• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Uhkaavia pilviä nousi EU:n suunnalta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja lunastar
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Lainaan omaa tekstiäni vaikka se vähän huonon tavan mukaista onkin:

"Moottoripyörien katsastustahan puolustellaan yleisesti turvallisuusnäkökohdilla, mutta moottoripyörien onnettomuuksiin johtaneiden syiden listalla tekniset viat eivät ole merkitsevässä asemassa. Lisäksi näistä vähistäkin teknisistä vioista, jotka onnettomuuksien syntyä ovat edesauttamassa, suurimmaksi paljastuu DEKRA:n tutkimuksessa virheelliset rengaspaineet (joita ei voida katsastuksella valvoa!)"

Eli jopa DEKRA, joka Saksassa mm. katsastuksia puuhaa, on todennut, että tekniset viat eivät ole merkittävä tekijä sikäläisissä mp-onnettomuuksissa. Miksi valvoa jotain, joka ei ole ongelma? Siksi, että sillä voi nyhtää vähän perkeleesti rahaa moottoripyöräilijöiltä
 
Niinno, mun mielestä rahastus on joka tapauksessa ongelma vaikka rahastaja olisikin kotimainen. Mutta tosiaan, kiitos vaan Kimmo Sasi.
 
Voi hyvää päivää jos ei saa enää omarakenteista tankkia pyörään laittaa! On se iso asia jonka puolesta pitää alkaa narisemaan...

Oikeasti, jos joku viitsisi lukea tuon EU:n ehdotuksen, selviäisi sieltä sekin asia, että tuo hyväksyntä osille yms. muutoksille koskee sellaisia jotka

a. vaikuttavat vehkeen tyyppihyväksyntään
b. vaikuttavat vehkeen ympäristöpäästöihin

Ei tuossa oikeasti mitään ongelmaa ole, hyvä juttu on siellä tekeillä.
 
no ei välttämättä iso asia valtion mittakaavassa, mutta joillekkin yksityishenkilöille kenties. miksi luoda turhanaikaisia rajoitteita
ja koko paketissa tais olla kyse muustakin kuin pelkistä bensatankeista...
 
Täällä tapeltiin tästä katsastusasiasta jo parina viimevuotena ja silloinkin hämmästyttävän suurella osalla oli tämä perin outo nykyaikainen asenne: ei koske mua, ei kiinnosta. Tämä on kummallista, mutta eihän voi vaatia että kaikki ajaisi samaa asiaa. "Yhtä suurta perhettä, kaveria ei jätetä, brotherhood jne." nämä ovat taaksejäänyttä vanhanaikaista elämää. Foorumeilla vittuillaan nimimerkkien takanta ja elävässä elämässä ei auteta kaveria koska sillä on kyykky tai kustomi. Ollaan kaikki nykyaikaisen vittumaisia toisillemme eikä välitetä enää mistään. Hyvinvointimme on tulevaisuudessa taattu, varmasti.

Hei nyt oikeesti, tämmösestä asiasta on turha veistää huumoria koska pilkan kohteena olemme me kaikki jotka ajamme prätkillä, vakioilla tai rakennetuilla. Mikäli lobbaajat saa tuon oman etunsa varmistettua ja ajettua tommoset järjettömyydet läpi, katsastamme me pyörämme nöyränä ja annamme sen ajan, rahan ja vaivan hampaat irvessä sille suikkapäälle joka kattoo palaako sun pyörässäs ABS -merkkivalo ja onko siinä e-hyväksytyt heijastimet. Kirjotellaan sitten kaikki yhdessä foorumille että ois pitäny tehdä jotain?
 
Voi hyvää päivää jos ei saa enää omarakenteista tankkia pyörään laittaa! On se iso asia jonka puolesta pitää alkaa narisemaan...

Oikeasti, jos joku viitsisi lukea tuon EU:n ehdotuksen, selviäisi sieltä sekin asia, että tuo hyväksyntä osille yms. muutoksille koskee sellaisia jotka

a. vaikuttavat vehkeen tyyppihyväksyntään
b. vaikuttavat vehkeen ympäristöpäästöihin

Ei tuossa oikeasti mitään ongelmaa ole, hyvä juttu on siellä tekeillä.
Helppoa sulla on sanoa kun olet tyytyväineen siihen mitä sulla on kun turhatekiltä saa tuhansilla € varusteita ja olet valmis sitä maksamaan,mitä olet kans tehnyt.

Ei ole välttämättä jokainen yhtä rikas kun sinä ja välttämättä ei joka pyörään saa kaikkea mitä haluaa turhatekilta mikä on rakenettu bemarin ympäri.

Et jos se on sulle hyvää päivää kun on asenne vitut mä muista ku ei mulle kuuluu,mulla on hyvä olla niin se on toinen asia.

Helppo sull on siin ihmetellä mitä me muut itketään kun et kummiskin tajua sitä.
Moottoripyöräily on niin paljon muuta kun se että on tyhjentänyt turhatekin hyllyt kun on omaa bemaria varustellut.

Ihmettelen suuresti just tommosta asenetta???
Täällä tulen minä ja just silleen on AINOA OIKEA TAPA
baaa.gif
 
Täällä tapeltiin tästä katsastusasiasta jo parina viimevuotena ja silloinkin hämmästyttävän suurella osalla oli tämä perin outo nykyaikainen asenne: ei koske mua, ei kiinnosta. Tämä on kummallista, mutta eihän voi vaatia että kaikki ajaisi samaa asiaa. "Yhtä suurta perhettä, kaveria ei jätetä, brotherhood jne." nämä ovat taaksejäänyttä vanhanaikaista elämää. Foorumeilla vittuillaan nimimerkkien takanta ja elävässä elämässä ei auteta kaveria koska sillä on kyykky tai kustomi. Ollaan kaikki nykyaikaisen vittumaisia toisillemme eikä välitetä enää mistään. Hyvinvointimme on tulevaisuudessa taattu, varmasti.

Hei nyt oikeesti, tämmösestä asiasta on turha veistää huumoria koska pilkan kohteena olemme me kaikki jotka ajamme prätkillä, vakioilla tai rakennetuilla. Mikäli lobbaajat saa tuon oman etunsa varmistettua ja ajettua tommoset järjettömyydet läpi, katsastamme me pyörämme nöyränä ja annamme sen ajan, rahan ja vaivan hampaat irvessä sille suikkapäälle joka kattoo palaako sun pyörässäs ABS -merkkivalo ja onko siinä e-hyväksytyt heijastimet. Kirjotellaan sitten kaikki yhdessä foorumille että ois pitäny tehdä jotain?
^Lainaan, että saa ihmiset lukea toiseenkin kertaan.^
 
Voi hyvää päivää jos ei saa enää omarakenteista tankkia pyörään laittaa! On se iso asia jonka puolesta pitää alkaa narisemaan...

Oikeasti, jos joku viitsisi lukea tuon EU:n ehdotuksen, selviäisi sieltä sekin asia, että tuo hyväksyntä osille yms. muutoksille koskee sellaisia jotka

a. vaikuttavat vehkeen tyyppihyväksyntään
b. vaikuttavat vehkeen ympäristöpäästöihin

Ei tuossa oikeasti mitään ongelmaa ole, hyvä juttu on siellä tekeillä.
No kerroppa mitä vitun hyvää siellä on tekeillä, mitä positiivista näet tuommoisessa asiassa? Itse kun en löytänyt yhtään...
 
jep. yhdyn jazzon sanoihin. lopulta me kaikki olemme samoja motoristeja ja yhtä helppoja kaataa, virkamiesvalloin ja väkivalloin.
 
Voi hyvää päivää jos ei saa enää omarakenteista tankkia pyörään laittaa! On se iso asia jonka puolesta pitää alkaa narisemaan...

Oikeasti, jos joku viitsisi lukea tuon EU:n ehdotuksen, selviäisi sieltä sekin asia, että tuo hyväksyntä osille yms. muutoksille koskee sellaisia jotka

a. vaikuttavat vehkeen tyyppihyväksyntään
b. vaikuttavat vehkeen ympäristöpäästöihin

Ei tuossa oikeasti mitään ongelmaa ole, hyvä juttu on siellä tekeillä.
No kerroppa mitä vitun hyvää siellä on tekeillä, mitä positiivista näet tuommoisessa asiassa? Itse kun en löytänyt yhtään...
No ei tuossa mitään huonoakaan ole, ihan hyvä että kaikenmaailman virivirit saadaan tieltä pois.

Tuo smoton julkaisu vain aiheen tiimoilta kolahtaa, suurin ongelma tuon mukaan on että omaa tankkia ei saisi enää. Ihan kuin kaverit ei olisi oikeasti lukeneet tuota esitystä, eihän se sitä tarkoita tai poista sitä.

Kaverit vaan joutuu miettimään asioita hieman enemmän eli missä ongelma?
 
Luettelepa noi kaiken maailman virivirit.
Etenkin ne mitkä pitäis saada pois tien päältä,sen jälkeen voit pistää muutama tunti/vuorokausi siihen että luettelisit ne "virivirit" mistä sulla ei ole hajuakaan mutta pois pitäis saada,jostain kumman syystä?
Vaikka ne ei yhtään pyörän turvallisuutta huononna,päinvastoin niin monesti pyörä käyttäytyy paljon paremmin sen jälkeen!
Juu,nää menee saman pykälän/kirveen alle!

Vai pitäiskö joka pyörässä olla kaiken maailman sähköiset tillpehöörit ettei kuski tarvii muuta tehdä kuin painaa nappia ja autopilotti hoitaa loput?
Normi huoltona vois lisätä tankkaus ettei vahingossa pistää sitä pikkasen "halvempaa" tavaraa tankkiin?
Tosi motoristimeininkiä
biggrin.gif

Toi sun mielestä viriviri ei oikein kerro yhtään mitään?
Vai tarkoititko virivirinä esimerkiksi bemarin katalysaattorin poisto ennen ulkomaan (venäjä sun muut) reissua?
Eihän sekään ole viriviriä,vai mitä
confused_orig.gif

Olet vissin ihan itsekkin rikkonut tulevia pykäliä mitä täällä olet nimennyt A ja B?

Mutta ihan hyvä juttuhan se on?
Vissin?
Vai???

Otetaan vaikka tosta tankista vielä kun nytt on siihen takerettu.
Se että ite harrastat sitä moottoripyöräilyä pikitietä pitkin ei tarkoita sitä että kaikki olisivat pakotettuja siihen,sun mieltymyksen mukaan,MONI valkokilpipelikin varustetaan ite tehdyllä alumiinisella tankilla (korvaa vakiotankin) että saa sitä nestettä vähän enemmän mukaan,mutta sen varmaan tiesit jo?
 
^Kehottaisin lukemaan ja ymmärtämään tekstin ennen noita sammakoita. Se asetusehdotus todellakin kieltää melkein kaiken roplaamisen, bensatankki on vain yksi pikkujuttu muiden joukossa. Se lienee mainittu esimerkkinä, koska tähän asti bensatankkia on saanut muokata tai sen on saanut tehdä vaikka ihan itse. Ja on noita tehtykin, eivätkä ne vuoda.

Mä en ymmärrä alkuunkaan, mitä hyvää tossa harrastajan kannalta on. Oon ton asetusehdotuksen lukenut läpi N kertaa, enkä vielä ole positiivista asiaa sieltä löytänyt. Sen sijaan isojen valmistajien kannalta siellä on paljon sellaista, joka edesauttaa rahantuloa. Tai niin ne ainakin luulevat.

Mitä pitäis tehdä? Vaikea sanoa. SMOTO ei ole munaton järjestö, mutta painiskelee resurssipulassa. Resursseilla tarkoitan tässä tekijöitä, niitä kun ei ole kuin kourallinen. Sama koskee MMAF:aa.

Olin SMOTO:n ja MMAF:n hommissa öpaut kahdeksan vuotta. Viimeiset vuodet hoidin mun tontille kuuluneita asioita erilaisissa viranomaisissa käytännössä yksin, kun SMOTO:n toiminnanjohtajalle annettiin rahan puutteessa kenkää. Ryydähdin. En jaksa enää.
 
Voi hyvää päivää jos ei saa enää omarakenteista tankkia pyörään laittaa! On se iso asia jonka puolesta pitää alkaa narisemaan...

Oikeasti, jos joku viitsisi lukea tuon EU:n ehdotuksen, selviäisi sieltä sekin asia, että tuo hyväksyntä osille yms. muutoksille koskee sellaisia jotka

a. vaikuttavat vehkeen tyyppihyväksyntään
b. vaikuttavat vehkeen ympäristöpäästöihin

Ei tuossa oikeasti mitään ongelmaa ole, hyvä juttu on siellä tekeillä.
No kerroppa mitä vitun hyvää siellä on tekeillä, mitä positiivista näet tuommoisessa asiassa? Itse kun en löytänyt yhtään...
No ei tuossa mitään huonoakaan ole, ihan hyvä että kaikenmaailman virivirit saadaan tieltä pois.

Tuo smoton julkaisu vain aiheen tiimoilta kolahtaa, suurin ongelma tuon mukaan on että omaa tankkia ei saisi enää. Ihan kuin kaverit ei olisi oikeasti lukeneet tuota esitystä, eihän se sitä tarkoita tai poista sitä.

Kaverit vaan joutuu miettimään asioita hieman enemmän eli missä ongelma?
Jos kielletään nämä "kaikenmaailman virivirit", niin tapetaan tuhansien eurooppalaisten harrastus ja vastineeksi ei saada mitään, ei yhtään mitään todellista hyötyä. Kyse ei ole pelkästään omatekoisten tankkien kieltämisestä (/tarpeettoman tiiviystestin määräyksestä), vaan käytännössä kaikkien moottori- ja pakoputkimuutosten, välitysten muuttamisen, yms.  kieltämisestä. Sellaista modausta ei olekaan, etteikö sillä voitaisi väittää olevan vaikutusta päästöihin. Esim. Suomen kaikkien moottoripyörien osuus koko maan päästöistä on promilleja ja viritysten kieltämisen vaikutusta siihen tuskin voi edes mitata muuten kuin mielipahassa. Virikiellon valvonta (vaikka sitä ei tässä vielä mainitakaan) taas hoituu sen jälkeen kätevästi vuosikatsastuksella, joka aiheuttaa täysin tarpeettomia kustannuksia ja taaskaan vastineeksi ei saa mitään perusteltavaa hyötyä. Perusteluksi ei kelpaa "kaikki on muutenkin kallista", jos vastinetta ei ole.
Minustä nämä ovat ongelmia, mutta nehän eivät kosketa sinua, koska rahamiehenä ajat tietenkin vain uusilla ja vakioilla pyörillä.
 
Lisään vielä, että jo nykyinen laki vaatii muutoskatsastamaan moottorin viritykset ja pakoputkimuutokset.
 
Kaikenmaailman virivirien lisäksi voisi sitten kieltää ylivarustellut håmåsåhvat kaiken mualiman ylellisyysvarusteineen, jotka saattavat jopa olla jostain muualta kuin tehtaalta peräisin. Kielloilla, rajoituksilla sekä muiden kiinnostuksen kohteita ja mieltymyksiä dissaamalla tämäkin harrastus saadaan oikeille urille, eikö vaan? Erityisesti omaan tai joukkuekavereiden poteroon kuseminen on se juttu.

Omat moponi on vakiokuntoisia ja ehkä sellaisena pysyvät. Ehkä. Ei tarvii virittää, mutta jos vaikka innostuisi.

Ai niin, jos sitä ei ruoki, se saattaa lähteä pois...
 
Kaikkee niillä tuolla EU:ssa päähän pälkähtää...

Tiukasti tulkiten esimerkiksi pleksin vaihto/asentaminen vaikuttaa päästöihin, sehän saattaa lisätä ilmanvastusta ja sitä kautta kulutusta, lisäilmanohjaimet, sivulaukut, työkalurullat, scottoiler jne. poistolistalla. Nämä nyt mainintana niille, jotka ajaa "vakiopyörillä" ilman viriviriä.

Kyllä nyt on paska lentämässä tuulettimeen ja vauhdilla.
 
Jep,sääli vaan että kaikki ei oikein ymmärrä mistä on kyse,vaikka toivottaakin hyvää päivää ja luulee että se on hyvä asia jos noi menee läpi  
baaa.gif

Jos tosta plexista nytt otettais esimerkki,niin aika moni lyhentää sitä kotona tallis dremelillä sen takia että tuulenpyörteet ei iskis kypärään,laiton "viriviri" tulevaisuudessa sekin
withstupid.gif

Oikeasti niin jos ei tajuaa mitä kaikkea noi pitää sisällä tai jos ei välitä,niin se on niitten häviö,mutta vaikuttaa se silti jokaisen motoristiin.

Tä on jo niin iso asia et enskakuskeista harrikkakuskeihiin niin JOKAISEN olis noustava barrikaadeille ja polttaa vanhat kumit eduskunnan rappusilla (irtonaisena juhannuskokkoversioona),myös keppivetoisten tietämättömien olis syytä reagoida!
 
No voi herranlettas ku jaksetahan valittaa. Täs ajatella enemmistöö miks niiden pitää kärsi kaiken maailman mökäpöntöistä.

Vihdoinki asioille tehdään jotai, ootan innolla
062802jumpie_prv.gif
 
Back
Ylös