Tuossa eräs aiheeseen liittynyt ketju oli ehditty moderoida ja lukita kirjoittaessani sinne kommenttia. Siksipä julkaisen tämän oman näkemykseni nyt erillisenä.
- - -
Kyllä liikennerikkomukset, niiden rangaistukset ja käsittely kuuluvat mp-forumiin aiheisiin. Se, että jostakin syystä aihetta käsittelevät ketjut usein ajautuvat samaksi joutavaksi väittelyksi, on ikävä sivuilmiö. Pääosin se johtunee yhdestä valitettavasta syystä.
Forumin kirjoittajissa on pieni määrä (alle 10) ilmeisen joutilasta mutta itseään hauskana pitävää käyttäjää. Heillä on aikaa ja eritoten halua kärjistää asioita, heittää kettumaisia kommentteja, syyllistää toisinajattelijoita, mennä henkilökohtaisuuksiin tai muuten vaan käyttäytyä lapsellisesti.
Jotkut heidän kaltaisensa ja joskus jopa ihan fiksut tyypit lähtevät sitten moisen provoilun ärsyttämänä mukaan sananvaihtoon ja siinähän se sitten onkin; topic täynnä joutavaa paskaa koska "onhan meillä sananvapaus".
Toki joku voi toivoa, että kaikkia lehdissä olleita "motoristi ajoi ylinopeutta" -juttuja ei tänne linkattaisi, mutta toisaalta onpa foorumilla mittava määrä "mikä pyörä aloittelijalle" ja "mikä on hyvä kypärä" -ketjujakin. Helpointa on jättää lukematta ne aiheet, joista tuntuu tulevan syyhyä.
Moderaattorit koettavat myös siivota sen minkä ehtivät, silläkin uhalla että sananvapauden hiukan väärin ymmärtäneet siirtyvät kiukuttelemaan moderoinnin linjasta.
Tästä asiasta on keskusteltu viime aikoina ylläpidon puolella, ja linjaa tullaan tarvittaessa tiukentamaan. Ihmiset, joiden pääasiallinen funktio täällä näyttää olevan pelkkä suunsoitto, saavat huomautuksia ja varoituksia tarvittaessa huomattavasti aiempaa herkemmin. Kuten jotkut lienevät jo huomanneet.