Ei tuon tilaston perusteella voi ajatella moottoripyöräilyä turvalliseksi, mutta voisi kuvitella että moottoripyöräilyn tai muun harrasteen riskiä kompensoi hieman se, että aktiivinen mielekäs harrastaminen pitää ihmisen poissa jääkaapin lähettyviltä ja telkkarin edestä. Sillä on varmaan positiivisiakin terveysvaikutuksia.
Moottoripyöräilyn vaarallisuus
- Keskustelun aloittaja Wilzu
- Aloituspäivä
Kait se on pakko myöntää, että päivästä riippuen tuokin tunne potan alla pyörii, joka vaimeampana tai voimakkaampana. Tuskin sitä tunnetta edes niinä "huonoina" päivinä voi ihan kuolemanpeloksikaan mieltää, mutta se kylmä hiki siellä kainaloissa mitenkuten haparoidun äkkikurvin jälkeen on ainakin jonkinmoinen viite siihen suuntaan. Ja se väjäämätön ajatuksenpoikanen tuon tapahtuman jälkeen useimmiten on : mitäs jos sieltä olisi tällä kertaa tullutkin se auto vastaan omalla kaistallaan....
Niinä kertoina sitä pitäisi oikeen pysätä tirenposkeen, ja raapaista terävällä sepelinpalasella pitkä viiru busan vahasta kimmeltävään tankinkylkeen... niiden aikaisempien viunaleiden jatkoksi tottakai....ja kääntää pyörä yksintein paluumatkalle kohti mopotallin suomaa turvaa....Siellä sitä voisi sitten mietiskellä, että mahtuuko juuri minun motoristinelämääni noita "lovia" vielä montakin, vai jokos tuo oli se viimeinen...
Nimittäin liikkellä ollessaan moisia ei kannata pohtia, koska silloin tarvitaan noi hoksottimet vallan muihin puuhiin. Pelko on ikävä kaveri hommassa kuin hommassa sanoi Rokka Tuntemattomassa jo aikoinaan. Jos ynnää edes puolet niistä ikävistä mahdollisuuksista samaan kasaan joita mopoillessa saattaa kohdata, on varsin suuri ihme että palaa ehjänä takaisin edes yhdeltäkään reissultaan.
Mutta koskapa ihminen, ja varsinkin motoristi- ihminen on hassu elukka kaikenkaikkiaan, niin juuri noiden lopulta väjäämättä pelkoihin johtavia ohuita säikeitä sitä metsästää aistittavakseen. Ellei liikkuminen motskalla aiheuttaisi sitä tiettyä kutinaa siellä vatsanpohjassa tämän tästä, sitä hienoista tunnetta fysiikan lakien pilkkana pitämisestään, niin tuskinpa ainakaan minä moottoripyöräilisin ollenkaan. Kuinka läheltä puhdasta pelkoa nuo fiilikset sitten kullakin liikkuvat, on varmasti kovin yksilökohtainen juttu. Ja tottakai noiden ardenaliinisykäysten tahallinen tuottaminen muuttaa muotoaan kokemusten kertaantuessa uudestaan ja uudestaan.
Se tunne jonka muistan saaneeni ysistasella koeajodiverilla silloin joskus....sitä lienee vaikea enää ylittää. Jokainen vastaantulija tuntui täyttävän tien ihan kokonaan, ja jokainen vastaantuleva kurvi sai palan kurkkuun. On kyllä suoranainen ihme, että pystyin ajamaan diwerin niin pystyssä niiden mutkien läpi lentämättä vastapuoliseen ojaan sen satulasta siitäkin huolimatta, että tuskin tuota nopeutta niin kovin paljon oli....
Pelkoa tai sen erilaisia oireyhtymiä motarointia kohtaan tuntenee jokainen vähänkin täysipäinen pilotti. Pelkonsa rajapyykkiä pystyy kuitenkin siirtelemään halutessaan ainakin jonkin verran, joko ihan menttaalitason harjoituksin tai sitten lisäämällä ajosuoritteiden osuutta vielä entisestäänkin. Ja siinä tohussa on ihan pakko venyttää sitä nykyosaamistaan sillekin puolelle joka ei ole niin tuttua. Muuten jää junnaamaan ajotaitokehityksessä paikoilleen, eikä se ole varmasti mitenkään eduksi kenellekään meistä.
Silti kait pitää suoda myös oikeus ajella niinkin, että jokainen uusi takarengas säilyttää koko elinikänsä ne neitseelliset valunystyrät siellä renkaan sivulla. Koska silloinhan ei tarvitse pelätä ollenkaan eikä mitään...vai tarviikos...
jokkebus@
Niinä kertoina sitä pitäisi oikeen pysätä tirenposkeen, ja raapaista terävällä sepelinpalasella pitkä viiru busan vahasta kimmeltävään tankinkylkeen... niiden aikaisempien viunaleiden jatkoksi tottakai....ja kääntää pyörä yksintein paluumatkalle kohti mopotallin suomaa turvaa....Siellä sitä voisi sitten mietiskellä, että mahtuuko juuri minun motoristinelämääni noita "lovia" vielä montakin, vai jokos tuo oli se viimeinen...
Nimittäin liikkellä ollessaan moisia ei kannata pohtia, koska silloin tarvitaan noi hoksottimet vallan muihin puuhiin. Pelko on ikävä kaveri hommassa kuin hommassa sanoi Rokka Tuntemattomassa jo aikoinaan. Jos ynnää edes puolet niistä ikävistä mahdollisuuksista samaan kasaan joita mopoillessa saattaa kohdata, on varsin suuri ihme että palaa ehjänä takaisin edes yhdeltäkään reissultaan.
Mutta koskapa ihminen, ja varsinkin motoristi- ihminen on hassu elukka kaikenkaikkiaan, niin juuri noiden lopulta väjäämättä pelkoihin johtavia ohuita säikeitä sitä metsästää aistittavakseen. Ellei liikkuminen motskalla aiheuttaisi sitä tiettyä kutinaa siellä vatsanpohjassa tämän tästä, sitä hienoista tunnetta fysiikan lakien pilkkana pitämisestään, niin tuskinpa ainakaan minä moottoripyöräilisin ollenkaan. Kuinka läheltä puhdasta pelkoa nuo fiilikset sitten kullakin liikkuvat, on varmasti kovin yksilökohtainen juttu. Ja tottakai noiden ardenaliinisykäysten tahallinen tuottaminen muuttaa muotoaan kokemusten kertaantuessa uudestaan ja uudestaan.
Se tunne jonka muistan saaneeni ysistasella koeajodiverilla silloin joskus....sitä lienee vaikea enää ylittää. Jokainen vastaantulija tuntui täyttävän tien ihan kokonaan, ja jokainen vastaantuleva kurvi sai palan kurkkuun. On kyllä suoranainen ihme, että pystyin ajamaan diwerin niin pystyssä niiden mutkien läpi lentämättä vastapuoliseen ojaan sen satulasta siitäkin huolimatta, että tuskin tuota nopeutta niin kovin paljon oli....
Pelkoa tai sen erilaisia oireyhtymiä motarointia kohtaan tuntenee jokainen vähänkin täysipäinen pilotti. Pelkonsa rajapyykkiä pystyy kuitenkin siirtelemään halutessaan ainakin jonkin verran, joko ihan menttaalitason harjoituksin tai sitten lisäämällä ajosuoritteiden osuutta vielä entisestäänkin. Ja siinä tohussa on ihan pakko venyttää sitä nykyosaamistaan sillekin puolelle joka ei ole niin tuttua. Muuten jää junnaamaan ajotaitokehityksessä paikoilleen, eikä se ole varmasti mitenkään eduksi kenellekään meistä.
Silti kait pitää suoda myös oikeus ajella niinkin, että jokainen uusi takarengas säilyttää koko elinikänsä ne neitseelliset valunystyrät siellä renkaan sivulla. Koska silloinhan ei tarvitse pelätä ollenkaan eikä mitään...vai tarviikos...
jokkebus@
- Liittynyt
- 20.4.2003
MIKÄÄN ei ole täysin vertailukelpoinen moottoripyöräilyn kanssa - on se vaan NIIN mukavaa.
Mikä nyt sitten on vertailukelpoista?
Jäätelönmyynti jäätelökioskeista lisää hukkumisonnettomuuksia.
PS. Mitä taasen mopoilun vaarallisuuteen tulee, niin saattaapa se olla sitäkin - vaan ei se silti pelota, mutta varovainen kannattaa olla - luulisin.
- Liittynyt
- 16.9.2002
Mielestäni keskustelu, joka on tässä foorumissa vapaa, sallii osanottajiensa kautta myös vähemmän harkitut, kypsymättömät sekä jopa typerätkin mietteensä.
Aikoinaan kuulin aikuisuudesta hyvän määritelmän: "Vasta silloin on aikuinen, kun on valmis antamaan vanhemmilleen anteeksi heidän lastensa kasvatuksessa tekemänsä virheet."
Tavallaan toivoisi että spontaaniutta ja vapaata ajatuksenjuoksentelua ei milloinkaan tulkittaisi älyttömyydeksi, koska se on mielestäni virhe.
Päinvastoin, toivon että kypsemmät ja mielestään kehittyneemmät harjoittaisivat jo lähes loputonta kärsivällisyyttään meitä vähäisemmillä lahjoilla varustettuja kohtaan, sillä emmehän ole lahjojemme määrään syypäitä...
Aikoinaan kuulin aikuisuudesta hyvän määritelmän: "Vasta silloin on aikuinen, kun on valmis antamaan vanhemmilleen anteeksi heidän lastensa kasvatuksessa tekemänsä virheet."
Tavallaan toivoisi että spontaaniutta ja vapaata ajatuksenjuoksentelua ei milloinkaan tulkittaisi älyttömyydeksi, koska se on mielestäni virhe.
Päinvastoin, toivon että kypsemmät ja mielestään kehittyneemmät harjoittaisivat jo lähes loputonta kärsivällisyyttään meitä vähäisemmillä lahjoilla varustettuja kohtaan, sillä emmehän ole lahjojemme määrään syypäitä...
Olis se varmaan kamalaa jos harrastustaan joutuis harjottaan "Pelko perseessä"... Monesti pelottaa kunnon kankkusessa lähinnä tuo pumpun uskollisuus. Tässä elämässä voi pelätä niin montaa asiaa joista prätkäily nyt on niitä viimesiä huolen aiheita.
Hyppysellinen tervettä järkeä ja kourallinen hyvää onnea vie jo pitkälle...
Älkää siis peljätkö, ottakaa elämänne omiin käsiinne...
Heh, melkein kun raamatusta...
- Liittynyt
- 20.4.2003
Juuri olin samaa sanomaisillani ...Olis se varmaan kamalaa jos harrastustaan joutuis harjottaan "Pelko perseessä"... Monesti pelottaa kunnon kankkusessa lähinnä tuo pumpun uskollisuus. Tässä elämässä voi pelätä niin montaa asiaa joista prätkäily nyt on niitä viimesiä huolen aiheita.Hyppysellinen tervettä järkeä ja kourallinen hyvää onnea vie jo pitkälle...Älkää siis peljätkö, ottakaa elämänne omiin käsiinne...Heh, melkein kun raamatusta...
Onko toi nyt suhteellisesti niin vaarallista
http://www.liikenneturva.fi/suomi/tilastot/MP_2003.pps
edit: lisäsin linkin, ku kuvatekniikka ei futannu
http://www.liikenneturva.fi/suomi/tilastot/MP_2003.pps
edit: lisäsin linkin, ku kuvatekniikka ei futannu
Olen kanssasi samaa mielta siita, etta foorumi on vapaa ja kaikenlaista mietiskelya tulisi rohkaista. Joskaan ei se alyttomyytta silti muuksi muuta oli se sitten kuinka spontaanista ja vapaata tahansa.Mielestäni keskustelu, joka on tässä foorumissa vapaa, sallii osanottajiensa kautta myös vähemmän harkitut, kypsymättömät sekä jopa typerätkin mietteensä.
Aikoinaan kuulin aikuisuudesta hyvän määritelmän: "Vasta silloin on aikuinen, kun on valmis antamaan vanhemmilleen anteeksi heidän lastensa kasvatuksessa tekemänsä virheet."
Tavallaan toivoisi että spontaaniutta ja vapaata ajatuksenjuoksentelua ei milloinkaan tulkittaisi älyttömyydeksi, koska se on mielestäni virhe.
Päinvastoin, toivon että kypsemmät ja mielestään kehittyneemmät harjoittaisivat jo lähes loputonta kärsivällisyyttään meitä vähäisemmillä lahjoilla varustettuja kohtaan, sillä emmehän ole lahjojemme määrään syypäitä...
Siina olen kuitenkin erimielta kanssasi, etta joillakin oli enemman ”lahjoja” kaytossaan kuin toisilla. Kyse on enemmankin siita vaivaudutko niita ”lahjojasi” kayttamaan vai et.
- Liittynyt
- 16.9.2002
Noh, sanottaskos niinkuin tamperelaiset, että:
Kylä näiv' vois sanoo...
(ai, niin - se tarkoitti, että olen samaa mieltä...)
Kylä näiv' vois sanoo...
(ai, niin - se tarkoitti, että olen samaa mieltä...)
- Liittynyt
- 26.8.2003
- Sijainti
- Sorvankylä
Mikä v*tun "reilu ylinopeus"? Sporttikyykyllä 20-30 km/h yli rajoituksen Kehä III:lla on pikku juttu kun autotkin ajavat samoja nopeuksia.
Olen pääkaupunkiseudulla päivittäin liikkuvana huomannut viimeisen 10 vuoden ajan kehityksen tuloksen, että kotilot eivät viitsi juurikaan vilkkua näyttää ennen kaistan vaihtoa. Vilkun käyttämättömyys saattaa johtua siitäkin, että nykyään ei monissa autoissa ole suuntavilkkuja vakiovarusteena. Minun muutaman vuoden vanhassa baijerilaisessa kotilossani ovat kuitenkin vakiovarusteena vilkut, joita käytän autokoulussa opitun mukaisesti kaistanvaihdoissa ja kääntymisissä. Rikonko lakia niin tehdessäni??
Kun sattuneesta syystä tiedän hiukan enemmän aiheesta (en ole skoude), voin todeta, että itse jutun olisin voittanut, sillä kotilokuski tempaisi suoraan vasemmalle kaistalle näyttämättä vilkkua. Toisaalta, jos olisi kolahtanut, en olisi tätäkään enää kirjoittamassa, joten ainakin minun mielestäni on parempi, että ei tullut silloin ja toivottavasti ei tule jatkossakaan minkäänlaista juttua, koska kolleegat vain näissä jutuissa todellisuudessa voittavat.
- Liittynyt
- 17.7.2003
- Sijainti
- Veikkola
Tässä topicissa on todella hienoja pohdintoja ja sitten, totta kai, niitä kieli poskessa heitettyjä puoliprovoja.Hyvä niin.
Mielestäni se tapa, jolla saadaan aikaan ajattelua ihmiseliön ajatteluelimissä, ei ole niinkään tärkeä, vaan se on tärkeää, että ylipäätään jakaa ajatuksen ja pohtii sitä mielessään.Henkisten kykyjensä mukaan kukin.Toiset huumorilla höystäen vaikka vakava asia onkin pohdinnan alaisena.Saattaahan sitä vaikka asiasta syntyä aivolohkon perukoille jonkinlainen johtopäätöskin, jota voi korjailla kokemuksen ja muun sellaisen myötä.Vaikka iän karttumisen.
Se millaista on kenenkin mielestä "terve pelko" on hyvin monitahoinen ja perusteellisen henkilökohtainen asia.Ei kenkään kykene määrittelemään tuntemuksia luotettavasti toiselle eläväiselle.Tulkinnan mahdollisuus on aina olemassa suuren suuri,väärän nimenomaisesti.
Onnettomuus pistää kyllä varmasti moniaisestikin miettimään elämän/elämisen tarkoitusta joka kantilta ja vallankin omalta kantilta.Muttei sekään oikeuta esim. minua kyseenalaistamaan jonkun muun tuntemuksia tai ajatuksia.Saatan asiasta väittelynpoikasessa kyllä tuoda esiin oman kantani ja aatokseni.
Itse koin viimekesänä aivan hirveitä kauhunhetkiä ensimmäisellä onnettomuuden jälkeisellä pitkällä rätkäreissulla.Oikeanpuolimmaiset mutkat aiheuttivat hikoilua ja vavistusta.Vaikka istuin kyydissä!
Totta kai, jokainen mutka toi mieleen oman konttaamiseni ja kipeän herätyksen ojanpohjalla.Olin siinä singahtaessani ilmain halki sivuuttanut myös suurehkon koivurotuisen puun.Osuessani siihen,en tässä juuri näpyttelisi.Henkiin jos olisin jäänyt,todennäköinen neliraajahalvaus olisi nyt pitelemässä minua sängynpohjalla/pyörätuolissa.Osumakohdasta tietenkin riippuen...vähällä pääsin,vasta toinen vuosi sairaslomalla käynnistyy heinäkuussa.Uudelleenkouluttavat minusta sitten jonkun gurun tai muun ammattihenkilön.
No,viime kesänä ensimmäiset neljäsataa kilsaa jaksoin pelätä ja itkeskellä kypäräni sisällä.Teuvalla helpotti.
Reissusta palattuamme törkkäsin Jawan vakuutukseen ja ei kun baanalle.Eikä ollenkaan samalla tavoin pelottannut ajaminen,oli mutkaa tai suoraa.Kaipa sen "turhan" pelkäämisen olin tappanut jo kyydissä ekan siivun aikana.Sillä paluumatkalla torkuin jo BMW:n tasaisessa kyydissä.
(joku viimeisimmistä kirjuuttelijoista ei ole tainnut ajella bemarilla juurikaan tai sitten on ajellut liikaa nopeammilla tykeillä...kyllä tolla "pappamopollakin" hengestään kaistanvaihtotilanteessa varmalla pääsee,ainakin oma bmw kulki jopa huimasti 120km/h ja siitä ylikin...
ja melkein huomaamattani,tärisemättä ja vapajamatta,hehe)
Tässä vielä parantelen näitä vammojani.Nilkasta ei tule kalua enää ikinä ja kädestäkin vain jonkinmoinen,muttei entisenlaista.Ja sehän se tekeekin gutaa diabetekselle,jossa yksi "lääke" on tuo liikkuminen.Sekä koiraharrastukselleni...pitää vielä pienentää rotua,että kykenee nilkuttamaan sen kanssa näyttelykehässä.Isojen koirien kanssa en enää siihen kykene...koiran siis pitäisi liikkuakin.-hymisthymist- pohdinta alkaa karata jo sivuraiteille.
Totesin tässä myöskin,että mikään ponnistelu toisten auttamiseksi jo tapahtuneen onnettomuuden jälkeen,ei ole turha.Ei tarvitse kaverin tai vaikka "vertaistuen" olla kuin korvana ja jaksaa vatvoa juuri niin paljon sen toisen tuntoja,tuntuja ja olomuotoja jälkeenpäin.Tapahtunutta ei sillä saa tapahtumattomaksi,mutta jos vaan pystyy hetkellisenkin helpotuksen tunteen tai oivalluksen aikaan saattamaan,niin sekin on jo puoli voittoa.Ainakin omasta mielestäni.No,MoTukka on edelleen olemassa.Ja tarpeellinenkin tuntuu olevan.Smoton sivuilla jotain tiedonsirpaleita löytyy asiasta.
Tuntekaa sinne tielle lähtiessänne sitä "tervettä pelkoa",siis juuri sitä ennakkoon kuviteltua ja ajateltua.Riski on tosiaan vaikka näin näppiksen ääressä hengestään päästä,jos tunnit täyttyvät.
...toisaalta: mielummin rakkkaan harrastuksen parista lähtö tuntuisi läheisemmältä,kuin hitaasti tämän iän myötä hissukseen pahenevan diabeteksen sivuoireisiin tai muuten kiduttumalla johonkin krooniseen....
Mielestäni se tapa, jolla saadaan aikaan ajattelua ihmiseliön ajatteluelimissä, ei ole niinkään tärkeä, vaan se on tärkeää, että ylipäätään jakaa ajatuksen ja pohtii sitä mielessään.Henkisten kykyjensä mukaan kukin.Toiset huumorilla höystäen vaikka vakava asia onkin pohdinnan alaisena.Saattaahan sitä vaikka asiasta syntyä aivolohkon perukoille jonkinlainen johtopäätöskin, jota voi korjailla kokemuksen ja muun sellaisen myötä.Vaikka iän karttumisen.
Se millaista on kenenkin mielestä "terve pelko" on hyvin monitahoinen ja perusteellisen henkilökohtainen asia.Ei kenkään kykene määrittelemään tuntemuksia luotettavasti toiselle eläväiselle.Tulkinnan mahdollisuus on aina olemassa suuren suuri,väärän nimenomaisesti.
Onnettomuus pistää kyllä varmasti moniaisestikin miettimään elämän/elämisen tarkoitusta joka kantilta ja vallankin omalta kantilta.Muttei sekään oikeuta esim. minua kyseenalaistamaan jonkun muun tuntemuksia tai ajatuksia.Saatan asiasta väittelynpoikasessa kyllä tuoda esiin oman kantani ja aatokseni.
Itse koin viimekesänä aivan hirveitä kauhunhetkiä ensimmäisellä onnettomuuden jälkeisellä pitkällä rätkäreissulla.Oikeanpuolimmaiset mutkat aiheuttivat hikoilua ja vavistusta.Vaikka istuin kyydissä!
Totta kai, jokainen mutka toi mieleen oman konttaamiseni ja kipeän herätyksen ojanpohjalla.Olin siinä singahtaessani ilmain halki sivuuttanut myös suurehkon koivurotuisen puun.Osuessani siihen,en tässä juuri näpyttelisi.Henkiin jos olisin jäänyt,todennäköinen neliraajahalvaus olisi nyt pitelemässä minua sängynpohjalla/pyörätuolissa.Osumakohdasta tietenkin riippuen...vähällä pääsin,vasta toinen vuosi sairaslomalla käynnistyy heinäkuussa.Uudelleenkouluttavat minusta sitten jonkun gurun tai muun ammattihenkilön.
No,viime kesänä ensimmäiset neljäsataa kilsaa jaksoin pelätä ja itkeskellä kypäräni sisällä.Teuvalla helpotti.
Reissusta palattuamme törkkäsin Jawan vakuutukseen ja ei kun baanalle.Eikä ollenkaan samalla tavoin pelottannut ajaminen,oli mutkaa tai suoraa.Kaipa sen "turhan" pelkäämisen olin tappanut jo kyydissä ekan siivun aikana.Sillä paluumatkalla torkuin jo BMW:n tasaisessa kyydissä.
Tässä vielä parantelen näitä vammojani.Nilkasta ei tule kalua enää ikinä ja kädestäkin vain jonkinmoinen,muttei entisenlaista.Ja sehän se tekeekin gutaa diabetekselle,jossa yksi "lääke" on tuo liikkuminen.Sekä koiraharrastukselleni...pitää vielä pienentää rotua,että kykenee nilkuttamaan sen kanssa näyttelykehässä.Isojen koirien kanssa en enää siihen kykene...koiran siis pitäisi liikkuakin.-hymisthymist- pohdinta alkaa karata jo sivuraiteille.
Totesin tässä myöskin,että mikään ponnistelu toisten auttamiseksi jo tapahtuneen onnettomuuden jälkeen,ei ole turha.Ei tarvitse kaverin tai vaikka "vertaistuen" olla kuin korvana ja jaksaa vatvoa juuri niin paljon sen toisen tuntoja,tuntuja ja olomuotoja jälkeenpäin.Tapahtunutta ei sillä saa tapahtumattomaksi,mutta jos vaan pystyy hetkellisenkin helpotuksen tunteen tai oivalluksen aikaan saattamaan,niin sekin on jo puoli voittoa.Ainakin omasta mielestäni.No,MoTukka on edelleen olemassa.Ja tarpeellinenkin tuntuu olevan.Smoton sivuilla jotain tiedonsirpaleita löytyy asiasta.
Tuntekaa sinne tielle lähtiessänne sitä "tervettä pelkoa",siis juuri sitä ennakkoon kuviteltua ja ajateltua.Riski on tosiaan vaikka näin näppiksen ääressä hengestään päästä,jos tunnit täyttyvät.
...toisaalta: mielummin rakkkaan harrastuksen parista lähtö tuntuisi läheisemmältä,kuin hitaasti tämän iän myötä hissukseen pahenevan diabeteksen sivuoireisiin tai muuten kiduttumalla johonkin krooniseen....
- Liittynyt
- 19.5.2003
Onhan prutkuilu vaarallista. Vaarallista on vaikka miten moni muukin asia. Limsankin voi imaista kehkon puolelle ja saada aika vaivan.
Prutkulla ajo on minulle nautinto. Mammelin kanssa ajo vielä suurempi nautinto. Ajan niin asiallisen varovasti jutut ennakoiden kuin kohtuudella osaan. Mammeli suhtautuu prutkuilun vaaraan nukahdellen tarakalla. Kohta ei nuku kun/jos saadaan Autocom asennetuksi.
Prutkulla ajo on minulle nautinto. Mammelin kanssa ajo vielä suurempi nautinto. Ajan niin asiallisen varovasti jutut ennakoiden kuin kohtuudella osaan. Mammeli suhtautuu prutkuilun vaaraan nukahdellen tarakalla. Kohta ei nuku kun/jos saadaan Autocom asennetuksi.
- Liittynyt
- 18.1.2004
Mä nyt en tossa aiemmin olevaa viestiä tarkottanut niin kovin
vakavasti otettavaksi,aina löytyy niitä jotka vetää herneen nenään ihan mistä vaan... Mutta se siitä.Pyörällä ajoon kuitenkin suhtaudun kunnioittavasti ja nöyrästi.Pyrin olemaan rauhallinen muut huomioon ottava kuljettaja,tiedostan täysin riskit joita pyöräillessä on,silti ajeleen on vaan päästävä.Ainoa keino pärjätä pyörällä liikenteessä on mennä autojen ehdoilla koska kolarissa jää aina toiseksi.Toistaseks onnettomuuksilta olen välttynyt,toivottavasti jatkossakin.
vakavasti otettavaksi,aina löytyy niitä jotka vetää herneen nenään ihan mistä vaan... Mutta se siitä.Pyörällä ajoon kuitenkin suhtaudun kunnioittavasti ja nöyrästi.Pyrin olemaan rauhallinen muut huomioon ottava kuljettaja,tiedostan täysin riskit joita pyöräillessä on,silti ajeleen on vaan päästävä.Ainoa keino pärjätä pyörällä liikenteessä on mennä autojen ehdoilla koska kolarissa jää aina toiseksi.Toistaseks onnettomuuksilta olen välttynyt,toivottavasti jatkossakin.
- Liittynyt
- 18.1.2004
Kyllähän se näin on,vaatii taitoa vältellä vaaratilanteita.Itsestä
se on aika pitkälti kiinni kuinka vaarallista liikkuminen on.
se on aika pitkälti kiinni kuinka vaarallista liikkuminen on.
Ehkä OT mutta perinteisestihän mopoilijat on jaettu kahteen ryhmään: kaataneisiin tai tuleviin kaatajiin...Eikös se mennyt jotensakin niin että "hyvä kuski selviytyy tilanteista joihin taitava ei edes joudu" tjsp.
Itse yritän sinnitellä jälkimmäisessä ryhmässä mahdollisimman pitkään!
- Liittynyt
- 28.4.2003
Pakko vastata tähän jotain. En jaksa koko ketjua lukea läpi. Jos pelkää parempi on jättää se pyörä siihen ja hypätä linja-autoon tai omaan autoon. Näitä epävarmoja pientareita nuolevia alinopeudella eteneviä "pelkääviä motoristeja" on tänä keväänä näkynyt liikenteessä ihan riittävästi.
Väitän, että tuollainen hutero joutuu onnettomuuteen 100 x useammin kuin ns. "keuliva pelle" vai mikä se termi täällä olikaan. Ei paljon edes innosta moikata tyyppiä kuka matelee vastaan tien vasemmassa laidassa ( minusta katsoen ) ja vilkku vilkuttaa oikealle kaiken aikaa.
Mihinköhän taas vastasin, mutta toi on totta joka sana.
Väitän, että tuollainen hutero joutuu onnettomuuteen 100 x useammin kuin ns. "keuliva pelle" vai mikä se termi täällä olikaan. Ei paljon edes innosta moikata tyyppiä kuka matelee vastaan tien vasemmassa laidassa ( minusta katsoen ) ja vilkku vilkuttaa oikealle kaiken aikaa.
Mihinköhän taas vastasin, mutta toi on totta joka sana.