Vuosi sitten pyöränvaihdossa minulla oli vaihtoehtoina joko R1100RT (vm.1998-2001), tai sitten uusi (vm.2007) R1200RT tai R1200GSA. Päädyin sitten lopulta ostamaan vm.-99 R1100RT:n Saksasta, kun suomesta ei löytynyt sopivaa. Päätin olla ostamatta uutta pyörää, kun en oikein ymmärtänyt mitä niin erinomaista olisin saanut yli kymppitonnin lisäpanostuksella, että olisi kannattanut ostaa uusi. 13tkm myöhemmin olen yhä todella tyytyväinen, enkä toisaalta vieläkään tiedä miksi uusi pyörä olisi muka ollut parempi.
Saksassakin voi ostaa enemmän tai vähemmän luotettavista paikoista. Minä päädyin ostamaan merkkiliikkeestä juuri osittain näiden luotettavuuskysymysten takia. Saksan merkkiliikkeiden käytäntöön kuuluu sekin, että antavat ihan oikean takuun käytetyille pyörille (takuu on vakuutuksen muotoinen, voimassa esim. vuoden, ja valitsemani liikkeen käyttämä vakuuttaja myönsi sen automaattisesti euroopanlaajuisena). Suomalaiset liikkeethän eivät ole tuollaisesta kuulleetkaan, mutta tuolla missä bisnestä tehdään enemmän ovat tuollaiset käytettyjen takuut arkipäivää.
Merkkiliikkeestä ostamisessa huono puoli on tietysti se, että samalla loppuhinnalla olisi kyllä saanut suomestakin pyörän, mutta ei yhtä mielestäni läheskään yhtä hyvää. Kaupat tein siis yhdessä baijerin alueen suuressa bmw-liikkeessä. Ko. liikkeen toinen konttori oli myynyt tämän pyörän uutena ja olivat saaneet sen 1. omistajalta vaihdossa uudempaan malliin 17tkm ajettuna. Kaikki huollot tehty heidän huollossa jne... C-A-D tai muut vakaumukselliset skeptikot voivat tietysti olla sitä mieltä, että "kaikki asiat tietty tuontipyörässä ovat hankalammin tarkistettavissa kuin Suomalaisessa", mutta esimerkiksi tässä tapauksessa ei noiden faktojen tarkastettavuus tai uskottavuus ollut yhtään sen huonommalla tasolla kuin mitä suomalaisessa liikkeessä se on parhaimmillaan.
Olen nyt tuonut kolme pyörää itse saksasta (kaikki omaan käyttöön). Sen perusteella mitä olen nähnyt pyöriä siellä ja tuontipyöriä täällä liikkeissä, niin en varmasti ostaisi yhtään sellaista tuontipyörää jonka joku diileri on tuonut tänne myytäväksi ja hinnoitellut suomalaisen hintatason mukaan. Ellen hakisi itse, niin voisin ehkä ostaa joltakin joka rehellisesti näyttää sen mitä pyörä maksoi saksassa (tai hakee asiakkaan valitseman pyörän kiinteällä provisiolla, tms). Tämä siksi, että tuolla euroopassa, missä tarjontaa riittää, on käytetyillä pyörillä hintaerot suuria riippuen kunnosta jne. Ei ole mitenkään mahdotonta, että samasta vuosimallista voi Saksassa löytää puolet halvemman pyörän, jos kunto, historia, ym. ei ole kohdallaan. Saksalainen ostaja ymmärtää tuon... Suomessa sitä hintavaihtelua on sitten ehkä 15% samoilla kriteereillä, vai kuinka? Ei ole vaikeaa päätellä, mitä jobbareiden sieltä kannattaa tuoda.
Vielä hieman siitä miksi tuo 1150RT puuttui minun listalta. Suurimpia syitä, ellei suurin, oli jarrujärjestelmä: kaikki 1150RT:t ja ensimmäiset pari vuosikertaa 1200RT:tä on varustettu bmw:n servoavusteisella jarrusysteemillä. 1150:ssä se on vieläpä täysintegroitu, mitä en todellakaan halunnut. Sen kerrotaan olevan myös varsin hankala (lue: kallis) huoltaa, toisin kuin nuo vanhemmat tai sitten ihan uudet. R1100RT:ssä on vanhemman sukupolven integroimaton ABS, joka on ihan ok. Jokainen tietysti tekee omat valintansa, minä nyt vain en ole ollenkaan innostunut "sähköjarruista", joten tämä riitti minulle määräämään valinnan kahden muuten melkein samanlaisen mallin välillä.
1150RT:ssä on toki pieniä parannuksia, jotka olisivat kyllä olleet kivoja, mutta mikään niistä ei ollut minulle mitenkään välttämätön: Kuusilovinen vaihteisto olisi ollut kiva. 1150RT:ssä on sumuvalot vakiona, 1100RT:ssä ei ole. Sumuvalotkin olisi olleet kivat, mutta voihan sellaiset laittaa myöhemminkin.
RS:stä minulla ei ole mitään kokemuksia. Mutta jotenkin on muodostunut sellainen käsitys, että ajoasento olisi vähän enemmän etukenossa? RT:hän on tunnetusti yksi pystyimmässä istuttavia pyöriä, mikä olikin minulle yksi niitä syitä miksi sellaisen ostin (25+ vuotta näppäimistötyöskentelyä => ranteet ei kestä sellaisia ajopelejä, joissa painoa tulee ranteille. RT on erinomainen tässä suhteessa)
Ai niin, riippuen kuskin pituudesta tuo RT:n tuulilasi saattaa olla toimiva tai sitten ei ole. Hyvin todennäköisesti ei ole, BMW ei ole tehnyt mitenkään erinomaisia tuulilaseja sen enempää kuin penkkejäkään (molemmat voi kyllä olla keskimääräistä parempia, mutta ei mitenkään parhaita mahdollisia). Joten kannattaa varata budjettiin vähän varustelurahaa jotta pyörän saa säädettyä omalle ergonomialle sopivaksi. Tämä koskee yleisesti ottaen myös uusimpia malleja.