autoa ,vastaan ei tullut ketään...
062802jumpie_prv.gif

en muista koska olisin nähnyt sinivalkoista autoa...
nixweiss.gif
 
Anfiskaa selvästi ahdistaa joku
pftroest.gif
, anna ku mä vähän silitän.

Nasulle- Oikea ratkaisu tilanteessa, mutta itse asetan lapsen MP:llä takapenkin ratsastamisen kahteen kertaan mietittäväksi asiaksi. (tosin mielipiteitä monia).

Itselle ei ole suuremmin nyrkkiä heiluteltu, aiheutettu vaaratilanteita tai muutenkaan kilahdeltu. Pikkupoikien + "skoba" poikien "Hanaa" merkki on ollut ainoita käsimerkkejä.
Muutama lapsonen ja pyörätuoli-ihminen on heilutellut, toki ystävällisesti takaisin heiluttelen.

Ei huomaa, että olen yövuorossa. Teksti sekavaa.
 
biggrin.gif
mää tykkään 110tiestä salosta molempiin suuntiin ...
biggrin.gif

on paljon mukavampi ajaa maxilla kun ei tarvii mennä motarille, ja 110 tie on hyvin hiljainen nykyään, esim. viime vkl. kiikalassa kiihdytyskisat, samaan suuntaan 3 autoa ,vastaan ei tullut ketään...
062802jumpie_prv.gif

en muista koska olisin nähnyt sinivalkoista autoa...
nixweiss.gif
Joo on siellä ihan kiva ajella, kyllä me monesti Turkuun mennään sitä pitkin, mutta kyllä siellä enemmän niitä kaheleita on, tai ainakin siellä sen huomaa paremmin.. Tai ehkä mä huomaan eri tavalla kun kuljen joka päivä jo kuudetta vuotta..
Nii ja vink vink, ei oo kauaa ku oli moposmurffi siellä kytiksellä ohituskaistan alussa mettätien puolella
smile_org.gif

TeGGe: meiän muksu on 13-vuotias, eli osaa kyllä jo hyvinkin istua siellä, ja varusteet tietty on päällä.
 
Back
Ylös