Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
sami1024 sanoi:Liikennevakuutuksen hinnoitteluperusteet määrätään pitkälti laissa, joten yhtiöillä ei ole kovin paljon mahdollisuutta suorittaa kuvailemaasi valikointia. Hinnoittelun pitää olla suhteessa korvausmenoihin, eikä se saa olla syrjivä. Ainakin osittain yhtiökohtaiset erot selittyvät myös sillä, että kyseinen yhtiö vaan on sattunut joutumaan kalliisti maksumieheksi juuri sille pyörämallille.
Kaskojen suhteenhan hinnoittelu on sitten vapaata, eikä niitä ole edes pakko myöntää ellei halua. Esimerkiksi Popvakuutus kieltäytyy varkausvakuutuksesta isoon osaan KTM:n malleja.
rellonen sanoi:Sanoit sen juuri itse, hinnoittelu perustuu korvausmenoihin mutta ei siellä sanota että Kotari ja Gessu pitää olla samanhintainen. Muutenhan kaikilla pyörillä merkistä ja mallista riippumatta olisi sama hinta.
Hyvä, kun pääsit muutaman vuoden halvemmalla.Jote sanoi:Olen muutaman vuoden ajellut pääasiassa pääkaupunkiseudulla vaikka osoite on ollut paljon pohjoisemmassa. Nyt kun postinumero vaihtui uudellemaalle, niin laskurit tarjoavat halvimmillaankin n. 20-25% kalliimpia vakuutuksia. Mikään ei siis ole muuttunut ajopaikoissa tai ajotavassa.
äijän köllykkä sanoi:Vertailin eri yhtiöitä.Aktia vakuutus antoi -30% kampanian ensimmäiselle vuodelle.Kannattaa käydä laskemassa.
-perttu- sanoi:Uteliaisuuttani kävin katsomassa, mutta antoivat hinnan ainoastaan liikennevakuutukselle. Johtuisiko siitä, että pyörällä jo ikää 25 vuotta... ei jatkoon!
Miten ihmeessä sait täyskaskon tuohon hintaan.Superpilot sanoi:BMW R1100GS vm. 1995
Liikennevakuutus 64.80
Täyskasko 124.90
Yhteensä 189.70 euroa
Iffistä , koko vuosi liikenteessä ja täydet bonukset.
Jote sanoi:Olen muutaman vuoden ajellut pääasiassa pääkaupunkiseudulla vaikka osoite on ollut paljon pohjoisemmassa. Nyt kun postinumero vaihtui uudellemaalle, niin laskurit tarjoavat halvimmillaankin n. 20-25% kalliimpia vakuutuksia. Mikään ei siis ole muuttunut ajopaikoissa tai ajotavassa.
Pekkavee sanoi:Miten ihmeessä sait täyskaskon tuohon hintaan.
Minulla maksaa Vantaalla osakasko tuon verran samaan pyörään.
Pyörä on kyllä 1999.
Pekkavee sanoi:Miten ihmeessä sait täyskaskon tuohon hintaan.
Minulla maksaa Vantaalla osakasko tuon verran samaan pyörään.
Pyörä on kyllä 1999.