Olennaisintahan tuossa risteysajossa turvallisuuden kannalta on se, että varmistaa turvallisen hetken risteysajoon. Toinen juttu on sit miten sen pystyt virkamiehelle osoittamaan, että olet varmistanut em. seikan. Se että suomalainen virkamies vaatii suoritettavaksi erinäisiä raajojen ojennusriittejä ei tuo itse asian eteen mitään lisäarvoa. Mutta kaikessa suomalaisessa liikennevalvontatyössä on mennyt asiat siihen jamaan, ettei kuljettajan ymmärrykseen tai älyyn tai taitoihin tilanteen tulkitsemiseksi oikein luoteta enää pätkääkään. Tärkeintä on juurikin nämä raajaliikeiden suoritus, sallitun nopeuden pilkuntarkka noudattaminen jne. Järjen käytölle ei ole enää sijaa, ei vaikka se usein toisi liikenteeseen joustavuutta ja sitä kautta turvallisuuttakin.
Hyvä esimerkki oli muutama vuosi sitten tapahtunut koululaisen yliajo Munkkivuoressa. Yksi epäonnekas tilannearvio ja koko Munkkiniemi- Munkkivuori alueen nopeudet pudotettiin 40 km/h. Nyttemmin on todettu että ko. risteys oli huonosti suunniteltu, jonka takia näitä valoista kiihdytyksiä tapahtui, kun vaan yksi kaista vei Turunväylälle. Nyt se on sittemmin korjattu mut nopeusrajoitukset jäi vaikkei niillä ole mitään itse asian kanssa tekemistä. Ei se lohduta yliajon uhria, eikä lisää muuta kuin saastetta, kun koko Turunväylälle menevä liikenne jurraa ja pysähtelee ja kaasuttelee joka tolpan kohdalla.
Tämä kollektiivi rankaiseminen yhden epännisen takia on hirveetä.
Ja harmittavintahan on, että yhden epäonnisen takia koko muu liikenne ja ympäristö joutuu kärsimään.
Ja mikä pahinta, törpöt törttöilee tavoin entisin ja muutenkin kunnolliset kuskit joutuu sijaiskärsijöiksi.