Rengas sanoi:En tiedä onko missään maassa samanlaista bonusjärjestelmää kuin Suomessa.
Erikoista on se, että maksetaan heti alussa kallista vakuutusmaksua vaikka mitään vahinkoa ei ole sattunut.
Varsinkin nuoria uusi kuljettajia kohtaan aika kohtuutonta.
Voisi olla niin esim. Aloitusmaksu millä lähdetään olisi n.50% joka nousisi maltillisesti jos et kolaroi. Taas jos vahinko sattuisi, niin joutuisi maksamaan enemmän, eli vahingosta korotus huomattavasti enemmän.
No niin tai näin, meillä vaan monessa asiassa varsinkin nuoria "rokotetaan" moninkertaisesti.
Onneksi aurinko hiukka pilkistää kevään tulon merkiksi pilven reunan takaa.![]()
Mun mielestäni pitäisi laskea kuinka paljon enemmän aloittelevat kuljettajat tekevät vahinkoa ja laittaa lähtötaso tälle tasolle. Jos nuorien 0 bonuksella maksellaan meidän wanhojen vahinkoja niin ehdottomasti heti alkuun asian korjaava bonus %, mutta jos näin ei tapahdu niin sitten nykykäytäntö on oikeudenmukaisempi..
Periaatteessa vakuutusten pitäisi olla niin että kaikki ryhmä maksavat omat vahinkonsa, ja tosiaan mulle suuri kysymys on siinä että maksavatko (muka) automiehet mopomiesten vahinkoja? Itse en tähän usko, enkä usko jotain sini-puna-vihreässä kuplassaan elävää virkaloistakaan vaan tämä asia täytyy saada läpinäkyväksi! Kuten moni muukin asia.

