Tekniikkaa on vaikea ymmärtää, varsinkin uutta tekniikkaa mikä ei ole tuttua ja turvallista. Jokainen suomalainen on keskivertoa parempi kuljettaja ainakin omasta mielestään ja turvallisuusvälineet turhia omalla kohdalla kun vielä ei ole sattunut. Tilastot vaan puhuu karua todellisuutta ja tilastosta riippuen kolmasosa (aina pitää vähän liiotella) vältettävissä abseilla.
Harjoitella pitää kaikilla jarruilla ja jarrutekniikalla on tottakai merkitystä. Väitän että tuohon kolmasosaan tilastoissa mahtuu kuitenkin monta omasta mielestään jarruttamisen ammattilaista. Taidot ei vaan vaikuta fysiikanlakeihin. Omilla taidoilla nutullaan vaikka absit onkin, en silti niistä luopuisi
En silti pakolliseksi määräisi, jokaisen pitäisi itse saada valita kummallako tykkää ajaa. Johtaa pian siihen että tehojakin aletaan rajoittaa.