Ja joo, jos vedän ilman kenenkään apua tieltä ulos tai muuten vaan nutulleen, se on ihan oma vikani. Muutamaan otteeseen on tuota jälkimmäistä tullutkin jo talvikeleillä suoritettua.
Joo. Ihan onnea vaan matkaan. Sinun takia ei edes sitten tarvitse TLL:ää noudattaa sen suhteen mitä sieläl sanotaan tien pidosta ja esineiden jättämisestä.
Hienoa että mielestäsi oikeasti kellään muulla ei voi olla mitään velvollisuuksia. Jos sinä vedät vesisateessa tielle valuneeseen öljyyn jota ei voi nähdä, josta ei ole varoitusmerkkiä. niin muista sitten että sekin on ihan sinun oma vika.
Joku toinenhan olisi saattanut jopa ajatella että jollain muulla olisi velvollisuus täyttää kuopat jota veden vuoksi ei voi nähdä tai ainakin varoittaa. Mutta ihan kerettiläinen ajatus.
Huomaa, että siinä luki "ilman kenenkään apua". Öljyt sopivassa paikassa voi toki olla sellainen homma, mille ei mahda mitään. Hiekka asfaltilla taasen on kohtuullisen tavallinenkin asia, mille yleensä pitäisi jotain mahtaa. Kolmeakymppiä ei silti yleensä ole tarvis ajaa.
Kritisoin sitä, että netissä se on joka jumalan kerta jonkun muun vika kuin oma vika, kun joku menee nurin. Suurin osa niistä (vaikkakaan ei varmasti kaikki) on kyllä viime kädessä ihan omia mokia, asian tunnustaminen vaan tuntuu ihmeen hankalalta.
Motoristi on kuitenkin se, jota ainakin sattuu leukaan silloin kun lipeää nurin tai ojaan, joten sellainen "kenenkäs muun vika tämä voisi olla"-perusasenne ei välttämättä kanna pitkälle.
Tekniikan Maailma muuten tutki 2-3 vuotta sitten edeltävän vuoden kaikki kuolemaan johtaneet mp-onnettomuudet. Kumma kyllä siellä ei tullut kovin merkittävässä määrin vastaan näitä olosuhteiden uhreja, tai väärään aikaan väärään paikkaan sattuneita, jotka eivät olleet mahtaneet tapahtuneelle yhtään mitään. Loppupäätelmänäkin oli: Turvallisuus on motoristin omissa käsissä. Olen samaa mieltä, 100% tosin ei ole, mutta ainakin 99% on.
En nyt sotkeudu arvon herrojen "vääntöön" millään tapaa
.
Asia joka minua on aina vaivannut ja vaivaa edelleenkin, on se,
että ei hahmoteta "omia tyhmiä valintoja-tekoja-seurauksia".
Moottorikäyttöiset kulkimet saavat aina aikaan hirveän myllerryksen sielussa ja kypärän nassahtaessa päähän, ensimmäinen tunnelma on kuin kehässä kellon kilahtaessa....
muu maailma katoaa ympäriltä.... on vain tässä ja nyt
.
Jaa.... toi nyt vaan tuli jostain, mutta asiat konkretisoituu
kehässä ja mopoillessa hassun samankaltaisesti
.
Innostut liikaa.... taidot ei riitä.... järki ja harkintakyky pettää...
Kyyyyyllä, ainoa
-lamppu joka silloin syttyy, on se
välähdys ennen valojen sammumista..... ja leukaan sattumista.
Valot toki syttyy uudestaan.... mutta ne ovat joko salin
katon loisteputket (piipaa auton valot), sairaalahuoneen
katon loisteputket (tarinoiden mukaiset "valotunnelit")
jne. jne......
No joo... siis asioiden ihan todellisesta, fyysisestä konkretisoitumisesta kun "jotain alkaa tapahtumaan"
mopolla vejettäessä, kowwoo tae hilijjoo.
Mihin ihmeeseen se, muuten jotenkin edes fiksuna itsensä
pitämän ihmisen, selkeä ajatus katoaa kun lähdetään mopoilemaan.
Ihmisen kroppa kun on aikojen saatossa hehittynyt kestämään
törmäyksiä keskimäärin vain HÖLKKÄVAUHDISTA.
Juu-ei
, ei ole tarkoitus vetää kilokyykyllä hölkkävauhtia.
Ei ehkä liioin ole ihan fiksua.... jos nyt haluaa jatkaa elämäänsä suht ehjänä... tai ylipäänsä jatkaa...
työntää innostuksissaan ihan kylmästi Ö-mappiin sen
kylmän tosiseikan että mopolla lipatessa aika harvoin tulee
vain henkisiä vaurioita.
Kypärä ja nahkapuku hoitavat pikkuhaaverit joita voisi verrata
varpaan lyömiseen kynnykseen kotona kylpytakissa.
Todellisuus tuolla on kuitenkin se, että jo taajamanopeuksissa
törmäys kiinteään esteeseen vie hengen tai vammauttaa pahasti loppuiäksi.... kovin usein.
Asennoitumisestahan kaikki on kiinni... ja omista valinnoista...
joista sitten valitettavasti joutuu ihan itse vastaamaan.
Elämä ei muutu utopia- nimiseksi paratiisiksi jossa kaikki
ikävä on aina jonkun muun syytä..... ei edes silloin kun
vetää potan päähän ja Akra pärähtää
.
Tätä kai "vanhat faaraot" koittaa selittää..... toisaalta.....
ei niistä itse aikanaan välittänyt paskaakaan.... vitutti vaan
äijien horinat
.