Siehän se kova sälli olet, sillä ei olisi ensimmäinen kerta kun verot tulee
TAKAUTUVASTI, vuoden alusta lukien
Aikanaan oli maassa sellainen käsiten kuin piilofarkku. Eli paku jossa oli kovat penkit "väliaikaisille" matkustajille. Käytännössä siis esim. 5hlö auto, mutta pakun pienemmällä disuverolla. Vaan tuopa sitten aikanaan muutettiin ensin vuoden alusta EU-pakuksi ja sittemmin kokonaan uudeksi ajoneuvoluokaksi, monikäyttöautoksi KESKEN VUOTTA, mutta verotpas ne menikin maksuun vuoden alusta lukien
Vieläkin kyrsii kun itsellä oli piilofarkku, josta tein EU-pakun (sama kuin em. piilofarkku, mutta ha:n jakkaroilla) koska tuo autoni oli alunperin ha:na maahan tullut ja tuo piilofarkku-muutos oli siihen jälkeenpäin tehty. Eli alkup. ha-jakkarat vai kiinni ja vot! Mutta kesälläpä sitten tuosta tulikin monikäyttöauto ja samalla sain ihan kirjallisen kiellon, että en voi palauttaa autoani aidoksi piilofarkuksikaan jotta olisin tuolta ha:n korkeammalta disuverolta yhä välttynyt. En vaikka auton historiasta tuo piilofarkku-muutos jo löytyi