että tämmöstäkin piti tapahtua.
osanottoni.
osanottoni.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Koitetaanpas nyt käsittää, että uutisen mukaan naisella ei ollut moottoriajoneuvoista aiempaa kokemusta. En minä ainakaan aikoinaan suorittanut AB -korttia vain teoriaa opiskelemalla.-73 tai sen jälkeen syntyneet ei kait saa enää sitä A lahjana B-kortin kylkiäisenä! Eli kortti löyty mut kokemusta ei![]()
Sori,Koitetaanpas nyt käsittää, että uutisen mukaan naisella ei ollut moottoriajoneuvoista aiempaa kokemusta. En minä ainakaan aikoinaan suorittanut AB -korttia vain teoriaa opiskelemalla.-73 tai sen jälkeen syntyneet ei kait saa enää sitä A lahjana B-kortin kylkiäisenä! Eli kortti löyty mut kokemusta ei![]()
Kuulostaa tutulta; samoin kävi mulle kun ajoin ekaa kertaa puoliautomaatti Honda Monkeylla joskus vuonna -90. Olin tosin kääntymässä ja päätin vähän avittaa prosessia kääntämällä kaasua ja sitten mentiin! Toki vain pelto-ojaan, mutta silti selvä paniikkipyrähdys. Se oli ensimmäinen ja viimeinen, sen jälkeen kulkupelit ovat pysyneet hyppysissä. Sitä jos paniikissa kääntää kaasua, niin kokemattomalle se aiheuttaa semmoisen nykäyksen kuitenkin, että kuskista tullee hetkeksi matkustaja ja se riittääSe on kyllä aivan sama minne rekkakuski on katsonut, kun on jo 20 m ohi risteyksen ja sivusta tuupataan kärryn takapyörien alle.Minne lienee rekkakuski katsonut.![]()
Mopolla-ajon harjoitteluaikoinana seurasin aitiopaikalta vastaavaa paniikkireaktiota. Kaveri ajoi vuorollansa ihan ensimmäisiä kertoja, ja kun paniikki iski, ei pystynytkään jarruttamaan vaan painoi kaasu pohjassa sen mitä Zyndapista irtosi, päin sokkelivalun laudoitusta. Ehdin huutaakin moneen kertaan että jarruta nyt, mutta sepä ei tuossa tilanteessa enää auta. Aivan kun eivät auttaneet autokoulunopettajankaan huudot.
Varmaan tapauksesta otetaan oppia jatkossa, mutta kova on hinta.
Tämä lahjakortti on tietyssä suhteessa melkein kirous. Moni ei ole vuosiin tai ikinä ajanut moottoripyörällä, mutta heille on annettu ajokorttiluokka siihen. Fiksut käyvät autokoulussa treenamassa ennen liikenteen joukkoon siirtymistä, mutta jotkut hyppäävät vain tuonne liikenteeseen ja myöhemmin ihmetellään miten kävi.Tässähän menee sanattomaksi. Lahjakortilla voit hypätä heti vaikka tonnisen selkään ilman että olet ajanut metriäkään edes mopolla. Tässä tapauksessa oli kuitenkin ilmeisesti mopolla ajamisen teoria käsitelty ja toivottavasti myös p-alueella harjoiteltu.
Itsekin lahjakortilla ajavana otin autokoulussa tunteja, silloin p-alueella pyörittiin kolme eri kertaa ennen kuin ope laski liikenteen sekaan ja ensin vain kevarilla.
Oletko ihan varma? -82 piti olla teoriakoe hyväksytysti tehtynä ennen kuin poliisilaitos antoi sen harjoitteluluvan. Minkäänlaista ajokokemusta tuohon ei tietenkään vaadittu, mutta en kyllä tuntenut yhtään kevarikorttilaista joka ei olisi mopolla aloittanut.-86 KT-korttia havitellessa riitti harjoittelulupahakemuksen täyttö,
todistus autokoulun teorian aloittamisesta ja kolmion ruuvaaminen
uuden DT:n persuksiin.
no semmonen kutina on, että kyllä käsittelyradalla käydään sitä jarruttamista treenaamassa ennen liikenteeseen lähtöä. kuskilla vaan tapahtunut täydellinen jäätyminen tilanteessa.Eiks per...le ensin pidä varmistua, että oppilas osaa pysähtyä,
ennen kuin lähdetään liikenteeseen.
Vilpitön osaanottoni omaisille...
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin luokkaa noin kymmenkunta kuolemaan johtanutta mp-onnettomuutta taas tänäkin vuonna johtuu viime kädessä ihan puhtaasti siitä, että vauhtia oli liikaa, oli sitä sitten liikaa pyörään, kuskiin, tienpintaan tai olosuhteisiin nähden, mutta kuitenkin.odotappas, kun joku täräyttää tieltä ulos ja joku rohkenee epäillä nopeutta liian kovaksi niin mikä parku alkaa. Mistäs tiedät, että oli ylinopeutta jne...plaa plaa. Jotenkin tuo nopeus näkyy olevan arka aihe.
Käsittääkseni ei ole ajokorttia laisinkaan, jos ei ole ajokorttia koskaan ajanut, vai mitä tuo lahjakortti tuossa tarkoittaa??Yllä oleva lainattu uutisesta, ja käsittääkseni lahjakorttilaisillakaan A-kortti ei ole voimassa jos ei ole ajokorttia koskaan ajanut.
Eiköhän se kirous ole ihmisissä itsessään kun luulevat itsestään suuria... Koskee kaikkia, myös ihan autokoulussa korttinsa ajaneita.Tämä lahjakortti on tietyssä suhteessa melkein kirous.
Erittäin valitettava tapaus. Voimia ko. opettajalle ja uhrin omaisille!Vaikka noita "lahjakortteja" aina vähän mollitaan, niin äsken radiosta kuulemani perusteella lahjakortti on aika paljon kovempi pahvi kuin autokoulun mp-kortti. On kuulemma niin, että autokoulun opettaja saa peruspätevyydellään oikeuden kouluttaa mp-oppilaita, on hänellä itsellään pyörä tai ei, ajaa hän itse vakituisesti tai ei......voi helvetin kuustoista. Kaikkea sitä oppii kun tarpeeksi kauan pysyy motoristina hengissä. Ja esim. Lahdessa tilanne on kuulemma se, että joitakin ns. oikeasti päteviä opettajia autokouluissa on, mutta iso osa heistä omaa vain liikenneopettajan peruspätevyyden. Tämä äsken paikallisradiossa paikallisen autokoulun omistajan suusta kuultuna.
Nyt olisi kerrankin oikeasti hyvä syy motoristien nousta barrikaadeille ja vaatia lapsillemme PÄTEVÄT opettajat mp-opetukseen. Ja helvetin nopeasti! Eikä ole muuten yhtään helpompi fiilis noiden uutisten jälkeen valmistautua 20 vee motoristin hautajaisiin sunnuntaina.....![]()
ps. ettei kukaan edes tahallaan käsitä väärin, en missään tapauksessa ota kantaa tämän kyseisen tapauksen liikenneopettajaa kohtaan, koska en tiedä faktoja.