Tosiasia on, että prätkävero ei paikkaa 7 miljardin euron alijäämää, eikä se tule tuottamaan millään parametreilla edes sitä tavoiteltua 30 miltsiä. Paras arvio lopputuloksesta valtion kirstussa on lähellä nollaa. Enkä olisi varsinaisesti yllättynyt, vaikka lopputulos menisi miinuksellekin.
Tosiasia on sekin, että äänestyskäyttäytymisellä ei isommalti voi mihinkään vaikuttaa. Tosin, vaikka tämä uskomattomalta kuulostaakin, niin uskallan silti epäillä, että jos vallankahvassa olisivat punaiset ja vihreät, meillä menisi vielä huonommin. Ideologia kun himmentää kirkkaimmankin järjen valon.
Tässä asiassa on kuitenkin aika se ja sama, minkävärinen päätöksentekijä siellä luuraa. Kuten HE:ssä todetaan, veron tavoite on vain ja ainoastaan fiskaalinen. Kun sitten päätöksentekijälle valkenee, että tästä verosta ei ole fiskaalisesti mitään hyötyä, vaan todennäköisemmin päinvastoin haittaa, niin johtopäätöksen kannalta värillä ei ole väliä. Paitsi ehkä siinä tapauksessa, jossa väri on vihreä...
Tämä johtopäätös ei periaatteessa edellytä mitään muuta kuin yhden ainoan tosiasian sisäistämisen: maksajien määrä on niin pieni, että veroa ei saada fiskaalisesti hyödylliseksi millään parametreilla. Parlamentissa on kuitenkin aika vähän talousosaajia, joten työsarka tältä osin on vaativa.
Jos osoittautuu, että olen väärässä ja vero päätetään todella säätää tietoisena siitä, että se ei ole hyödyllinen vaan haitallinen, niin se merkitsee, että järki ja päätöksenteko on kokonaan erotettu toisistaan. Siinä tapauksessa omilla valinnoilla on todellakin merkitystä ja valoja kannattaa ryhtyä sammuttelemaan.