Minä rakastan moottoripyöräilyä. Mutta välillä (juuri äsken) surullisia onnettomuustilastoja katsellessa tulee väistämättä mieleen ajatuksia ihmiskehon hauraudesta ja tuuripelistä liikenteessä. Milleistä, jotka jäivät auton perän ja kuskin väliin, senteistä joilla tyhjästä ilmestynyt kotilo sivuutti pyörän.
Olisi kiinnostavaa tietää, miten käsittelette moisia ajatuksia?Miten perustelette vaarattomuuden isellenne, vai ajatteletteko sitä koskaan? On selvää, että henki voi mennä vaikka tukkaa kuivatessa. Tai miten vain, ja missä tahansa. Ja että elämä on valintoja. Eikä tässä ole kyse siitä, että kuset housussa liikennöitäisiin, nyt on vain syvällinen olo ja asia on kiinnostava.
En usko, että olisin ainut, joka moisia pohtii. Tai sitten olen, mutta kumma juttu se olisi.
Ettei menisi ihan itkuksi, niin todetaan tähän loppuun, että
IHAN KOHTA ON KESÄ JA PIAN ME KAIKKI
ja
!