Täällä kaakonkulmalla liikkuu muuta maata enemmän itänaapurin autoilijoita ja usein heidän ajokäytöksensä on vähintään omituista. Antakaa kommentteja ja kertokaa kohdallenne sattuneista tilanteista.
Näin tänä aamuna:
tulin ramppia pitkin kohti kutostietä kun yht äkkiä edellä ajava naapurimaan kansalainen laittoi hätävilkut päälle ja teki u-käännöksen vasempaan kaarteen ulkoreunaan päin. Siinä sitten äkkiä päättämään mitä tehdä. menossa pitkä kaarre, pyörä kallistettuna ja tienpinnassa hiekkaa. Äkkiä pyörä pystyyn jarrutus ja kääntö aivan sisäreunaan. Onneksi kaarteen sisäreunassa pitoa oli riittävästi. Kuten me kaikki tiedämme on rampit yksisuuntaisia joten jatkoi veli venäläinen matkaansa kiellettyyn ajosuuntaan. No tällä kertaa tilanteesta selvittiin säikäyksellä ja kansainvälisillä sormimerkeillä.
kotisivut