No niin - oli muutaman viikon aikalisä ajeluista ja pyörän laitosta, mutta nyt jo niin pitkällä että vakionopeusäädin pelaa niin kuin pitääkin.
Pyörä siis 1150RT -01 ja säädin Rostran 250-1225 sekä sarveen ohjain 250-3593.
Liittymiä pyörän järjestelmiin on sähköjen lisäksi oikeastaan vaan kolme: säädin tarvitsee toimiakseen pyörimisnopeustiedon, ja kytkimen tai jarrun painaminen pudottaa säätimen pois päältä. Itse asennus sujui aika pitkälle
BMWSporttouring -ohjeen mukaisesti; säätimen ruuvasin samaan paikkaan vaimentimen etupuolelle ja kiinnityskin samalla tavalla runkoon.
Ehkä haastavin vaihe oli mekaaninen osuus kun piti sovittaa säätimen vaijeri kaasuvaijerin rinnalle.
Bokserikone kun on, niin akkukotelon alla on hyvin piilossa kotelo - bowden box - jossa kahvalta tuleva vaijeri ohjaa välipyörän avulla kummallekin pytylle lähteviä lyhyitä vaijereita. Onneksi Bemarin suunnittelijat ovat olleet erityisen fiksuja ja laittaneet pyörän keskelle valmiiksi ylimääräisen uran, johon säätimen vaijerin voi laittaa. Alimpaan tulee kaasukahvan vaijeri ja ylimmän vastakkaisille puolille oikean ja vasemman puolen varpit. Olisiko ollut tuolloin jo vakkari kuitenkin suunnitteilla?
Kuvassa vanha ja uusi vierekkäin - 'Remelillä' ja hyvin ohuella laikalla ura auki loppuun saakka.
Cruiselta tuleva vaijeri oli kovin pitkä joten katkaisin n 30cm pois. Bemun vanhasta kaasuvaijerista lainasin hahlonipan jota vähäsen lyhensin, hiukan pyöristin toista päätä ja vielä ohensin millin, puolitoista jotta riittäisi pienempi reikä jakopyörän kylkeen. Säätimen mukana tuli pussillinen jos jonkinlaista nippeliä ja ruuvia; tästä löytyi sopiva lukkoprikallinen mutteri jonka pystyi kiertämään kuin jengoilla muoviseen vaijerin kuoreen. Omista varastoista kaivelin vastaavan tuumakierteisen mutterin jota vielä ohensin jotta mahtuisi paremmin kotelon sisäpuolelle. Uuden ja kaasuvaijerin nipan reikien väliin kannattaa jättää ainakin n 3 mm ehjää, että väli kestää.
Lopuksi tein vaijeriin nipan sisään mahtuvan pään. Tämän tein paksuseinäisestä kaapelikengästä ja pusersin koaksiaalikaapelien liittimien puristuspihdeillä. Pihdeissä viisi vaihdettavaa leukasarjaa ja näistä valitsin sopivankokoisen kolon jolla puristin. Lopuksi vielä varmuuden vuoksi tinaus.
RT:ssähän on kuuluisat servo-integraali-ABS-jarrut ja vastaavasti anturit edessä ja takana, mutta kun ohjeen tekijä ei ollut saanut näitä toimimaan Rostran kanssa, tilasin sarjan mukana anturin - speed sensor 250-4165. Jarrulevyn torx -ruuvien koloihin liimasin epoksilla viisi neodyymimagneettia. Halkaisija 4mm x 4mm SN-4X4 ja Vaasan Elektroniikkakeskuksesta löytyi hyllytavarana, hinta 0.5e kpl.
Säädin putoaa pois päältä kun vaalean vihreä johdin menee maihin, ja tämän voi kytkeä suoraan kytkinkahvan mikrokytkimeltä harmaaseen naruun. Sen sijaan violetti jarrulle menevä johdin pitää kääntää releellä maihin kun jarruvalo syttyy.
Testiohjelma ei mennyt läpi jos vaalean vihreä kytkimen johto oli kiinni, punainen ledi jäi palamaan. Mutta kun otti kytkimen narun irti, meni testimode läpi manuaalin mukaan.
Asetukset extra low, 3700 p/km, 8 cyl/low , sine wave, automatic, open circuit
Sarveen tuleva ohjain on aika pienikokoinen, keinuvivut pieniä, painettaessa tuntuma aika jäykkä, varsinkin hanskat kädessä, mutta pääasia on että vakkari toimii tarvittaessa ja vastaa juuri sitä mitä halusinkin. Normaalisti muutaman tunnin ajoissa en säädintä tarvitse, mutta ajallisesti pitemmissä RP-ajoissa on mukava silloin tällöin lepuuttaa kaasukättä.
Vasempaan sarveen ei enää juuri lisää vehkeitä mahdu ja peilistäkin pitäisi nähdä..
Ylimpänä 2m/70cm radioamatööriradion käyttölaite, FM radio samalla (itse radio lokerossa),
sitten mustassa muovirasiassa takin ja istuimen lämmityksen potikat, merkkivalot ja takin lämmityksen kytkin. Punainen ledi toimii nyt vakkarin valona. Kahvan alapuolella vielä radion punainen ptt -nappi ja sen alapuolella istuimen lämmityksen kytkin
Jatkotoimenpiteet ..
Tarkoitus on korvata Rostran ohjain BMW:n omilla isoilla keinuvivuilla.
Ja utelias kun olen rupesin ihmettelemään, miksei ohjeen tekijä saanut pyörän omia antureita toimimaan Rostran kanssa. Ensin laskin anturien reikälevyt - takana 84 ja edessä 99 koloa. Takapyörän kehäksi sain n 2010mm (170/60 17 Angel GT).
Säätimessä valitaan neljällä dippikytkimellä 16 vaihtoehdosta kilometrin matkalla tulevien pulssien määrä ja maksimi on 24000 pulssia. Takapyörä pyörähtää kilometrin matkalla 497.5 kertaa joten kokonaismääräksi tulee 41791 pulssia joten ei ihme ettei pelittänyt. Etupyörästä tulee vielä enemmän eli n 49250 pulssia kilometrillä.
Takapään anturin liitin löytyy oikealta puolelta runkoputkesta aivan kyytiläisen penkin kohdalta, ja varovasti johdoista mattopuukolla eristettä pois sen verran että sain kuparia näkyville. Sitten kiikutin oskilloskoopin istuimelle, pyörään virrat päälle ja käsin kun takapyörää pyöritti, näytti toisesta narusta tulevan sievää kanttiaaltoa. Takapään pulssit jos jakaisi kahtia, pitäisi jo kelvata Rostralle. Radio-/digitaalitekniikan perusasioita on signaalin kertominen ja jakaminen, ja signaalin jako kahtia pitäisi periaatteessa sujua yhdellä piirillä. Laatikosta löytyi 74LS90, johon löytyy suoraan kytkennät jako kahteen , kolmeen ja viiteen, sitten tavallinen optoerotin 4N25 eteen. Kummatkin ovat 5v piirejä joten vielä 5v regulaattori syöttämään sähköä ja vähän suodatusta. Tutkimukset jatkuvat - ei muuta kun magneetit pois ja takapyörän anturista pulssit säätimelle..