Mä luin lehdestä, että päivä radalla vastaa 10 000 kilometriä maantiellä. Ja sithän mä hokasin, että kannattaa tosiaan lähteä radalle.
Aatelkaas ny, kuin kannattavaa se on noinniinku taloudellisesti. Jos mä meen päiväks radalle- mulla ehkä menee noin pari tankillista maksimissaan bensaa. Onhan se helkutin paljon halvempaa kuin ajaa maantiellä se 10 000 kilometriä. Miettikää mikä säästö
Ja onko vähän hianoo sanoo ens keväänä jo vaik toukokuun puolessa välissä, että mä oon hei ajanut tänä kesänä jo 30 000 kilometriä. (Eli käynyt 3 kertaa ajamassa radalla.) Eihän siinä tarvii käydä ku parissa ruosteenpoistopäivässä ja vaik mika kallion ajokoulussa- nii kolmekyt tonnia paukkuu ihan mennen tullen. Vähänkö siinä sit noilla tavis maantiemopoilijoilla leuat loksahtaa
Vähän mä kyl jäin miettimään tota lehtikirjoitusta. Et voiks se tosiaan olla noin. Mä sit kyselin vähän kokeneemmilta kavereilta ja ne sano, et kyl se noin on. Ne sano, et siellä radalla oppii käsittelemään pyörää. Ne puhui turvallisesta ajoharjoittelusta, jarrutuksista,pyörään tutustumisesta, ajolinjoista sun muusta. Mulle tuli vähän semmonen tunne, et ei perkele, miten mä oon selvinnykkään tuolla liikenteessä tähän saakka hengissä ja jopa kaatumatta? Ku mä en oo vielä radalla käynykkään. Jotenkin ne suhtautu muhun vähän ylenkatsoen? Että luulenko mä osaavani ajaa, kun en oo ikinä ahvenistollakaan sitä pahinta mutkaa riehannut läpi polvi maassa?
Ensin mä pyöritin vähän herneitä. Mä tivasin niiltä, et enkö mä vai osaa ajaa mutkaa tai hallitse ajolinjoja ilman rataharjoittelua? Et miten mä oon pysynyt tuolla boxinkin tiellä siinä asvaltilla enkä oo menny metikköön? Niitä vaan nauratti ja ne kysyi, että onko kukaan ajanut koskaan mun edellä näyttäen niitä oikeita ajolinjoja? Joo, ei ole edellä ajanut, mutta perässä kyllä - autokoulun opettaja meinaan. Ja paperilta on selitetty ja näytetty monet kerrat, et kyllä mulla jokin käsitys on, ajolinjoistakin. No, näitä ratakettuja nauratti kahta kovempaa. Ne sanoi, että se on ihan eriasia, jos joku korvaan antaa ohjeita tai teoriassa selittää. Että sit ne vasta oppii kunnolla, kun joku ajaa edellä
Sitten ne intoutu kertomaan mulle ea-kouluttajista. - No niistä mä olin kuullut ennenkin. Yks kaveri meinaan aikoinaan kertoi, et siellä radalla ois aina jotain ensiapukouluttajia- Joo, johan mä sillon hokasin, et paskaahan se puhui, joten ei mua enää yllättänyt, kun nää rataketut selvensi, et ne on ennakoivan ajon kouluttajia. Et ne vetää keltainen heijastinliivi päällä edellä näyttäen ajolinjat malliks. Oppii kuulemma tosi hyvin sisäistämään asian. Epäilen, sanoin mä. Miten mä sen paremmin sisäistän ne ajolinjat tuijottamalla jonkun lepattavaa liiviä ja lederhoseneihin tungettua takapuolta kuin että mulle annetaan korvaan ohjeet ja mä tosiaan nään ite sen mutkan??
Ne kuullosti jotenkin niin valaistuneilta. Ihan kuin joku ihme , elämää suurempi tietoisuus prätkällä ajamisesta ois vallannut ne. Niinku ne ois kaikki kokeneet jonkinmoisen herätyksen käytyään ekaa kertaa radalla.
Ja sit ne oli jääneet siihen koukkuun. Niiden oli pakko saada sitä kerta toisensa jälkeen lisää. Ne oli kaikki intoutuneet hankkimaan kireitä nahkapukuja, joissa oli tuimat silmät takapuolessa. Yhellä oli jopa rossin kypärä. Se mua vähän nauratti. Aattelin, et kuvitteleekohan se olevansa ihan valentino. Vahingossa varmaan lipsauttaa joskus baari-iltana muutaman topakamman drinksun jälkeen olevansa rossi, valentino rossi
Ja sit kans kantisis vähän miettiä tota tyylitajuakin..et jos on sitä pakkia kertynyt, ni ei kande korostaa sitä enää millään mahan poikki kulkevalla nahkavyöllä. Söy läst siison, hei.
Niin..asiasta hyppäsin taas..piti sanomani, että se ihmeellinen valo, mikä niiden ratakettujen silmiin syttyi niiden puhuessa kierrosajoista ja jännityksensäädöistä ja polvipalojen kulumisesta , sai mut haluamaan mukaan. Mä haluan kokea valaistumisen kanssa. Mäkin haluan oppia luottamaan pyörääni. Ajamaan turvallisesti. Mä haluan sittenkin ajaa sen liehuvan liivin perässä. Mä tahdon nostaa käden ylös kaikille, kun mä poistun radalta varikolle. Ja mä tahdon liittyy johonkin kerhoon, joka järjestää ratapäiviä vain meille. Meidän omalle porukalle- johon ei vääräuskoisia, väärällä merkillä ajavia, huolita. Mä tahdon olla osa tätä yhtä ihanaa pers, oho perhettä
Hirveesti mua kyl ny hermostuttaa toi radalle lähtö. Tai sinne meno. Kun nyt on olo semmonen, et mä en hallitse pyörääni, en ajolinjoja , en jarrutuksia. Ja voiko siihen mopeettin enää luottaakaan?? Saiskohan jostain tilattua semmosen ea-miehen saattamaan mua vaiks alastarolle? Ois paljon turvallisempi olo ajaa sen perässä. Tai sit jos lainais kaverin pakua...
Valaistumista ja ratapäivää riemulla odottaen
P.S jos ehtis käydä vaiks kymmenen kertaa radalla tänä kesänä vielä- ois ihan perskutin loistava ja valaistunut kuski ajokauden loppuun mennessä- ja kilometrejä ois mittarissa pitkälti yli 100000
Radalla nähdään, raksut
Aatelkaas ny, kuin kannattavaa se on noinniinku taloudellisesti. Jos mä meen päiväks radalle- mulla ehkä menee noin pari tankillista maksimissaan bensaa. Onhan se helkutin paljon halvempaa kuin ajaa maantiellä se 10 000 kilometriä. Miettikää mikä säästö
Ja onko vähän hianoo sanoo ens keväänä jo vaik toukokuun puolessa välissä, että mä oon hei ajanut tänä kesänä jo 30 000 kilometriä. (Eli käynyt 3 kertaa ajamassa radalla.) Eihän siinä tarvii käydä ku parissa ruosteenpoistopäivässä ja vaik mika kallion ajokoulussa- nii kolmekyt tonnia paukkuu ihan mennen tullen. Vähänkö siinä sit noilla tavis maantiemopoilijoilla leuat loksahtaa
Vähän mä kyl jäin miettimään tota lehtikirjoitusta. Et voiks se tosiaan olla noin. Mä sit kyselin vähän kokeneemmilta kavereilta ja ne sano, et kyl se noin on. Ne sano, et siellä radalla oppii käsittelemään pyörää. Ne puhui turvallisesta ajoharjoittelusta, jarrutuksista,pyörään tutustumisesta, ajolinjoista sun muusta. Mulle tuli vähän semmonen tunne, et ei perkele, miten mä oon selvinnykkään tuolla liikenteessä tähän saakka hengissä ja jopa kaatumatta? Ku mä en oo vielä radalla käynykkään. Jotenkin ne suhtautu muhun vähän ylenkatsoen? Että luulenko mä osaavani ajaa, kun en oo ikinä ahvenistollakaan sitä pahinta mutkaa riehannut läpi polvi maassa?
Ensin mä pyöritin vähän herneitä. Mä tivasin niiltä, et enkö mä vai osaa ajaa mutkaa tai hallitse ajolinjoja ilman rataharjoittelua? Et miten mä oon pysynyt tuolla boxinkin tiellä siinä asvaltilla enkä oo menny metikköön? Niitä vaan nauratti ja ne kysyi, että onko kukaan ajanut koskaan mun edellä näyttäen niitä oikeita ajolinjoja? Joo, ei ole edellä ajanut, mutta perässä kyllä - autokoulun opettaja meinaan. Ja paperilta on selitetty ja näytetty monet kerrat, et kyllä mulla jokin käsitys on, ajolinjoistakin. No, näitä ratakettuja nauratti kahta kovempaa. Ne sanoi, että se on ihan eriasia, jos joku korvaan antaa ohjeita tai teoriassa selittää. Että sit ne vasta oppii kunnolla, kun joku ajaa edellä
Sitten ne intoutu kertomaan mulle ea-kouluttajista. - No niistä mä olin kuullut ennenkin. Yks kaveri meinaan aikoinaan kertoi, et siellä radalla ois aina jotain ensiapukouluttajia- Joo, johan mä sillon hokasin, et paskaahan se puhui, joten ei mua enää yllättänyt, kun nää rataketut selvensi, et ne on ennakoivan ajon kouluttajia. Et ne vetää keltainen heijastinliivi päällä edellä näyttäen ajolinjat malliks. Oppii kuulemma tosi hyvin sisäistämään asian. Epäilen, sanoin mä. Miten mä sen paremmin sisäistän ne ajolinjat tuijottamalla jonkun lepattavaa liiviä ja lederhoseneihin tungettua takapuolta kuin että mulle annetaan korvaan ohjeet ja mä tosiaan nään ite sen mutkan??
Ne kuullosti jotenkin niin valaistuneilta. Ihan kuin joku ihme , elämää suurempi tietoisuus prätkällä ajamisesta ois vallannut ne. Niinku ne ois kaikki kokeneet jonkinmoisen herätyksen käytyään ekaa kertaa radalla.
Ja sit ne oli jääneet siihen koukkuun. Niiden oli pakko saada sitä kerta toisensa jälkeen lisää. Ne oli kaikki intoutuneet hankkimaan kireitä nahkapukuja, joissa oli tuimat silmät takapuolessa. Yhellä oli jopa rossin kypärä. Se mua vähän nauratti. Aattelin, et kuvitteleekohan se olevansa ihan valentino. Vahingossa varmaan lipsauttaa joskus baari-iltana muutaman topakamman drinksun jälkeen olevansa rossi, valentino rossi
Niin..asiasta hyppäsin taas..piti sanomani, että se ihmeellinen valo, mikä niiden ratakettujen silmiin syttyi niiden puhuessa kierrosajoista ja jännityksensäädöistä ja polvipalojen kulumisesta , sai mut haluamaan mukaan. Mä haluan kokea valaistumisen kanssa. Mäkin haluan oppia luottamaan pyörääni. Ajamaan turvallisesti. Mä haluan sittenkin ajaa sen liehuvan liivin perässä. Mä tahdon nostaa käden ylös kaikille, kun mä poistun radalta varikolle. Ja mä tahdon liittyy johonkin kerhoon, joka järjestää ratapäiviä vain meille. Meidän omalle porukalle- johon ei vääräuskoisia, väärällä merkillä ajavia, huolita. Mä tahdon olla osa tätä yhtä ihanaa pers, oho perhettä
Hirveesti mua kyl ny hermostuttaa toi radalle lähtö. Tai sinne meno. Kun nyt on olo semmonen, et mä en hallitse pyörääni, en ajolinjoja , en jarrutuksia. Ja voiko siihen mopeettin enää luottaakaan?? Saiskohan jostain tilattua semmosen ea-miehen saattamaan mua vaiks alastarolle? Ois paljon turvallisempi olo ajaa sen perässä. Tai sit jos lainais kaverin pakua...
Valaistumista ja ratapäivää riemulla odottaen
P.S jos ehtis käydä vaiks kymmenen kertaa radalla tänä kesänä vielä- ois ihan perskutin loistava ja valaistunut kuski ajokauden loppuun mennessä- ja kilometrejä ois mittarissa pitkälti yli 100000
Radalla nähdään, raksut
