MITÄÄÄ....?
No ei vaan. Alkukevennyshän tuo.
Mutta vakavasta aiheesta vakavammin.
Ei haittaa nostaa mistään asiassa ns. neula heinäsuovasta, mutta
siihen pitäisi aina ottaa mukaan "kokonaisuus".
Muuten metsä häviää puulta... sillä yhdelläkin.... joka vertauksena istuu varsin hyvin
kuulon suojelemiseen ja säilyttämiseenkin.
Voi "kuolla" yhteen puuhun.... törmäämällä siihen tai jäämällä kaatuvan sellaisen alle.
Toinen väistämätön asia tällä saralla on eri yksilöllisten tekijöiden erilaisuus ja
herkkyys. Vältät täysin puun lähelle menoa, niin et jää alle.
Se inhan varkain ja huomaamatta hiipivä "kuolema", kuulollekin , tulee varkain kuin verenpainetauti

.
Eli jatkuva, päivittäinen, pitkittynyt, eri tavoin tapahtuva kuulon korkea kuormittuminen
nostaa tuota kuin varkain tulevan ongelman riskikerrointa huimasti.
Kuulo kun vielä toimii pettävän "adaptiivisesti", jolloin pitkällinen ja haitallinen rasitus väistämättä
helposti lisääntyy haitallisine vaikutuksineen. Ihan perusvihanneksena kotilon poppikone aamutuimaan
nappulat iltaisessa kaakoisasetuksissa.
Asioita voidaan mitata ja varsin tarkastikin, mutta kun kokonaisuus hämärtää järjen ja logiikan
kyseenalaistamattoman merkityksen, subjektiivisen kokemuksen ryydittämänä (adaptoituminen)
tuhon tien kartta on juuri tullut painosta ulos.
Kysehän ei ole millään tavalla vain mopoiluun liittyvä asia. Koko mopoilun voi lähtökohtaisesti vaikka
jättää pois yhtälöstä ja korvata jollain vastaavalla "kuomituksella".
Jokaisessa säkissä on suu... ja jokaisen säkin voi myös repiä riekaleiksi.
En minä muista missään vaiheessa tätä(kään) kestoaihetta tuominneeni tai kieltäneeni minkäänlaisia
kuulon suojaustoimia mopoilun(kaan) yhteydessä.....
Siinä vaiheessa kun argumentointi aiheessa alkaa täyttää "tieteellisen todistelun" suhteen
samalta kuin legendaarisessa vastaohjauslangassa, pitäisi jokaisella alkaa takariviä myöten
nyityttää kättä pystyyn

.
On paljon hyviä, monissa tilanteissa jopa aivan välttämättömiä asioita terveenä ja hengissä
säilymisen suhteen.
Mutta..... ei härmässäkään väistämättä jäädy kuoliaaksi jos ei vuoden ympäri kulje
pilkkihaalareissa ja huopatossuissa karvahattu silmillä.
Ei liioin, jos kipaisee pyyhe lanteilla saunakuistilla vetäsee röökin kolmenkympin pakkasessa.
Kun argumentoinnissa, asiassa kuin asiassa, jätetään hirvittävä määrä olennaisia vaikuttavia
tekijöitä.... tahallaan tai muusta syystä..... täysin sivuun, on aina syytä kysyä.... mistä on kysymys.
Kiusallisen usein päädytään, eri puitteissa ja asioissa, varsin äkkiä hyräilemään Abban vanhaa biisiä...
"Manni manni manni…. oolveis fanni"..... ja homman juoneenhan kuuluu,
että kun aletaan olla sylttytehtaan ovella, aletaan viimeisenä oljenkohtena sättimään
ihmisiä tyhmäksi..... kun eivät ymmärrä että heille on parasta kun heitä viedään reippaammin
kun laskiämpäriä.
Kuin kirsikkana kakun päällä pahinta meteliä pitävät ne "verkostomarkkinoinnin pyramidin tukijalat",
jotka julistavat milloin mitäkin sanaa kuin opetuslapset aikanaan.... konsanaan.
Nohh…. maksut on maksettu. Moni jopa terveydellään ja hengelläänkin, mutta
tuotetta odotellaan edelleen reilun parin tuhannen vuoden jälkeenkin. AAMEN.
