Noniin nyt iski taas aivan hirvittävä pyöräkuume kuten joka kevät. Aiemmin taloudelliset realiteetit ei vaan oikein ole mahdollistaneet kyseistä harrastusta mutta nyt alkais tuo itselle mieleisen pyörän hankinta olla mahdollisuuksien rajoissa. Muutama vuosi sitten luovuin autosta autosta kokonaan (mittariin tuli vuodessa ehkä 3000 km) joten varsinkin kesäisin on nyt aika tuskaa kun menopeleiksi vaihtoehtoja on tennarit, fillari ja julkiset kulkuvälineet, tuntuu että ei pääse mihinkään kaupungista ja kun emäntäkin antoi luvan pyörän hankintaan... (tosin parin siiderin jälkeen

).
Edelliset kokemukset kaksipyöräisellä moottoridulla ajoneuvolla rajoittuu 80-luvun mopoiluaikoihin ja satunnaisiin kavereiden kevareiden lainailuihin, siltä osin siis täysin noob tässä hommassa ja mitään pyörää en ole vielä käynyt siis koeajamassa, uskaltaako ne edes antaa mitään kokeiltavaksi tällä kokemustasolla. A-kortti löytyy koska olen viimeistä ikäluokkaa joka sai sen automaattisesti. Tarkoitus toki olisi osallistua jollekin ennakoivan ajon kurssille ihan itsesuojeluvaiston ajamana (kuka niitä muuten Turku-Tampere akselilla järjestää, koitin googletella mutta vastaan tulee vaan autokoulujen korttikursseja, tosin ehkä en osannut etsiä).
Anyways pyörien osalta pidän enemmän retrohenkisistä pyöristä, transformes hahmoja muistuttavat kyykkypyörät ei nappaa lainkaan ja tällä hetkellä olen totaalisen ihastunut kahteen pyörään, Honda cb 1100 ja Moto Guzzi V7 II. Noista tietty V7 on edullisempi ja aloittelijaystävällisempi pienempänä ja kevyempänä mutta onko ketään joka olis tyypannu molempia ja miten nuo noin ajo-ominaisuuksien ja hauskuusarvojen puolesta eroaa toisistaan.
Haeskelen siis menopeliä jolla on kiva cruisailla mutkateillä omaan tahtiin ilman kiirettä maisemista nautiskellen hymy korvissa ja molemmat pyörät taitaa osua aika hyvin tuolle sektorille. Täytyy myöntää että Moto Guzzin V-twinin äänet kyllä kutittaa huomattavasti Hondaa enemmän (perustuu aika intesiiviseen youtube videoiden katseluun, mihin tää viimeinen viikko onkaan menny, töitäkin olisi kait pitäny tehdä).
Kauneusarvojen osalta molemmat miellyttää silmää todella paljon, Hondaa voisi sanoa kauniiksi ja V7:aa vaan hemmetin päheäksi mutta molemmat varsin namupaloja. Lähinnä olen katsellu käytettyjä CB:tä ja V7:n osalta esim esittelypyöriä, käytettyinä Moto Guzzeja ei juuri löydy esittelypyöriä lukuunottamatta, hinnat pyörii näemmä 11-14 000 akselilla suurin piirtein ja toi haitarin alapää olis kyllä huomattavasti paremmin budjettiin sopiva, tosin V7 version kyllä pitää olla II koska abs-jarruista en ala tinkiä (ja malli siis stone tai special, se Racer on vähän liikaa numerolappuineen). CB on ehkä hilppasen liian kallis mutta ehkä sitä voi aina hiukan venyä jos oikein kova kuumotus iskee.
V7:ssa lähinnä mietityttää jotta mahtuuko siihen emäntä kyytiin vai ei. Itse olen 174cm ja 80+ kg, emäntä taas ihan taskukokoa mutta kohtuullisen vaativa noin mukavuusergonomian suhteen. Tosin en kyllä tiedä mahtaako edes innostua kyydissä istumisesta lainkaan. Kyllä se on luvannu kokeilla mutta epäilen, jotta toteaa että ei ole mun juttu, mutta mistäs sen tietää. Cb:hen ainakin näyttäisi saavan myös selkänojan joka on aika oleellinen emännälle uskoisin. Moto guzziin ei taida löytyä muuta vaihtoehtoa kun laukku joka toimis selkänojana.
Sitten mitenköhän paljon noissa mahtaa ylläpitokulut erota, vakuutuksen osalta sain karkean arvion tapiolasta jotta V7 (koko kausi) menis jonnekin tuonne 1100 euron paikkeille täyskaskolla ja lunastusturvalla (liikennevakuutuksessa 20% bonukset, kaskoon sain täydet kun on muutkin vakutukset tuolla Tapiolassa), cb lienee jonnin verran kalliimpi vakuutuksen osalta mutta kuinkakohan paljon, ei tullu sitä kysyttyä.
CB:ssä on myös ketjuveto joten se tuonee hiukan lisää huoltokuluja? Huoltohinnoista en ylipäätään tiedä pyörien osalta mitään ja roplaaminen ei ole mun juttu lainkaan joten minkä suuruisiin huoltokuluihin noin ylipäätään kannattaa varautua jos nyt ei kumminkaan ihan kymmeniä tuhansia kilometrejä aja kesässä. Varusteissa tarvinnee joku hiukan vajaa tonni laskeskella jos hankkii kaikki releet hiukan halvemman mukaan, potasta tinkimättä mutta ajoasuissa tarvinnee mennä hiukan halvemmalla kaavalla.
Antaako liikkeet muuten yleensä millasia alennuksia pyyntihinnoista jos menee ilman vaihtopyörää tekemään kauppoja.
Täydennykseksi vielä jotta pyörän tarviis sit riittää muutaman vuoden ainakin, ihan äkkiä tuskin on varaa vaihtaa.
Tulipas järkyn pitkä postaus, toivottavasti jaksatte lukea ja aivan mahtavaa jos joku viitsii vielä jotain vastata